Kirjaudu ▼
 

Nokia jatkaa investointeja peruspuhelinteknologiaan

Nokia
Nokia jatkaa investointeja peruspuhelinteknologiaan
Tänään isoista henkilöstövähennyksistä tiedottanut matkapuhelinyhtiö Nokia laajentaa älypuhelinyksikkönsä strategiaa tuomalla Lumia-tuoteperheen laitteita useampiin hintaluokkiin. Lisäksi tarkoituksena on jatkaa erottautumista Windows Phone -alustan, uusien materiaalien, uusien teknologioiden ja paikkatietoisten palveluiden avulla, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.
Taloussanomat
14.6.2012 11:00
19

Samaan aikaan Nokian tavoitteena on kasvattaa myös peruspuhelinyksikkönsä kilpailukykyä ja kannattavuutta. Yhtiö aikoo jatkaa Series 40- ja Series 30 -matkapuhelinten kehittämistä sekä investointeja peruspuhelinten avainteknologioihin.

Älypuhelinstrategiaansa liittyen Nokia kertoi tänään aikeestaan hankkia ruotsalaisen Scaladon omaisuuseriä.

18:49Osake
+3,41 %
2,854
+0,09

– Scaladon kuvausteknologiaa on tällä hetkellä yli 1 miljardissa laitteessa, ja oston tavoitteena on vahvistaa Nokian kuvausteknologioita, tiedotteessa sanotaan.

Nokian paikkatietoisten palveluiden alustan on tarkoitus olla toinen ensisijaisista investointialueista Nokian suunnitellessa Lumia-älypuhelinten erottautumista johtavilla paikkatietoisilla palveluilla. Lisäksi Nokia suunnittelee laajentavansa karttateknologiaansa monille eri teollisuudenaloille vahvistaakseen tällä tavoin alustan kehitystä ja saadakseen uusia myyntituottoja.

Taloustiedot

∇ Mainos ∇
Yritykset Nokia Scalado
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (19)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Aivan hyvä päätös! Todellinen kilpailu käydään kiinalaisia white box kännykkäpajoja vastaan, jotka juottavat kivan näköisiä laitteita taiwanilaisista piirisarjoista.
Löytyykö Nokiallekin 14.6.2012 11:05

Anonyymi
Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tuleman.
Nimetön 14.6.2012 11:05

Anonyymi
TYÖpaikkatietoiset palvelut tänään kuuminta hottia.
Nimetön 14.6.2012 11:07

Anonyymi
Tajuaako n0ksutalo että nyt on aika mennä kotiin. The party is over.
iloinen 14.6.2012 11:09

Anonyymi
Olisi niillä nyt vissiin ainakin jonkinlaiset avaimet akunkestonpidennykseen eilen uutisoidun uudenlaisen tausta valon avulla. Vai onko sekin jo vanhentunutta teknologiaa kuten kaikki "uusi" mitä Nokia on viime aikoina tuonut esille?
Epäitetoinen 14.6.2012 11:09

Anonyymi
Miksi joku vinkuintialainen tyytyisi peruspuhelimeen, kun android-älärin saa halvemmalla?

Nokialla strategia täysin hukassa.Olisivat ottaneet anteron!


Ai, minkä saa 20e:lla?
Perus = perus 14.6.2012 11:10

Anonyymi
Näistä muutoksista on jo tihkunut tietoja. Uusien Ashojen myynti on kasvanut tasaisesti. Erityisesti dual sim tuotteissa Nokian markkinaosuus on lähes 30%.
Next billon strategia toimii näissä alle 100eur tuotteissa
Nimetön 14.6.2012 11:13

Anonyymi
Hirveasti nyt Nokiasta juttua vaikka pitaisi keskittya Kreikan seuraavaan 130 miljardin tukipakettiin.
Talonmies 14.6.2012 11:14

Anonyymi
Näiltä "älypuhelin"-fanaatikoilta on jäänyt huomaamatta että maailmassa on ainakin 3 miljardia ihmistä,minä mukaanlukien ,jotka haluauvat vain soittaa ja lähettää viestejä puhelimellaan. Joo minulla oli 3 "älypuhelinta" viiden vuoden aikana, nyt pieni peruspuhelin taskunpohjalla. Kyllästyin kaamean kokoisiin halkoihin joista akku loppui vuorokaudessa.
Duumari 14.6.2012 11:15

Anonyymi
Minä haluan tulevaisuudessakin puhelimen, jonka näyttöä ei tarvitse lääppiä, sillä voi soittaa, kuunnella musiikkia, ottaa kuvia jne ja jonka toiminta-aika on päiviä eikä tunteja. Sitten jos haluan surffata, niin näyttö mieluusti 20" tai yli. Nykyiset älypuhelimet lähinnä vitsejä naurettavine lääppimis- ja sormenvenytys-ohjauseleineen.
Nimetön 14.6.2012 11:38
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä