Apple teki "epäamerikkalaisen" tuloksen
Apple kertoi eilen markkinoiden odotukset selvästi ylittäneestä tuloksesta. Apple myi tammi-maaliskuussa kaikkiaan 35,1 miljoonaa iPhone-älypuhelinta ja 11,8 miljoonaa iPad-taulutietokonetta.
– Kiinan osuus Applen liikevaihdosta on nyt 20 prosenttia ja osuus kasvaa nopeasti, pankki arvioi katsauksessaan.
Osakekohtaista tulosta Applelle kertyi 12,30 dollaria, kun analyytikot olivat odottaneet noin 10,02 dollarin osakekohtaista tulosta.
Nomuran mukaan Applen tulosyllätys selittyy yhtiön vahvalla kannattavuudella. Liiketoiminta oli alkuvuodesta selvästi kannattavampaa kuin yhtiö itse aiemmin ennakoi.
Nomuran mukaan kannattavuuden parantuminen johtui odotuksia pienemmistä komponenttikustannuksista ja tuotevalikoiman painottumisesta entistä selvemmin iPhone-puhelimiin.
Katsauksessaan Nomura muistuttaa, että Apple arvioi yleensä varovaisesti liiketoimintansa kehitystä. Osaltaan tämän takia yhtiön tulokset yllättävät markkinat usein positiivisesti.













