Focus: Applen uhrien lista on pitkä
Ennen kuin Apple vuonna 2007 alkoi myydä iPhone-puhelimiaan, älypuhelimissa oli täysi näppäimistö ja ne olivat yleensä Nokian valmistamia – ja niitä kutsuttiin kommunikaattoreiksi, saksalaislehti Focus kirjoittaa.
Sitten tuli iPhone, ja mullisti markkinat. Samalla Nokia sai uutta vauhtia alamäkeensä, kun hyvällä katteella myytyjen älypuhelinten ostajat siirtyivät toisenlaisten laitteiden käyttäjiksi.
Nokia oli Focusin mukaan myöhässä Navteq-ostoksessaan. Suomalaisyhtiö maksoi navigaattoreita valmistavan Tomtomin kilpailijasta kahdeksan miljardia euroa, mutta sen puhelimien mukana ilmaiseksi tulevat kartat jäivät iPhonen ja Androidin jalkoihin.
Tomtomin kohtalo on ollut samanlainen: yhtiön tulos vaipui isoista voitoista muutamassa vuodessa raskaasti tappiolliseksi.
Muina Applen uhreina Focus mainitsee Sonyn, Nintendon, Asusin, Kodakin ja äänilevyteollisuuden.










