Kirjaudu ▼
 

Ollila myöntää: Kilpailijat nopeampia älypuhelimissa

Lehtikuva
Ollila myöntää: Kilpailijat nopeampia älypuhelimissa
Matkapuhelinvalmistaja Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila myöntää Financial Timesin haastattelussa, että yhtiö teki virheitä älypuhelinten yleistyessä.
2.5.2012 22:51
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Torstaina paikkansa jättävä Ollila tunnustaa brittilehti FT:n haastattelussa, että Nokia on ollut liian hidas älypuhelinten vallankumouksessa. Näin siitä huolimatta, että Nokia ennusti älypuhelinten tulevan valta-aseman jo vuonna 2006.

Ollila kertoo, että Nokia aikoo julkistaa valikoiman taulutietokoneita ja älypuhelimia muistuttavia hybridilaitteita. Ollilan mukaan Nokia on nyt ”ajoissa” tuotteiden toimituksissa.

– Vuoden 2008 puolivälistä lähtien tulokset eivät ole olleet sellaisia, joiden niiden olisi pitänyt olla. Yhtiö tiedosti sen ja se oli yleisesti hyväksyttyä, mutta ohjelmistosuorituskyky ja erityisesti alustaosaaminen eivät olleet ajantasalla, Ollila sanoo FT:lle.

Nokia Oyj
Taloustiedot
Y-tunnus 0112038-9
Kotipaikka Helsinki
Yhtiömuoto OYJ
Kaikki yrityksen taloustiedot
Osaketiedot
Viim. hinta € 4,978
Muutos € -0,060
Muutos % -1,13
Katso kurssihistoria
Osinkotiedot
Tarkista osinkokalenteri ja tulosjulkistuspäivät

– Kilpailijat olivat nopeampia ja toivat ratkaisunsa markkinoille nopeammin.

∇ Mainos ∇
2.5.2012 22:51
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Nokia
Ihmiset Jorma Ollila

Kommentit (54)


Anonyymi
Huomenna potkut?
Anonyymi: pitkään odotettu 2.5.2012 23:42

Anonyymi
Erityisesti johtaminen ei ollut ajan tasalla. Vai pitäisikö sanoa, että yrityksessä oli liikaa olliloita ja olliloiden kavereita.


Ollilahan oli kuulemma alkuun todella hyvä johtaja Nokialle. Kävi mm moikkaamassa ja motivoimassa Salossa tavallisia duunareita. Harvinaista suomalaisessa työkulttuurissa. Olisi varmaan ollut hyvä johtaja monelle yhtiölle.
Anonyymi: Tohtori Nyhverö 2.5.2012 23:45

Anonyymi
- Vuoden 2008 puolivälistä lähtien tulokset eivät ole olleet sellaisia, joiden niiden olisi pitänyt olla. Yhtiö tiedosti sen ja se oli yleisesti hyväksyttyä, mutta ohjelmistosuorituskyky ja erityisesti alustaosaaminen eivät olleet ajantasalla, Ollila sanoo FT:lle.


No mitäs teki hallitus vuoden 2008 puolivälistä lähtien? Siunasi markkinoille uusia Symbianilla tehtyjä Iphone Killereitä, vaikka nyt kaapista ulos tullut Symbian-johtaja myöntääkin, että kuraa myytiin, mutta brändi kantoi aina sen verran, että 2.5 miljuunaa kapulaa myytiin.

Ainoa pelastuksen enkeli oli Vanjoki, jonka johdolla rakennettiin puolisalaa Linux-älüpuhelinalustaa (Maemo), mutta koska Vanjoki ei ollut pohjalainen tai keskustapuolueen käsikassara, ei hän kelvannut pääjohtajaksi.

Tulee pahaa jälkeä. Ollila jää historiaan ja oppikirjoihin Euroopan suurimman ja kauneimman teknologiamenestystarinan luojana ja tuhoajana. Lucifer, valon tuoja, piti jostain syystä palkata Microsoftilta.

Mitäköhän ne älüpuhelimia muistuttavat hybridilaitteet ovat? Näen jo sieluni silmillä, kuinka jengi pykää telttoja pystyyn Aleksilla jonottaakseen näitä älüpuhelimia muistuttavia hybridilaitteita.
Anonyymi: Nasu, yleisesti hyvä 3.5.2012 0:04

Anonyymi
Microsoft-kumppanuus on kallis harrastus.
Anonyymi: Entinen orja 3.5.2012 0:39

Anonyymi
Älypuhelinta muistuttavia hybridilaitteita eli phabletteja on jo markkinoilla. Esim. Samsung Galaxy Note, joka myy muuten mainiosti. Samaa ei voi sanoa Lumioista. Nokia ilmeisesti luottaa Windowsin asemaan ja näin uskoo Windows 8:iin. Sitten vain odotellaan sormi siellä sen aikaa, että MS saa työnsä valmiiksi. Jonka jälkeen jäädään odottamaan markkinoiden reaktiota. Eiköhän näihinkin laitteisiin kalleimmat osa hankita Samsungilta, kilpailijalta.
Anonyymi: Alkaa olemaan pian j 3.5.2012 0:40

Anonyymi
Ollila kertoo, että Nokia aikoo julkistaa valikoiman taulutietokoneita ja älypuhelimia muistuttavia hybridilaitteita.


