Vinkki Symbian-osaajille: "Juoskaa niin lujaa kuin vain pystytte"
– Ohjeeni kaikille Symbianin parissa työskenteleville on: Juoskaa niin lujaa kuin vain pystytte. Hakeutukaa jo tänään koulutukseen ja unohtakaa Symbian. Olen pahoillani.
Näin kovaa kieltä käyttää ammattiyhdistys Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen tuoreessa blogikirjoituksessaan. Aaltonen käsittelee blogissaan matkapuhelimia valmistavan Nokian viime vuosien rämpimistä.
Runsas vuosi sitten Nokia ilmoitti toimitusjohtaja Stephen Elopin johdolla hylkäävänsä kömpelöksi moititun Symbian-käyttöjärjestelmän. Symbianin sijaan Nokia aikoo käyttää tulevaisuudessa älypuhelimissaan ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmää.
Aaltonen kertoo olleensa hyvin tietoinen hylätyn järjestelmän ongelmista. Hänen mukaansa Nokia tekikin oikean ratkaisun solmimalla liiton yhdysvaltalaisjätin kanssa.
– Symbian-käyttöjärjestelmä ei yksinkertaisesti ollut ajan tasalla. Puhelin jumitti ja jumittaa edelleen, Aaltonen kirjoittaa.
Siirtymisen yhteydessä Nokia ulkoisti suuren osan Symbian-osaajista konsulttiyhtiö Accenturelle. Kuluneella viikolla Accenture sitten ilmoitti aikovansa karsia jopa 250 Symbian-työntekijää. Aiemmin vapaaehtoiseen irtisanomispakettiin oli jo tarttunut 320 työntekijää.
– Käytännössä em. luvut tarkoittavat, että Accenture tunnustaa siirtävänsä kilometritehtaalle ainakin noin puolet taloon Nokialta tulleista. Riittääköhän tuo lopulta?













