Kirjaudu ▼
 

Tunsitko Nokia-käyttäjän? "Joo, joskus 1990-luvulla"

REUTERS/Kacper Pempel
Tunsitko Nokia-käyttäjän? "Joo, joskus 1990-luvulla"
Kännykkävalmistaja Nokian osuus markkinoista on vajonnut alemmas kuin vuosiin. Mutta mitä yhtiön puhelimista ajatellaan eri puolilla maailmaa? Taloussanomat kysyi nuorilta eri puolilta maailmaa, mitä Nokiasta kotikulmilla ajatellaan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kännyköiden edullinen työhevonen, jonka akku kestää. Siksi Nokiaa rakastetaan Keniassa. Sama pätee Intiassa – paitsi niitten keskuudessa, joilla on rahaa älypuhelimeen. Mutta mitä sanotaan New Yorkissa tai Lontoossa? 

Aloitetaan kuitenkin ensin rakkauskirjeestä.

– Olen ollut Nokia-tyttö ensimmäisestä kännykästäni lähtien, kirjoittaa 29-vuotias toimittaja ja valokuvaaja Judy Wanderi Kenian Nairobista, missä Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop kävi pari kuukautta sitten lobbaus- ja mainosmatkalla.

18:33Osake
-1.07 %
6.47
-0.07

Wanderi tosin myöntää hairahtuneensa viimeksi ostamaan Samsungin, koska halusi kokeilla Android-käyttöjärjestelmän tuntumaa. Mutta koska kenialaiset ovat "ilmiömäisen uskollisia" Nokialle, kuten Wanderi sanoo, hänkin osti pian kakkospuhelimekseen edullisen nokialaisen.

Taloustiedot

Ja jos hän voisi saada kolmikymmenvuotislahjaksi jotakin tosi hienoa, se olisi Lumia 800.

– Kaikki tuntemani ihmiset käyttävät Nokiaa, Wanderi sanoo. Sillä hän tarkoittaa nimenomaan peruskännyköitä.

– Minä olen ainoa omituinen älypuhelimeni kanssa.

Wanderi sanoo, että Nokian vaikeuksista puhutaan, mutta hän ei koe sen näkyvän Keniassa, minne Nokia suunnittelee pystyttävänsä Intiaa, Afrikkaa ja Lähi-itää palvelevan tutkimuskeskuksen. 

Mutta etelämpänä, rikkaammassa Etelä-Afrikassa vaikeudet näkyvät jo.

Etelä-Afrikassa Nokia on
jo vähän nolo

– Nokia, Motorola, Ericsson – kaikki ovat ihan dinosauruksia, kommentoi koneinsinööri Kyle Collair.

Nokia yhdistetään Etelä-Afrikassakin juuri peruskännyköihin älypuhelinten sijaan, selittää tietotekniikka-alalla työskentelevä Dean Schneider. Nokian ostaminen tuntuisikin monista askeleelta taaksepäin. Schneiderin mukaan älypuhelinten käyttäjät vannovatkin Etelä-Afrikassa Samsungin, Blackberryn ja iPhonen nimiin.

Lumiaa ei juuri tunneta, ja Nokialta kaupaksi käyvät juuri peruspuhelimet köyhemmälle väestölle – aivan, kuten laajemminkin Afrikassa ja Lähi-idässä, mistä Nokia sai viime vuonna runsaan kymmenesosan liikevaihdostaan.

– Mutta yleisesti Afrikassa suosituimmat puhelimet ovat niin yksinkertaisia ja edullisia kuin kännykät vain voivat. Joten vaikka Nokia onkin Afrikassa todella suosittu, se ei tuo yhtiölle rahaa. Nokialla on ravintoketjun alin porras, mikä on sääli, Collair sanoo.

Nokian markkinaosuus maailman matkapuhelinmarkkinoista on laskenut tasaista tahtia. Keskiviikkona markkinatutkimusyhtiö Gartner kertoi eteläkorealaisen Samsungin syrjäyttäneen Nokian ykköspaikalta alkuvuodesta, kun mittatikuksi otetaan kuluttajien ostamat puhelimet. 

