Pian aitoa Nokia-akkua ei tunnista hologrammista
Matkapuhelinvalmistaja Nokia luopuu akkujensa aitouden varmistavien hologrammitarrojen käytöstä.
– Nokia ei jatkossa käytä hologrammeja varmistamaan puhelinten akkujen aitoutta. Käyttäjä voi parhaiten varmistaa akun alkuperäisyyden ostamalla tuotteet valtuutetulta Nokia-jälleenmyyjältä, yhtiön tiedottaja Mona Kokkonen kertoo Taloussanomille.
Nokian mukaan muutos on maailmanlaajuinen ja tulee hiljalleen käsittämään yhtiön kaikilla markkina-alueilla myymät tuotteet. Akkujen hologrammimerkinnöistä luovutaan vähitellen.
– Tämä on aloitettu jo viime vuoden puolella, mutta markkinoilta löytyy yhä Nokian laitteita, joiden akussa on hologrammi, Kokkonen sanoo.
Jos käyttäjä epäilee akkunsa aitoutta, sen voi vastaisuudessa tarkistuttaa lähimmässä Nokia Care Point -pisteessä, yhtiöstä opastetaan.
Miten käy
väärennettyjen akkujen?
Hologrammeista on ollut suuri apu kuluttajille, jotka ovat olleet huolissaan puhelimiensa turvallisuudesta.
Nokia itse on esimerkiksi selitellyt puhelimiinsa liitettyjä akkuonnettomuuksia sillä, että niissä on käytetty väärennettyjä akkuja.
– Yksikään aito akku ei ole räjähtänyt, Nokian tiedottaja Kari Tuutti vakuutti It-viikolle vuonna 2003.
Puhelinvalmistajan mukaan väärennetyn akun käyttäminen voi heikentää laitteen suorituskykyä, vahingoittaa puhelinta ja mitätöidä laitteen takuun.
Nokian mukaan yksi syy hologrammeista luopumiseen on se, että niilläkään ei enää pystytä takaamaan akun aitoutta.
– Hologrammit eivät ole enää niin tehokkaita aitouden merkitsijöitä kuin aikaisemmin, joitain hologrammeja on esimerkiksi kopioitu, Mona Kokkonen sanoo.
Lisäksi yhtiö sanoo, että uusien laitteiden rakenteen vuoksi niiden akkua ei voi edes itse vaihtaa. Nokian mukaan akunvaihto valtuutelulla jälleenmyyjällä takaa aidon akun.
Nokian asioita usein kommentoiva venäläinen teknologiabloggari Eldar Murtazin arveli eilen Twitter-mikropalvelussa, että hologrammeista luopumisessa on kyse kulujen karsimisesta.
– Säästötoimia kaikilla osa-alueilla, Murtazin kirjoitti viestissään.
Muokattu: Lisätty Nokian perustelu hologrammeista luopumiselle.