Ei siis taulutietokoneita ja älypuhelimia, vaan niitä muituttavia 'hybridilaitteita'.
Anonyymi: mielenkiintoista 3.5.2012 0:44

Anonyymi
Älypuhelimia muistuttavat hybridilaitteet?
Anonyymi: Aijaa 3.5.2012 0:55

Anonyymi
Hiukan erikoista, että Ollila jaksaa jauhaa kuinka Nokian softa osaaminen ei riittänyt mutta N9 on keskimäärin kerännyt parempia arvosteluja kuin Lumia puhelimet. Nokian johtajien ohjelmisto ymmärrys ei riittänyt turha niitä insinöörejä syyttä. Samat pukupingviinit siellä vieläkin pyörivät...
Anonyymi: OompaLoompa 3.5.2012 0:59

Anonyymi
Älypuhelimia muistuttavat hybridilaitteet?


Tulossa jotain Lumiaakin typerämpää?
Anonyymi: Nimetön 3.5.2012 1:16

Anonyymi
Netissä voi katsoa minkälainen Windows 8 käyttöjärjestelmä on. Ette voi uskoa kuinka hankalaksi ja monimutkaiseksi Microsoft on sen rakentanut. Valikkoja ilmestyy välillä oikealle, välillä vasemmalle, välillä oikeaan yläkulmaan tai ehkä alakulmaan... käyttöjärjestelmällä on erittäin hankala navigoida joten ainakaan tällä käyttöjärjestelmällä Nokia ei tule nousemaan.

Samsungikin tekee sekä Androidia että Windows-puhelinta mutta silti Android myy paremmin eikä ketään kiinnosta Samsungin (eikä muidenkaan) Windows-puhelin.

Helsingin Sanomissa oli aukeaman kokoinen artikkeli siitä miten Jorma Ollila kasasi ympärilleen mielistelijöiden Dream Teamin... lahjakkaammat johtajat ja asiantuntijat koettiin uhkaksi Ollilan sädekehälle joten heistä hankkiuduttiin eroon, eli lahjakkaimmat saivat lähteä ja tarpeeksi mielistelevät sekä vähemmän lahjakkaat jäivät taloon.
...Nyt Intel ja Google ovatkin palkanneet juuri noita talosta lähteneitä.
Anonyymi: Tuota noin vaan 3.5.2012 1:54
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

08:16 LM: Taksi voi pian olla mönkijä tai kuorma-auto
07:23 Ilta-Sanomat Kiivasta väittelyä ja jäätäviä kuittauksia – kaikki Trumpin ja Clintonin kohtaamisesta
06:01 Diesel halpeni enemmän kuin bensa – dieselistä tullut sisäänheittotuote
26.9. Tutkimustulos sysäsi lääkefirman kurssin nousuun – epileptikkolapset saivat apua kannabislääkkeestä
26.9. Ranskassa radikaali askel: Varoitusvärit elintarvikkeisiin
26.9. Draghilla on Britannialle tiukka viesti: Ei erivapauksia
26.9. Liike-elämän huippukonferenssi yllätti – tarjoaa vain kasvisruokaa
26.9. Kahvin hinta pomppasi – johtuu isosta muutoksesta säässä
26.9. Trumpin ja Clintonin yhteenotto saattaa heiluttaa kursseja
26.9. Pienemmät katteet, halvemmat tilat – näin Auto-Bil aikoo painaa autojen hintoja
26.9. Arvio: Saksa kyllä pelastaa Deutsche Bankin
26.9. Digitoday Ensimmäistä kertaa Suomessa: Huijari lähetti haittaohjelman ja soitti perään
26.9. YIT hakee kasvua kaupungeista
26.9. Nyt paukkui ennätys – Deutsche Bankin kurssi sukelsi pohjiin
26.9. Algeria: Öljymarkkinat ovat nyt paljon kriittisemmässä tilassa
26.9. Pörssi pakkasella – YIT nousee
26.9. Suursijoittajat kannustavat elintarvikejättejä vaihtamaan lihan kasviproteiiniin
26.9. Elop: Kauteni Nokian johdossa osui harvinaiseen ajanjaksoon
26.9. Kansainväliset pk-yritykset uskovat suhdanteiden parantuvan
26.9. Konecranes ja Kito purkavat allianssinssa
26.9. Digitoday Pelottava löytö: Uusi iOS aiempaa turvattomampi
26.9. Saksalaisyritykset yllättivät: näkymät huomattavasti odotuksia paremmat
26.9. Baswaren toimitusjohtaja vaihtuu
26.9. Vähittäiskauppa kasvoi elokuussa
26.9. Kahvilaa toimistona pitävät käyvät kalliiksi – osa luopunut wifistä
26.9. Digitoday Snapchat muutti nimensä ja julkisti videokuvaavat aurinkolasit
26.9. Suomeen tulee uusi autokauppaketju – "Hinnoittelu poikkeuksellisen aggressiivista"
26.9. Verottaja muistaa tällä viikolla: Yli 330 000 asiakkaalle kolahtaa postiin maksumuistutus
26.9. Asuntorakentaminen matkalla ennätyslukemiin pk-seudulla
26.9. Yle: Kyläläiset halusivat pitää pankkiautomaattinsa –"Pennosia raavittu kasaan kunnioitettavalla tavalla"
Asiakastieto

Yhteistyössä