Kirjaudu ▼
 

Nokia ostaa ruotsalaisen teknologiayhtiö Scaladon

Lehtikuva/Martti Kainulainen
Nokia ostaa ruotsalaisen teknologiayhtiö Scaladon
Nokia haluaa kaupan avulla parantaa älypuhelintensa kuvausominaisuuksia ja tuoda Lumia-puhelimia useampiin hintaluokkiin.
Taloussanomat
14.6.2012 10:55
16

Matkapuhelinyhtiö Nokia ilmoitti tämänpäiväisten suurten muutostensa yhteydessä ostavansa ruotsalaisen teknologiayhtiö Scaladon.

Kauppa odotetaan saatavan päätökseen tämän vuoden kolmannen neljänneksen aikana, mutta se tarvitsee vielä viranomaisten hyväksynnän. Kaupan arvoa ei kerrota, kuten ei muitakaan yksityiskohtia.

06:40Osake
-0,48 %
2,914
-0,01

Nokian tiedotteen mukaan yhtiö hankkii Scaladon omaisuuseriä, kuvausasiantijoita, teknologiaa ja aineetonta omaisuutta vahvistaakseen omaa osaamistaan kuvausteknologiassa. Scaladon kuvausteknologiaa on tällä hetkellä yli miljardissa laitteessa.

– Nokia on tehnyt Scaladon kanssa yhteistyötä yli kymmenen vuotta ja he ovat olleet mukana kehittämässä monia johtavia kuvaussovelluksiamme, Nokian älypuhelinjohtaja Jo Harlow sanoo yhtiön tiedotteessa.

Taloustiedot

Nokian mukaan yrityskaupalla halutaan parantaa Lumia-laitteiden kuvausominaisuuksia ja tuoda Lumioita useampiin hintaluokkiin. Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop sanoi tänään yhtiön keskittyvän entistä vahvemmin Lumioihin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Tämän kaupan myötä voimme yhdistää oman johtavan asemamme kameralaitteissa ja heidän [Scaladon] ammattitaitonsa kuvausteknologiassa, Harlow sanoi.

Ruotsin Lundissa sijaitsevasta Scaladon päätoimipisteestä on tarkoitus tehdä keskeinen toimipaikka Nokian älypuhelinten kuvausohjelmistojen kehittämiseen. Yhtiö kehittää kuvausohjelmistoa myös Espoossa ja Tampereella.

– Olemme erittäin innoissamme tästä mahdollisuudesta [siirtyä Nokian palvelukseen], joka on luonnollinen askel pitkäkestoisessa yhteistyössämme Nokian kanssa, Scaladon pääjohtaja Håkan Persson sanoi.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (16)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kumisaappaisiin kamera?
noksupoksu on kumppa 14.6.2012 11:08

Anonyymi
Nousu ei riipu teknologiasta vaan tavallisten kansalaisten ostovoimasta. Taviksen on pakko tinkiä kaikesta turhasta asumiskulujen takia.
asumiskulut eivät ai 14.6.2012 11:09

Anonyymi
Nousu ei riipu teknologiasta vaan tavallisten kansalaisten ostovoimasta. Taviksen on pakko tinkiä kaikesta turhasta asumiskulujen takia.


Niinpä siksi ostankin Applen tuotteita, ne ei mene rikki ja ovat helppokäyttöisiä. Hinta on kohdallaan kun ottaa huomioon tuotteen laadun. Nokialaista en osta ikinä enää. Apple on vain maailman paras.
Nokia konkkaan kiito 14.6.2012 11:28

Anonyymi
Olemme erittäin innoissamme tästä mahdollisuudesta [siirtyä Nokian palvelukseen], joka on luonnollinen askel pitkäkestoisessa yhteistyössämme


mutta ei pitkäkestoisissa työurissa
bonusmies 14.6.2012 11:33

Anonyymi
Vai ska-ladon. Olisi edes ihan ehjän ja siistin ostanut. :-)
jartsa 14.6.2012 11:47

Anonyymi
´

Olemme erittäin innoissamme tästä mahdollisuudesta [siirtyä Nokian palvelukseen], joka on luonnollinen askel pitkäkestoisessa yhteistyössämme


Luonnollinen askel!

Upea iskulause juurilleen suuntaavalle saapasyhtiölle.
vänrikki S. 14.6.2012 12:00

Anonyymi
Karttaa ja kameraa, siinä Nokian uutta suuntaa. Asia lienee sovittu Microsoftin kanssa. Kunhan vielä kurssi laskee, niin MS ostaa pois.
Nimetön 14.6.2012 12:06

Anonyymi
tuoda Lumioita useampiin hintaluokkiin

tarkoittaa että Lumiat viedään Lidlin vitosen laariin.

Sinne ne olisivat kuuluneet heti alusta alkaen.
Meidät on petetty 14.6.2012 12:08

Anonyymi
´

Kun on saanut turpiinsa puhelinbisneksen kovassa kilpailussa, kannattaakin pyrkiä helpompiin kisoihin kameroiden kaupitteluun.

Sinnehän on tullut runsaasti tilaa nyt kun Kodak ja moni muu kameratehdas on haudattu.
vänrikki S. 14.6.2012 12:17

Anonyymi
Niinpä siksi ostankin Applen tuotteita, ne ei mene rikki ja ovat helppokäyttöisiä. Hinta on kohdallaan kun ottaa huomioon tuotteen laadun. Nokialaista en osta ikinä enää. Apple on vain maailman paras.


Applet etenkin iPhone nyt hajoaa alta aikayksikön. Yhdellä tutulla mennyt vuoden sisään kaksi iPhonea vaihtoon. Laite pätkii puheluita, soittelee omia aikojaan jne. Eli iPhonen hintalaatusuhde ei ole todellakaan kohdillaan.
Ainoa mikä Applella toimii on markkinointikoneisto. Hyvin saavat aivopestyä omaan ajatteluun kykenemättömiä sopuleita.
En ainakaan iPhonea 14.6.2012 12:25
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä