Kirjaudu ▼
 

Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru

REUTERS/Shannon Stapleton
Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru
29 dollaria osakkeelta – sen arvoisia Facebookin osakkeet todella ovat, arvioi legendaarinen rahoitusalan professori Aswath Damodaran New Yorkista. Koko yhtiö on hänen mukaansa 70 miljardin dollarin arvoinen eli aikalailla vähemmän kuin listautumisannin perusteella laskettu 104 miljardin pörssiarvo.
Taloussanomat
24.5.2012 20:10
0

Moni on jo väittänyt, että Facebookin ansaintamalli ja tulevaisuus ovat sellaisen hämärän peitossa, ettei koko yhtiön arvoa voi edes laskea. Kyllä voi, sanoo New Yorkin yliopiston rahoitusguru Aswath Damodaran. Hän selittää laskumallinsa talouslehti Forbesin verkkosivuilla.

Oletuksiensa perusteella Damodaran saa Facebookin osakkeen arvoksi 29 dollaria. Viime perjantain listautumisessa osaketta myytiin 38 dollarilla, minkä jälkeen alkanut romahdus alkoi tasautua eilen. Torstai-iltana Suomen aikaa Facebookin osaketta kaupattiin 32 dollarin hintaan Wall Streetillä.

Damodaranin mukaan Facebookin arvo pohjaa sen valtaviin käyttäjämääriin ja ennennäkemättömiin tietoihin näiden käyttäytymisestä. Kysymys kuitenkin kuuluu, miten nämä muutetaan rahaksi, ja kuinka nopeasti se onnistuu, hän sanoo.

Facebookin arvoa Damodaran on jäjittänyt ynnäämällä yhteen näkemyksensä yhtiön tulojen kasvusta, käyttökateprosentista eli suhteellisesta kannattavuudesta ja siitä, paljonko laajentuminen maksaa. Näiden päälle lisätään riskit, joita Damodaran pitää melkoisina.

Vielä vuonna 2009 Facebookin tulot kasvoivat 150 prosenttia ja vuotta myöhemmin 88 prosenttia. Sen jälkeen kasvu on hidastunut. Damodaran pohjaa arvolaskelmansa esimerkiksi sille, että Facebook pystyisi kasvattamaan tulojaan 40 prosentin vauhtia viiden vuoden ajan. Tämä tarkoittaisi Googlen ensimmäisten pörssivuosien vauhtia, hän sanoo.

∇ Mainos ∇
Yritykset Facebook
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä