Karu arvio: Nokia on extreme-arvon osake
Tutkimusyhtiö Morningstar arvioi sijoittajien ennakoivan matkapuhelinyhtiö Nokian kasvumahdollisuudet osakkeen arvostuksen perusteella varsin niukoiksi.
Morningstarin Style Box eli tyylikartta sijoittaa osakkeet ja rahastot laatikkoon suhteessa toisiinsa. Se kertoo myös siitä, kuinka paljon yhtiöllä on niin sanottuja arvo-ominaisuuksia ja kuinka paljon kasvuominaisuuksia.
Perinteiset arvo-yhtiöt ovat hitaasti kasvavia, suurta osinkoa maksavia yhtiöitä, joiden tasearvo on korkea suhteessa osakkeen hintaan. Kasvuyhtiöille taas on tyypillistä odotus tuloskasvusta, joka nostaa yhtiön arvoa sijoittajien silmissä.
Suomen pörssissä on Morningstarin mukaan vallalla vahva arvopainotus. Viimeisimmän Style Boxin mukaan vain Kone kuuluu kymmenestä suurimmasta pörssiyhtiöstä kasvuyhtiöihin.
Luokitus antaa Morningstarin mukaan karun kuvan Nokian tilanteesta. Nokia on äärimmäisessä laidassa eli siis yksi "syvistä" arvoyhtiöistä, jollaisia ovat tavallisesti esimerkiksi vähäisen kasvun julkishyödykkeitä tuottavat yhtiöt tai paikallaanpolkevat kaupan alan yhtiöt.
– Sijainti arvolaidassa kertoo, että markkinat hinnoittelevat Nokian kasvumahdollisuudet olemattomiksi. Se heijastaa myös heikkoja historiallisia ja ennustettuja liiketoiminnan ja tuloksen kasvulukuja, Morningstar arvioi.














