Kirjaudu ▼
 

Fitch tylyttää: Lumia vain "osittainen menestys"

Jason Alden/Bloomberg News
Fitch tylyttää: Lumia vain "osittainen menestys"
Matkapuhelimia valmistavalla Nokialla on edessään suuri työ, jos se aikoo nousta pois roskalainaluokasta, arvioi luottoluokitusyhtiö Fitch. Luokittaja laski tänään Nokian luokituksen tasolle BB+, kun luokitus aiemmin oli BBB-.
Taloussanomat
24.4.2012 13:04
58

– Jotta Nokia välttyisi tulevilta luokituksenlaskuilta, yhtiön pitää kertoa huomattavista parannuksista kuluvan vuoden jälkipuoliskolla sekä ensi vuonna, Fitch kirjoittaa arviossaan.

Fitch perustelee tiedotteessaan luokituksen laskupäätöstä Nokian laite- ja palveluyksikön alkuvuoden ongelmilla, Nokian arviolla toisen neljänneksen tuloksestaan sekä yhtiön tulevaisuudennäkymien yleisellä sumeudella.

09:02Osake
-4,32 %
2,788
-0,13

Luokittajan mukaan Nokian pitää pystyä vakauttamaan liikevaihtonsa ja parantamaan liiketoimintansa kannattavuutta, mikäli yhtiö haluaa säilyttää luokituksensa tasolla BB+.

– Yhtiön kohtaamat haasteet huomioon ottaen Fitch ei ole nykyisellään vakuuttunut siitä, että Nokia pystyy tähän seuraavan 18 kuukauden aikana, luokittaja kertoo.

Taloustiedot

Luottoluokitusyhtiön mukaan Nokian Lumia-älypuhelinten tuominen markkinoille Yhdysvalloissa yhteistyössä teleoperaattori AT&T:n kanssa on Nokialle positiivinen asia. Uskoa valavat myös ennakkotiedot loppuvuoden tuotelanseerauksista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nämä positiiviset seikat jäävät kuitenkin lukuisien negatiivisten tekijöiden varjoon.

Fitchin mukaan Lumia-puhelimet ovat olleet vain "osittainen menestys" ja yhtiön halvempien älypuhelinten sekä peruspuhelinten myynti on "laskenut dramaattisesti".

Lisää harmia Nokialle tuottaa myös tappiota tuottava verkkolaitevalmistaja Nokia Siemens Networks, Fitch arvioi.

Yritykset Nokia Fitch
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (58)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tässä on nyt tulossa semmoinen Nokian buutti ettei ole aikaisemmin nähtykkään.
Jos eriyttäisi kannattavat sekmentit ja ne voisi jatkaa vaikkapa toisella nimellä. Uusi alku?
ja ei kannattavia pitää alkaa vain myymään muille jos joku ostaisi...kyllä tehtaat kelpaa vaikka tilana jollekkin
janik 24.4.2012 13:11

Anonyymi
Nokian Lumia puhelimet eivät ole menestyneet. Ne ovat flopanneet. Tammi-maaliskuun aikana vain 2 miljoonaa kappaletta myytiin. Nykyisten älypuhelin markkinoiden suuruudella luvun olisi tullut olla vähintään 6 miljoonaa kappaletta, oltaisiin voitu puhua onnistumisesta muttei menestymisestä. Applen iPhone 4S iski erittäin kovat luvut viime syksyn aikana se oli ja on vieläkin menestys. Nokialla ei ole asiaa isojen poikien leikkiin vaan sietäisi jo joutua konkurssiin. Tuotteet eivät ole hääppöisiä.
Nokia konkurssissa n 24.4.2012 13:14

Anonyymi
Luottoluokitusyhtiö Moody?s ilmoitti helmikuussa harkitsevansa suurimpien amerikkalaispankkien, kuten Citigroupin, Bank of American, Morgan Stanleyn ja Goldman Sachsin luottoluokitusten laskua. Kun pääosa jenkkipankkien alkuvuoden tuloksista on nyt saatu, Moody?sin uskotaan valmistautuvan painamaan liipaisinta lähiviikkoina.

Mikäli luokitukset putoavat, Rolling Stones-lehden kolumnisti Matt Taibbi varoittaa amerikkalaispankkien olevan suurissavaikeuksista.

Moody?sin ennakoidaan laskevan suurista amerikkalaispankeista Bank of American, Citigroupin ja Morgan Stanleyn luokituksen tasolle ?Baa2? eli ainoastaan yhden portaan päähän ns. roskalaina-luokasta. Mikäli niin kävisi, BoA:n luokitus laskisi yhden, Citin kaksi ja Morgan Stanleyn peräti kolme pykälää.

Varsinkin Morgan Stanleylle pudotus olisi rankka, sillä kaatumisen partaalla vuonna 2008 käynyt pankki on edelleen pahasti tappiolla. Viime viikolla raportoitu ensimmäisen neljänneksen tulos ylitti kuitenkin markkinoiden odotukset ja pankin osake sai hetkellistä nostetta

Onneksi Jenkeillä menee hyvin ja omat firmat AAA-luokassa...=)
Nimetön 24.4.2012 13:15

Anonyymi
Elopista tulisi tehdä Lumian myyntipäällikkö ja ottaa tj:ksi joku laajakatseisempi.
Nimetön 24.4.2012 13:16

Anonyymi
Fitch on väärässä! Lumia myy kuin häkä ja on loppu varastoista.

Tää Lumia 800 on huippu puhelin! Just latasin tuolta Marketpacesta hienon Sexy Bomb appsin ja mielihyvä on "käsin kosketeltavissa".
Lumia 800 24.4.2012 13:16

Anonyymi
Osta nyt Nokiaa, OSTA!!
Valtavat voitot odottavat kun pian taas nokian kurssi on 62e!!
Grynderi 24.4.2012 13:17

Anonyymi
Jorma, myönnä että olet edes teoreettisesti osittain vastuullinen.
mokialainen 24.4.2012 13:17

Anonyymi
Nokian osake on kuin panisi rahaa pankkiin. Lyhytaikainen osinkotuotto 7,3%

Olen aina ostanut halvalla ja myynnyt kalliilla. Nyt on oston paikka.
Pekka 24.4.2012 13:20

Anonyymi
Miten Lumiaa voi tähän mennessä pitää edes osittaisena menestyksenä? Noin valtavilla markkinointibudjetilla ja hinta-subventioilla myynti on ollut totaalinen pettymys. Nokia vuotaa rahaa ulos nyt niin kovaa vauhtia että yhtiö ei kestä sitä pitkään. Yhtiön markkinaarvosta on hävinnyt 60% viimeisen 14kk aikana. Ja jos Q1 shokeerasi niin odottakaapa Q2:sta, se tulee olemaan vielä pahempi. Lumia ei auta. Nokia ei tule elpymään loppuvuonna, Windows 8:n myötä tai vuonna 2013. On liian myöhäistä, ei tule koskaan olemaan kolmatta ekosysteemiä. Ei ainakaan Windows Phonen ympärillä.
Jaakko 24.4.2012 13:21

Anonyymi
Taisin taas olla optimisti.. ensin veikkasin, että Nokia on alle 3 Euroa toukokuussa ja alle 2 Euroa lokakuussa... mutta kaikki tavoitteet voi täyttyä jo ennen kesää ?
Hmm.. 24.4.2012 13:22
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä