Kohta voidaan nähdä "piraattijytky"
Euroopan velkakriisin ja viime viikkojen vaaliaallon keskellä Saksan piraattipuolue on noussut yli kahdeksan prosentin ääniosuudellaan ratkaisevaksi tekijäksi pohjoisen Schleswig-Holsteinin osavaltiovaaleissa. Uusi enemmistöhallitus joutuu väistämättä laskelmoimaan sen tuen varaan.
Todellinen yllätys, suoranainen "piraattijytky" voidaan nähdä kuitenkin ensi ensi sunnuntain supervaaleissa. Tuolloin Nordrhein-Westfalenissa pidetään erittäin merkittävät osavaltiovaalit.
Piraatit ovat sekoittaneet poliittiset kortit sikäli, että perinteisiltä hallituskoalitioilta on menossa pohja pois. Kun kristillisdemokraattien ja vapaiden demokraattien musta–kelta-koalitio menetti enemmistönsä, sosiaalidemokraattien ja vihreiden tavoittelemalta liitolta jäi enemmistö saavuttamatta.
Schleswig-Holsteinissa syntynee silti punavihreä hallitus, johon otetaan mukaan tanskalaisvähemmistöä edustavan puolueen edustaja. Tällä koalitiolla olisi osavaltiopäivillä vain yhden kansanedustajan enemmistö.
Piraatit eivät sulje pois osallistumista hallituksiin, mutta ovat täällä ilmoittaneet, että eivät ole organisaationa siihen vielä kykeneviä. He ovat kuitenkin kutsuneet suunnitellun koalition edustajat neuvonpitoon, jotta nähtäisiin, missä kysymyksissä he voisivat olla hallituksen tukena.
Saksan piraattipuolueesta ei osata vieläkään sanoa, onko se lintu vai kala. Vapaat demokraatit ovat pilkanneet piraatteja vasemmistolaisiksi, joilla on nettiyhteys. Kristillisdemokraatit taas riemuinneet piraateista, joiden saamat äänet ovat estämässä myös valtakunnallisesti punavihreitä enemmistöjä.
Pohjoisessa osavaltiossa piraatit ovat vieneet ääniä kaikilta puolueilta. Vastoin ennakko-odotuksia, eniten piraatit veivät ääniä ei suinkaan vihreiltä, vaan kristillisdemokraateilta ja vapailta demokraateilta.
Piraattien nopea nousu saksalaisen politiikan temppelin harjalle on häkellyttänyt pahemman kerran muita puolueita. Vaikka se on yllättänyt myös uuden poliittisen komeetan, niin se on kuitenkin pystynyt hallitsemaan hyvin uuden tilanteen.
Nettidemokraattinen piraattipuolue nimittäin ei yritäkään hallita tilannetta niin kuin muut puolueet. Se tukeutuu paitsi edustukselliseen, myös uusien viestimien mahdollistamaan "likvidiin", juoksevaan demokratiaan.
Piraatit haluavat ratkoa poliittisia kysymyksiä jatkuvasti myös tapauskohtaisilla aivoriihillä, jäsenten välisellä jatkuvalla keskustelulla ja kansanäänestyksillä – eivätkä pitäytyä jäykästi puolueohjelmiin tai vaalikausiin. Tämä tekee heidän puolueestaan muiden silmissä ennalta-arvaamattoman ja populistisen.
Toisaalta muiden puolueiden julkisuudessa esittämät kommentit piraateista vaikuttavat ylimielisiltä ja tekopyhiltä – ikään kuin heidän kantansa olisivat perustellumpia. Esimerkiksi nykykriisin oloissa juuri piraattien kanta, että on etsittävä uusia vastauksia, vaikuttaa nuorten äänestäjien mielestä uskottavimmalta.
Piraattien vahvuus on nimenomaan kyvyssä avoimeen keskusteluun ja nopeaan päätöksentekoon. He edustavat tietoyhteiskunnan mahdollisuuksia omassa toiminnassaan niin uskottavasti, että se vetoaa kansalaisiin, jotka ovat pettyneitä perinteisten puolueiden avuttomuuteen nettimaailmassa.















