Kirjaudu ▼
 

Ollila nöyränä: "Murrosvaihe on tosi kipeä"

Lehtikuva
Ollila nöyränä: "Murrosvaihe on tosi kipeä"
Matkapuhelimia valmistavan Nokian väistyvän puheenjohtajan Jorma Ollilan mukaan yhtiö käy läpi parhaillaan "rankkaa murrosta".
Eeva Eronen, Aleksi Moisio
3.5.2012 14:15 (päivitetty 14:23)
45

– Murrosvaihe on tosi kipeä, Ollila sanoi hetki sitten Nokian yhtiökokouksessa Helsingin Messukeskuksessa.

Nokia on menettänyt muutamassa vuodessa merkittävän osuuden maailman matkapuhelinmarkkinoista. Samalla yhtiön kannattavuus on rojahtanut. Ollilan mukaan tilanteeseen ei voida olla tyytyväisiä.

18:58Osake
-4,32 %
2,788
-0,13

– Jokainen hallituksen puheenjohtaja toivoisi voivansa jättää seuraajilleen kukoistavan yrityksen. Minäkin olisin toivonut, Ollila sanoi.

Vuodesta 1999 asti Nokian puheenjohtajana toiminut Ollila jättää tänään paikkansa yhtiön johdossa. Samalla päättyy Ollilan pitkä ura kännykkävalmistajan huipulla.

Taloustiedot

Ollila aloitti Nokian toimitusjohtajana vuonna 1992. Yhtiön hallituksen jäsen Ollila on ollut vuodesta 1995.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Kun aloitin Nokiassa, en osannut ennustaa, että minun ja yhtiön taipaleesta tulisi näin pitkä ja monipolvinen, Ollila sanoi.

Puheensa lopussa Ollila kiitti työtovereitaan menneistä vuosista ja näytti tyyneltä.

– Nämä ovat olleet fantastisia vuosia, nokialaiset ovat sitkeää porukkaa.

Yritykset Nokia
Ihmiset Jorma Ollila
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (45)


Anonyymi
Missä visiot? Minusta Nokia on tuuliajolla.
Ruuti 3.5.2012 14:34

Anonyymi
Kolme kertaa yllätettiin Ollila ja Nokian johto housut kintuissa 2000-luvulla. Ensin 2002-2003 simpukkamallin puuttuminen, sitten 2004-2005 ohuen mallin puuttuminen ja viimeinen ja ratkaiseva munaus oli 2007, kun tapahtui siirtyminen kosketusnäyttöpuhelimiin. Kaikista Nokia myöhästyi ja viimeinen taitaa olla kohtalokas virhe.

Ei viitsitty ottaa virheistä opiksi vielä kun siihen olisi ollut mahdollisuus, oltiin liian ylpeitä kuuntelemaan muita.
Ylpeys on synti 3.5.2012 14:34

Anonyymi
Ja Siilasmaha säestää ettei ole tarvetta muutokseen..


Siilasmaa komppaa, mutta pahin asia on, että edes Elopilla ei ole näkemystä siitä, mihin Nokia on menossa.

Johtaja, joka ei ohjaa, on turhake.
Ruuti 3.5.2012 14:38

Anonyymi
Oli huonoa kipulääkettä päästtää Alahuhta lähtemään!
tekee tulosta 3.5.2012 14:40

Anonyymi
Täällä taas sopulilauma kirjoittelee toisilleen. Niin tyypillisiä metsäsuomalaisia, itketään ja volletetaan ja ripotellaan tuhkaa päälle....hävetkää!

Nokia nousee, se on satavarma
samuvel 3.5.2012 14:46

Anonyymi
Helppo olla tyynenä, kun oma tili pullottaa miljoonia euroja
niin olisin minäkin 3.5.2012 14:57

Anonyymi
Näissä mobiilialan hommissa on kaksi ylitse muiden.
Toinen on nimimerkki-vastaranta ja toinen T T Ahonen.

Konkurssia melkein Nokialle ennustanut Jungner
(yhtenä vaihtoehtona Benefonin kohtalo) tuskin on oikeassa. Mutta heikolta näyttää näidenkin numeroiden valossa.


Are We Ready for the Numbers? Nokia Smartphone Market Share Projection 2012 ends year at 3%

I called the Nokia market share collapse last year almost to the dot. In February 15,
http://www.communities-dominate.blogs.com/

Vastaranta-nimimerkki kirjoittelee Kauppalehden Vahva-osta keskustelupalstalla!
Nyky-Nokia - Suomala 3.5.2012 14:58

Anonyymi
Mikä ihmeen murros?
Murroksesta voisi puhua jos Nokialla olisi useita eri alustoja (esim. Android) ja mahdollisuus palata takaisin.

Nyt kyseessä on firman alasajo.

Ja miksi ei olisi mahdollisuutta palata takaisin ja tai ottaa useampia alustoja käyttöön? WP otettiin sen takia, että se oli yksinkertaisesti paras vaihtoehto. Jos sovelluskaupan koko unohdetaan niin WP on paras kännyköiden käyttöliittymä tällä hetkellä. Androidilla Nokia ei olisi pystynyt kunnolla erottautumaan, eikä sopimus olisi ollut niin hyvä.

PS: lopetakaa sen "WP:ssä ei ole moniajoa" ynnä muun p***kan jauhaminen, mikään väitteistä ei ole vielä toistaiseksi pitänyt paikkaansa.
Nimetön 3.5.2012 15:02

Anonyymi
Mitä uutta kerrottiin Lumian menestyksestä? Syvä hiljaisuus.

Totuus on, että myynti ei vedä.
hiksu 3.5.2012 15:04

Anonyymi
Olisi suoraan pyytänyt anteeksi, että on hassannut sijoittajien rahat ja vienyt monelta työpaikan.

Sanonut, että ei ole tehnyt työtä siten, että olisi häneen sijoitettujen eurojen arvoinen.

Hallituksen hinta-laatu -suhde on huomattavasti yhtiön tuottamia puhelimia heikompi.
paralyysianalyysi 3.5.2012 15:06
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä