Facebook haastettiin oikeuteen käyttäjien kyttäyksestä
Kanteen nostajat vaativat Facebookilta korkeimmillaan 10 000 dollarin vahingonkorvauksia per henkilö. He sanovat, että Facebook seurasi, millä nettisivuilla he vierailivat senkin jälkeen, kun he olivat jo kirjautuneet ulos yhteisöpalvelusta.
It-viikko kertoi Facebookin seurannasta viime syyskuussa.
Kanne on jätetty liittovaltion tuomioistuimeen San Josessa, Kaliforniassa. Oikeudelle on esitetty 21 tapausta seurannasta.
Facebook on kiistänyt syyteet ja pitää niitä perusteettomina.
Osaa kanteen nostajista edustavan Stewarts Law -asianajotoimiston David Straite kertoi, että parhaillaan etsitään tapoja saada myös muita kuin Yhdysvaltain kansalaisia mukaan kanteeseen. Haastajien mukaan Facebook joutuisi korvaamaan yhteensä 15 miljardia kaikille käyttäjilleen. Näin suuren korvausvastuun toteutuminen on kuitenkin käytännössä poissuljettua.












