Ollila nöyränä: "Murrosvaihe on tosi kipeä"
– Murrosvaihe on tosi kipeä, Ollila sanoi hetki sitten Nokian yhtiökokouksessa Helsingin Messukeskuksessa.
Nokia on menettänyt muutamassa vuodessa merkittävän osuuden maailman matkapuhelinmarkkinoista. Samalla yhtiön kannattavuus on rojahtanut. Ollilan mukaan tilanteeseen ei voida olla tyytyväisiä.
– Jokainen hallituksen puheenjohtaja toivoisi voivansa jättää seuraajilleen kukoistavan yrityksen. Minäkin olisin toivonut, Ollila sanoi.
Vuodesta 1999 asti Nokian puheenjohtajana toiminut Ollila jättää tänään paikkansa yhtiön johdossa. Samalla päättyy Ollilan pitkä ura kännykkävalmistajan huipulla.
Ollila aloitti Nokian toimitusjohtajana vuonna 1992. Yhtiön hallituksen jäsen Ollila on ollut vuodesta 1995.
– Kun aloitin Nokiassa, en osannut ennustaa, että minun ja yhtiön taipaleesta tulisi näin pitkä ja monipolvinen, Ollila sanoi.
Puheensa lopussa Ollila kiitti työtovereitaan menneistä vuosista ja näytti tyyneltä.
– Nämä ovat olleet fantastisia vuosia, nokialaiset ovat sitkeää porukkaa.