Gartnerin mukaan 19,8 prosenttia tammi–maaliskuussa ostetuista puhelimista oli Nokian valmistamia, kun vielä vuotta aiemmin vastaava osuus oli 25,1, prosenttia. Mutta mitä Nokiasta ajatellaan Aasiassa, missä yhtiö on ollut perinteisesti vahva?

Nokialla leveiltiin Mumbain
eliittikoulussa – 90-luvulla

Aloitetaan massiivisten markkinoiden Intiasta, joka on liikevaihdon perusteella Nokian toiseksi suurin markkinamaa. Haloo, mitä sanoo Mumbai?

Aikanaan Nokia oli mahtava, sanoo toimittaja Siddhant Mehta. Hän muistelee, miten pelasi teininä matopeliä ja kuinka puhelimilla elvisteltiin eliittikoulussa

Mehtalla oli tuolloin Nokia 8250, Aasian tehty versio vuonna 1999 lanseeratusta Nokia 8210-puhelimesta. Mutta myöhemmin Mehta kokeili isältään saamaansa Sony Ericssonia, eikä enää osaa kuvitella vaihtavansa merkkiä.

Miljoonat muut käyttävät Nokiaa, jonka peruspuhelimia pidetään halpoina ja helppoina. Ja Intiasta jos mistä löytyy köyhiä ihmisiä, satoja miljoonia.

Mehtan mukaan Lumiaa kaupitellaan näkyvästi varakkaammille nuorille.

– Monet eivät silti osta sitä. Kaikki, jotka haluavat älypuhelimen, ostavat joko Blackberryn tai Androidin. IPhone on vielä liian kallis suurimmalle osalle keskiluokkaa, hän sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Olisiko Suomen jo aika laskea irti Nokia-riippuvuudestaan, teillä olisi niin paljon muutakin tarjottavaa, Intian talouspääkaupungista lähetetään terveisiä.

Entä toisessa jättiläisessä, Kiinassa?

Taloussanomien Kiinan-kontakti on valitettavan lyhytsanainen, ja hänkin muutti Kiinasta Eurooppaan pari vuotta sitten. Mutta kyllä hänkin muistaa Nokian kulta-ajan Kiinassa.

– Ne olivat suosittuja joskus 2000-luvun alussa, Ying Diao sanoo.

Sitten ihmiset alkoivat kiinnostua älypuhelimista, ja nokialaiset jäivät, Diao kertoo.

"Nokia on hyvä puhelin
matkoille, akun vuoksi"

Pyöräytetään pallo ympäri, Amerikan mantereelle. Mitenkäs New Yorkissa menee?

Nokiaa ei täällä käytetä, ei ole juuri koskaan käytetty, kuvaa toimittaja Stephen Morse New Yorkista.

– Itselläni on halpa Nokia matkustamista varten. Muuten en kyllä tiedä varmaan ketään, joka käyttäisi Nokiaa, hän sanoo. 

Kaikki Morsen tutut kantavat mukanaan iPhonea tai Blackberryä. Niitä ennen suosittiin Samsungia, Motorolaa tai LG:tä. Mutta ei Nokiaa.

Morse sanoo, että saattaisi kuitenkin harkita Nokiaa, riippuen siitä, millainen tilanne on, kun hänen kahden vuoden sopimuksena nykyisen operaattorin kanssa loppuu.

– Olen kuullut, että Lumia on mukavampi käyttää kuin iPhone. Lisäksi on vaikuttavaa, että Applen perustaja Steve Wozniak näyttää olevan Lumia-fani, hän sanoo.

Entäpä kovaa vauhtia kehittyvä Panama Väli-Amerikassa?

Nokia on täällä aika lailla kuollut juttu, sanoo toimittaja Ricky Martinez. Hänen mukaansa aiemmin kovin rakastetun Blackberrynkin suosio alkaa hiipua, ja väki vaihtaa Samsungiin tai iPhoneen.

– Minulla oli neljä tai viisi Nokiaa, mutta ei enää vuoden 2007 jälkeen. Kaupat vain olivat yhtäkkiä täynnä puhelimia, jotka olivat kivemman näköisiä ja millä saattoi tehdä siistimpiä juttuja kuin Nokialla, hän sanoo.

Nyt Martinez kuitenkin pohtii Nokian ostamista, kakkospuhelimeksi matkoille. Juuri sen kestävän akun vuoksi.

– Nokia on täällä oikeastaan synonyymi kestävälle puhelimelle, jonka akku kestää ja kestää. Nokiasta puhutaan lähinnä nostalgiamielessä. Mistään Lumiasta en ole koskaan kuullutkaan.

Takaisin Eurooppaan, pikaisesti Lontoon rahakeskittymä Cityyn. Kuuleeko talousuutistoimisto Dow Jones?

– Ei täällä kellään Nokiaa ole. Kyselin juuri työkaveriltanikin, tietääkö hän ketään, joka käyttää Nokiaa. Hän sanoi että joo, mutta joskus 1990-luvulla, Kanadasta Eurooppaan pari vuotta sitten muuttanut toimittaja Sarka Halas kertoo.

Taloustoimittajan hommissa hän törmää Nokiaan jatkuvasti – nimittäin raporteissa, joissa kerrotaan vanhan yritysjättiläisen häviöstä.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (168)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 17
EdellinenSeuraava

Anonyymi
3310 Käyttäjiä oli paljon, oli hyvä luuri kunnes aloittivat sekoilun.
En kompastu moiseen ja harvalla niitä suomessakaan enään näkee, joillakin vanhoilla ihmisillä ehkä(äitini).
Anonyymi: Maailma muuttuu . 18.5.2012 6:12

Anonyymi
EEKN.

Ei Enää Koskaan Nokiaa.
Anonyymi: Tyytyväinen iPhone k 18.5.2012 6:22

Anonyymi
Vaihdoin jo 1990-luvulla Nokia puhelimen käytön Motorolaan enkä ole päivääkään katunut.
Anonyymi: toimivaa ei enää kan 18.5.2012 6:25

Anonyymi
Kiitos OPK! Riiputtiin kiinni kalmalta haisevassa Symbianissa ja nukuttiin onnen ohi haukkuen samalla ylimielisesti kilpailijat.
Anonyymi: kuin pissaisi housuu 18.5.2012 6:25

Anonyymi
Vanjokihan tuumasi, että Android on hypeä. Kertonee jotain Nokiajohtajien kyvykkyydestä arvioida markkinatilanne.

Täällä saksankielinen artikkeli, jossa haastattelu.

www.heise.de/newsticker/meldung/Nokia-Android-ist-ein-Hype-871093.html
Anonyymi: mitä tää on 18.5.2012 6:28

Anonyymi
Jos asiat on noin Nokialla näyttää tulevasuus erittäin valoisalta. Köyhyys lisääntyy euroopassa räjähtävällä nopeudella aloitetaan vaikka välimeren maista, jotka eivät kauaa rahojaan enää kylvä mihinkään vähänkään kalliimpaan.
Anonyymi: vastarannan kiiski 18.5.2012 6:33

Anonyymi
eFlop 2011: "sijoittajat tulevat kyllä ymmärtämään"

Muahhahhah.
Anonyymi: ei-nokiaan sijoittan 18.5.2012 6:53

Anonyymi
Kuulun siihen köyhempään väestöön ja kannan taskussani Nokian simpukkamallista puhelinta.
Se oli Gigantissa kaikkein halvin malli muutama vuosi sitten. Viime kesänä ostin samanlaisen Samsungin kun siinä pitäisi olla kestävämpi akku mutta en saanut tungettua siihen sim-korttia paikoilleen.
Älypuhelinta en tunne tarvitsevani mutta olisi mukava saada läheiseksi tuttavaksi joku äly-ihminen.
Anonyymi: eläkeukko 18.5.2012 7:00

Anonyymi
Minäkin olisin pari vuotta sitten ostanut Motorolan mutta niitä ei löytynyt mistään.
Anonyymi: Mokia 18.5.2012 7:09

Anonyymi
EEKN.

Ei Enää Koskaan Nokiaa.


Tyypillistä iNtoilua. Käytetään sanoja koskaan ja ikinä. Joskus tulee Macillekin taas laskukausi niin tuleeko silloin koskaan vastaan?
Anonyymi: Älä koskaan sano kos 18.5.2012 7:12
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 17
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä