Kirjaudu ▼
 

"Nokia myydään pian"

Henrik Kettunen/Bloomberg News
"Nokia myydään pian"
Ex-nokialaisen Tomi Ahosen mukaan Nokian Windows-strategia on epäonnistumassa, ja yhtiö tuhoon tuomittu. Hän sanoo Taloussanomille uskovansa, että Nokia myydään pian jollekin kilpailijalle tai Microsoftille.
Toivo Martikainen
14.6.2012 14:29
164

Matkapuhelimia valmistavalla Nokialla aiemmin työskennellyt, sittemmin yhtiötä useaan otteeseen ärhäkästi kritisoinut Tomi Ahonen sanoo Nokian Windows-strategian epäonnistuvan pahasti. Yhtiö ilmoitti tänään irtisanovansa 10 000 työntekijää maailmanlaajuisesti ja antoi myös tulosvaroituksen.

– Olen erittäin pettynyt ja yllättynyt näistä uutisista. Oletin, että uutiset olisivat vain työpaikkojen menetystä ja ehkä joitain pikku-uutisia, Communities Dominate Brands -blogia pitävä Ahonen sanoo Taloussanomille.

06:46Osake
-0,29 %
2,78
-0,01

Ahonen nostaa Nokian tulosvaroituksen merkittäväksi uutiseksi työpaikkavähennysten rinnalle.

– Suuret uutiset yllättivät. Työpaikkojen menetysten lisäksi myös toinen ja kolmas kvartaali ovat huonoja matkapuhelinten ja älypuhelinten osalta, Ahonen sanoo.

Taloustiedot

"Windows-strategia
tuhoon tuomittu"

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop ilmoitti tänään yhtiön panostavan yhä voimakkaammin Windows-puhelimiin keskittyvään strategiaansa. Ahosen mukaan strategia on epäonnistumassa.

– Elop itse on jo sanonut, että Lumia-myynnin alku oli pettymys. Nyt kuulemme, että toinen ja kolmas vuosineljännes ovat odotuksia huonompia nimenomaan älypuhelinyksikössä, Ahonen sanoo.

Matkapuhelinoperaattorit ovat suhtautuneet vastahakoisesti Windows-puhelinten myymiseen, ja sen vuoksi tärkeä kytkykauppa on tökkinyt. Muut valmistajat ovatkin siirtyneet vastustuksesta johtuen jo muiden kuin Windows-mallien valmistukseen.

– Elop itse panostaa Windowsiin, joka on epäonnistumassa markkinoilla. Mielestäni tämä on tuhoon tuomittu strategia, Ahonen sanoo.

Nokia ilmoitti tänään myös muutoksista yhtiön johtoon. Johtokunnasta ja koko yhtiöstä saavat lähteä Niklas Savander, Mary McDowell ja Jerri DeVard. Ahosen mukaan syy on selvä.

– Elop on poistamassa kaikki häntä mahdollisesti haastavat tai kriittiset äänet, Ahonen sanoo.

Hän sanoo yllättyneensä etenkin McDowellin potkuista. McDowell johti Nokian globaalia Mobile Phones -yksikköä, joka tuottaa halvempia puhelimia kehittyville markkinoille. Siellä Nokialla ei ole mennyt yhtä huonosti kuin kalliissa älypuhelimissa.

"N9:n mokaaminen
Nokian pahin virhe"

Tomi Ahosen mukaan Nokian ongelmat alkoivat Elopin helmikuussa 2011 yhtiön henkilökunnalle pitämästä "öljynporauslauttapuheesta", joka käytännössä romutti yhtiön Symbian-laitteiden myynnin. Elop on itsekin myöntänyt puheen negatiivisen vaikutuksen.

Pahin yksittäinen virhe on Ahosen mukaan kuitenkin Meego-käyttöjärjestelmää käyttäneiden N9- ja N950-puhelinten heittäminen hukkaan.

– Kohtalokkain virhe oli, että N9:n myynti estettiin kaikilla Nokian vahvimmilla markkinoilla ja sen sisarpuhelinta N950:a ei päästetty myyntiin missään, Ahonen sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– N9 on ainoana Nokian laitteena koskaan saavuttanut käyttötesteissä arvosanan, että se on iPhonea parempi. Koskaan aiemmin mikään Nokia-älypuhelin ei ole saanut niin hyvää mielipidettä.

