Apple julkisti oman karttapalvelunsa
Applen karttapalvelu kattaa koko maailman ja sisältää navigoinnin. Se näyttää yhtiön mukaan muun muassa tietyöt ja ruuhkat, joista kerätään reaaliaikaisesti tietoa käyttäjien puhelimista.
Karttapalvelu toimii yhdessä Siri-puheavustajan kanssa, jota iOS 6:n mukana päivitetään myös muutoin.
Karttapalvelussa on hakukoneyhtiö Googlen karttojen tapaan kolmiulotteisia karttoja kaupungeista. Teknologiasivusto Engadgetin mukaan tämä ominaisuus ja itse asiassa koko karttapalvelu muistuttaa suuresti Googlen aiemmin julkaisemaa palvelua.
Applen karttapalvelu voikin olla kova kolaus Googlelle. Teknologia-analyytikko Ronan de Renesse Analysys Mason -yhtiöstä arvioi ennen konferenssia, että jos Apple julkistaa oman karttaohjelman, Google Maps voi menettää jopa kolmanneksen kännykänkäyttäjistään länsimaissa.
Renessen mukaan sovellusten kehittäjät ahertavat nykyään erityisesti kartta- ja sijaintipalvelujen kimpussa. Hän huomauttaa, että oma karttapalvelu takaa Applelle kunnon kontrollin sen suosituimpaan sovellukseen, mutta lisäksi se antaa kehittäjille kokonaisvaltaisemman mahdollisuuden ohjelmoida paikannuspohjaisia palveluja.
IOS 6 tulee
syksyllä
Applen uusi käyttöjärjestelmä iOS 6 tulee kuluttajien saataville syksyllä. Yhtiö ei kertonut tarkkoja päivämääriä.
Käyttöjärjestelmän betaversio tulee sovelluskehittäjien saataville heti.
IOS 6 tukee iPhone 3GS- tai sitä uudempia iPhone-malleja, iPad 2:sta tai sitä uudempia iPadeja ja neljännen sukupolven kosketusnäytöllisiä iPodeja.
Uuden käyttöjärjestelmän mukana Apple tuo Siri-puheavustajan myös tuoreimpaan iPad-malliinsa. Samalla ohjelmaan luvataan parannuksia. Se osaa jatkossa muun muassa avata sovelluksia puheella.
Apple on solminut yhteistyösopimuksen arvostelusivusto Yelpin kanssa, joka tarjoaa Sirille ja karttapalvelulle tietoja ravintoloista. Sivusto saapui hiljattain myös Suomeen.
IOS 6 -laitteet on myös nykyistä paremmin suunniteltu yhdistettäväksi autoihin. Apple mukaan BMW, GM, Mercedes-Benz, Land Rover, Jaguar, Audi, Toyota, Chrysler ja Honda tukevat vuoden sisällä iOS 6 -ohjainnappia ratissa.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että iOS 6 mahdollistaa yhteystietojen päivittämisen Facebookin kanssa. Se kannustaa jakamaan entistä enemmän tietoa käyttäjästä ja tämän ystäväpiiristä myös Facebookissa. Sama on mahdollista jatkossa myös Applen tietokoneilta.













