Kirjaudu ▼
 

Nokia: Ryhmäkanteen väitteet perusteettomia

Matkapuhelinyhtiö Nokia kommentoi pörssitiedotteessaan Yhdysvalloissa yhtiötä vastaan nostettua ryhmäkannevaatimusta.
4.5.2012 18:10
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Nokia kertoo saaneensa tiedon, että newyorkilaisessa tuomioistuimessa on nostettu eilen arvopaperimarkkinalakeihin liittyvä ryhmäkannevaatimus, jossa Nokia nimetään vastaajana.

Nokia on tiedotteensa mukaan parhaillaan tutustumassa tarkemmin esitettyihin väitteisiin ja pitää niitä perusteettomina. Yhtiö aikoo puolustautua kannevaatimusta vastaan.

Ryhmäkannetta puuhaavan yhdysvaltalaisen asianajotoimiston Robbins Geller Rudman & Dowdin mukaan Nokia ja tietyt yhtiön työntekijät ovat rikkoneet toiminnassaan Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita säätelevää lainsäädäntöä.

03:18Osake
-0.23 %
6.55
-0.02

Kanteen mukaan Nokia kertoi sijoittajille, että yhtiön siirtyminen Windows-järjestelmään älypuhelimissa pysäyttäisi yhtiön aseman heikentymisen älypuhelinmarkkinoilla.

Taloustiedot

– Näin ei käynyt. Tämä kävi selväksi 11. huhtikuuta 2012, kun Nokia paljasti, että sen liiketoiminta oli kehittynyt odotettua heikommin ensimmäisellä vuosineljänneksellä, Robbins Geller Rudman & Dowdin tiedotteessa sanottiin.

Ryhmäkanne on siviilioikeudellinen kanne. Siinä asianosainen ajaa kannetta omissa nimissään laajemman ryhmän eduksi.

∇ Mainos ∇
4.5.2012 18:10
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (39)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nokia on aivan oikeassa. WP ei tule lopettamaan Nokian syöksykierrettä.
Anonyymi: -10% 4.5.2012 18:22

Anonyymi
Mokian pitää jakaa useammin osinkoja, jotta saadaan nopeammin mokian kassa tyhjäksi ja osakkeiden arvot alenemaan.
Anonyymi: nokia on mokia 4.5.2012 18:26

Anonyymi
Jos älypuhelinten markkinajohtaja päättää kylmästi ilmoitaa olevan nykyisen 40%:n maailmanmarkkina-osuuden omaavan alustan olevan kilpailukyvytön romu. Ja samalla ilmoittaa siirtyvänsä microsoftin alustalle joka 16 vuoden yrittämisen jälkeen oli päässyt 1-2%:n markkinaosuuteen, nin onhan tuo ennätyksellisen katastrofaalinen stragedia.

Toisaalta kyllä sijoittajassakin on vikaa jos uskoo että noin sekopäiseen visioinnin onnistumiseen.
Anonyymi: samaan aikaan Hölmöl 4.5.2012 18:27

Anonyymi
Mutta tuulipuvun usko ei horju. Logiikka ja äö kun on Sulo Vileenin tasoa. Onnea vain uusien tapettejenne kanssa, hiukan voisi ahdistaa huoneen ilme ;D
Anonyymi: Nimetön 4.5.2012 18:32

Anonyymi
Tuulipuvun logiikka ihmetyttää, ostin kun sain halvalla.
Anonyymi: Nimetön 4.5.2012 18:33

Anonyymi
On se hyvä ostos ollut toi Nokian osake ...

Taitaa tulla tappiota joka kuukausi lisää ....

Milloin on Nokia kassa tyhjä ....
Anonyymi: Nokia tuo tappiota o 4.5.2012 18:34

Anonyymi
noin 5 vuotta tällämenolla on tyhjä kassa
empty kai ne viheltää pelin pikki ennen kun tulee welkaa
Anonyymi: jåygh89 4.5.2012 18:42

Anonyymi
On se Jorma erikoinen epeli."Nokia nousi pohjalta maailmanluokan yhtiöksi ,siksi se ei katoa".Ei näillä ole mitään tekemistä keskenään.
Anonyymi: Nimetön 4.5.2012 18:45

Anonyymi
onko muita jotka kyllästynyt elopin ekosysteemihöpötykseen ?
Niin ja s40 laitteita on myyty yli 1500 miljoonaa kappaletta. Pitäisköhän kilauttaa elopille ja kysyä että riittäkse!
Itse ostan 808 pelkästään nokian johdon kiusaksi
ja oli ollut esim. Tvitterissä puhutuin aihe.
Ehkä wp8 pelastaa nokian esim. Usan suurimmalle operaattorille tehdään hd-näytöllistä lippulaivaa jossa n8- kamera. Ai niin mutta entä jos 808 myy taas liikaa niinkui n9 teki.
Kyllä nokia sellasen sopan itselleen keittänyt - kun täytyy toivoa ettei myy! Jee jee! Noo suomi jyrää valkoset venäläiset 7-1
Anonyymi: jossu 4.5.2012 18:47

Anonyymi
On selvää, että yrityksen strategia on täysin oikeaan osunut ja firma on navakassa myötätuulessa purjehtimassa suuriin voittoihin. Barcelonassa jo valittiin Lumia 900 vuoden puhelimeksi. Nyt kannattaa unohtaa kaikki luvut ja keskittyä mahtaviin uusiin tuoteprospekteihin, joita on luvassa. Tuotteilla tämä kilpailu ratkaistaan.
Anonyymi: Kaikki kunnia Ollila 4.5.2012 18:47
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

25.11. Tässä on maailman kaunein tornitalo – katso kuva
25.11. Öljymaiden neuvonpito ei tuonut helpotusta Venäjälle
25.11. Ranska lykkää Mistral-toimituksia Venäjälle
25.11. Ammattiliitoille miljoonien tappiot Talvivaaran riskilainasta
25.11. BlackBerry tarjoaa iPhonesta vaihtaville 550 dollaria
25.11. Digitoday Haittaohjelma huijasi piraatteja
25.11. Salainen öljykokous käynnissä: venäläiset, saudit, meksikolaiset...
25.11. Paluu 1950-luvulle? Coca-Colan ökymaidon mainoskampanja hämmästyttää
25.11. Digitoday Seksikanteen sopinut johtaja palasi Tinderin kimppuun
25.11. Metallin Aalto toppuuttelee ehdokaspuheita
25.11. USA:n talouskasvu yllätti iloisesti
25.11. Alahuhta: Suomalaisten yhtiöiden verot Suomeen
25.11. Helsingin pörssi jatkaa nousuaan EKP-huumassa
25.11. Lähteet: Jättijärjestön johtoon nousemassa Riku Aalto
25.11. Apetit lopettaa Kustavissa ja Turussa
25.11. Lidl jyrättiin – Crocs polki saksalaiset suohon
25.11. Digitoday Chrome karsii lisäkkeitä – Koskee MTV:n Katsomoa
25.11. Ilmansaasteet maksoivat Euroopalle yhden Suomen verran
25.11. Matti Alahuhta valittiin EK:n puheenjohtajaksi
25.11. Lauri Lyly jättämässä eduskuntavaalit väliin
25.11. Soklin kaivosradan voi rahoittaa puoliksi valtio
25.11. Rupla rokottaa Venäjän eliittiä kotien kautta
25.11. Tässä halpa öljy tuntuu – säästö satoja euroja
25.11. Suomen piti kasvaa 0,2 %, supistuukin saman verran
25.11. Ekonomisti: Piilotyöttömyys kasvaa
25.11. Aktian Rantala leikkaisi 4–5 miljardilla menoja
25.11. Suomi on houkutteleva kaivosmaa, mutta missä ovat rahat?
25.11. Neuvottelut uudesta kattojärjestöstä jatkuvat tammikuussa
25.11. VR:n kilpailija aloittaa ensi vuonna
25.11. Digitoday Suomen tietotekniikka on 8:nneksi parasta maailmassa
Asiakastieto

Yhteistyössä