Ahosen mukaan N9- ja N950-puhelimia olisi pitänyt markkinoida vahvasti kaikilla markkinoilla. Jos se olisi tehty, Nokialla voisi  hänen mukaansa olla nyt käsillä "Motorola Razr -hetki".

Amerikkalaisyhtiö nousi hittipuhelimellaan 12 prosentin markkinaosuudesta älypuhelimissa 22 prosentin osuuteen puolessatoista vuodessa.

"Nokia
myydään pian"

Ahosen ennusteen mukaan Nokian markkinaosuus älypuhelimissa jatkaa alamäkeään. Elopin aloittaessa toimitusjohtajana osuus oli 33 prosenttia. Viime vuoden lopulla osuus oli tippunut jo 12 prosenttiin, ja nyt se on kahdeksan prosenttia.

– Tämän vuoden lopulla se on noin neljä prosenttia. Tämän kaltaista kokonaisvaltaista markkinatuhoa ei ole nähty koskaan. Tämä on huomattavasti nopeampi tuho kuin Siemensillä, Motorolalla tai Palmilla, Ahonen sanoo.

Hänen mukaansa Nokian brändi kärsii yhtiön vaikeuksista älypuhelimissa, ja sen myötä myös halpapuhelinten myynti kangertelee.

– Nokia pysyy tappiollisena ja uskon, että se myydään pian jollekin kilpailijalle tai Microsoftille, Ahonen sanoo.

"Potkut Elopille
ja siirtyminen Androidiin"

Nokian tilanne näyttää tämänpäiväisten uutisen valossa kaikin puolin kohtalaisen kehnolta. Ahosen mukaan yksi vaihtoehto on kuitenkin vielä kokeilematta.

– Ainoa lääke on antaa potkut Elopille ja lopettaa Windows-pelleily, ilmoittaa nopea siirtyminen Androidiin ja pyytää operaattoreita pitämään Nokia hengissä vaihdoksen ajan, Ahonen sanoo.

Hänen mukaansa Windowsista ja Elopista eroon hankkiutumalla Nokiaa kurittaneet operaattorit, kuten China Mobile, saattaisivat lopettaa Nokian myyntiä hidastavat toimenpiteet.

– Elopiin ei enää luoteta ja Windows on operaattoreille myrkkyä. Molemmista pitää päästä eroon, mutta en usko, että enää on aikaa pelastaa Nokiaa itsenäisenä yrityksenä, Ahonen sanoo.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (164)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 17
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Onpas katkeraa vuodatusta.
Nimetön 14.6.2012 14:37

Anonyymi
Samoin heti tutuille ekonomisteille kun kuulin Elopin nimityksestä että kyseessä on Nokian ajaminen alas ja saattaminen myyntikuntoon. Siksi en ole omistanut moneen vuoteen yhtään Nokian osaketta.
da daa 14.6.2012 14:37

Anonyymi
Pahinta on, että rekytoidessaan kilpailijan palkkalistoilla olevan kaverin Elopin, niin eihän tuossa muuten voi käydä.
Nimetön 14.6.2012 14:42

Anonyymi
Elop tehny miehen työn. Siis ei Nokian johtamisessa vaan Microsoftin troijalaisena..
Aina tulee kysyä &qu 14.6.2012 14:42

Anonyymi
No siellä on vuosia vaan pidetty palavereita ja toimitettu tyhjää. Tässä tulos kun keskitytään seurapiiripelleilyyn eikä olennaiseen eli työn tekemiseen.
kloppiklo 14.6.2012 14:42

Anonyymi
Asiaa, N9 on paras luuri mitä löytyy.
Näin se vaan on. 14.6.2012 14:43

Anonyymi
Miten voi kämmeltää niin pahasti että maailman suurin matkapuhelinvalmistaja on joutunut tähän tilaan?


Kyllä jutta ja jykä osaa =)
fölmkg 14.6.2012 14:43

Anonyymi
SAMSUNG ostaa kännykät ja HUAWEI ostaa verkot. sitten saa kenkää myös ELOP
JMO 14.6.2012 14:44

Anonyymi
NSN myydään Huoweille ja Mobile Phones Samsungille...???
Finnish Lawyer 14.6.2012 14:44

Anonyymi
Ollila on tehnyt jonkin sortin maailmanennätyksen yritysjohtamisen historiassa. Kukaan muu vastaavassa asemassa oleva ei ole onnistunut niin totaalisesti munaamaan johtavaa suuryritystä.
Nimetön 14.6.2012 14:45
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 17
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä