Analyytikot Ylelle: Ollila teki katastrofaalisia johtajavalintoja
Ylen tv-ohjelma MOT pyysi analyytikoita arvioimaan matkapuhelinyhtiö Nokian hallituksen puheenjohtajana kolmetoista vuotta toimineen Jorma Ollilan puheenjohtajakautta. Analyytikot eivät säästelleet sanansäiläänsä arvostellessaan Ollilaa.
Vaikka moni piti Ollilan toimintaa myös hyvänä, osa analyytikoista sanoi Ollilan olleen imartelulle sokea.
– Ollila on suoraan vastuussa Nokian katastrofaalisista johtajavalinnoista. Hän valitsi henkilöitä, jotka olivat mielisteleviä mestareita, eräs analyytikko kommentoi Ollilaa MOT:lle.
Analyytikon mukaan Ollila oli sokea sille, miten myrkyllisiä nämä yksilöt olivat yhtiön moraalille ja kuinka kyvyttömiä he olivat tehtävissään. Myös toinen analyytikko kommentoi Nokian johtajuusongelmaa. Analyytikon mukaan Ollila säilytti hajanaisen johtoryhmän alapuolellaan, jotta hänen oma vaikutusvaltansa Nokiassa säilyisi.
– Samaan aikaan kuin karismaattiset johtajat veivät kilpailijoita eteenpäin, Nokia upposi heikon ja konsensushakuisen johdon takia, analyytikko kommentoi Nokiaa.
Erään analyytikon mukaan Ollila ei ole juuri näkynyt Nokian johdossa viimeisen vuoden aikana. Hänen mukaansa on näyttänyt, että Ollila on jo lähtenyt. Hongkongissa työskentelevä konsultti Tomi Ahonen sanoi MOT:lle, että nykyinen toimitusjohtaja Stephen Elop tuhosi Nokian, ja Ollila antoi sen tapahtua.
Analyytikkojen mukaan Ollilan ja Nokian ylimielisyys sysäsi Nokian raiteille, joilta ei ole paluuta enää matkapuhelinmarkkinoiden ykköseksi.













