Nokia teki rökäletappion
Matkapuhelimia valmistava Nokia teki runsaat tappiot vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.
Viime viikolla tulosvaroituksen antaneen yhtiön osakekohtainen tulos rojahti 0,08 euroa tappiolle tammi–maalikuussa. Vuosi sitten samaan aikaan tulosta osaketta kohden kertyi 0,13 euroa.
Tulos tarkoittaa yhtiön alkuvuoden sujuneen analyytikoiden odotusten mukaisesti. Ennustepalvelu SME Direktin kokoamassa ennusteessa analyytikot olivat odottaneet osakekohtaisen tappion asettuvan 0,07 euroon.
Liikevoitto heikkeni 704 miljoonasta eurosta 260 miljoonaa euroa tappiolle.
Liikevaihtoa Nokialle kertyi 7,4 miljardia euroa. Vuotta aiemmin liikevaihto oli 10,4 miljardia euroa. Analyytikot olivat odottaneet 7,4 miljardin euron liikevaihtoa.
– Olemme käymässä läpi merkittävää yhtiön muutosta teollisuudenalalla, joka edelleen kehittyy ja muuttuu nopeasti. Olemme viime vuoden aikana edistyneet uuden strategiamme toteutuksessa, mutta olemme kohdanneet ennakoitua suurempia kilpailullisia haasteita, toimitusjohtaja Stephen Elop luonnehtii yhtiön tiedotteessa.
Älypuhelinten
myynti romahti
Nokia sai kaupaksi kolmen kuukauden aikana kaikkiaan 11,9 miljoonaa älypuhelinta, kun vuosi sitten puhelimia meni kaupaksi 24,2 miljoonaa kappaletta.
Älypuhelimia valmistava laite- ja palveluyksikkö teki ensimmäisellä neljänneksellä 127 miljoonan euron liiketappion. Vuotta aiemmin yksikölle kertyi liikevoittoa 733 miljoonaa euroa.
Nokian tammi–maaliskuussa myymien matkapuhelinten kappalemääräinen myyntihinta laski 22 prosenttia eli 51 euroon viime vuoden vastaavan ajan 65 eurosta. Edellisellä neljänneksellä keskihinta oli 53 euroa.
Älypuhelimissa keskihinta laski 143 euroon vuotta aiemmasta 146 eurosta. Loka–joulukuussa älypuhelinten keskihinta oli 140 euroa.
Peruspuhelinten keskihinta laski 33 euroon vuotta aiemmasta 40 eurosta. Loka–joulukuussa peruspuhelinten keskihinta oli 32 euroa.
Säästöjä
edessä
Osavuosituloksessaan Nokia kertoo kiihdyttävänsä säästöjään.
Yhtiön suunnitelmissa on "vauhdittaa ja syventävää" tuntuvasti Devices & Services -liiketoiminnan kustannussäästöjä.
Nokia ei kuitenkaan kertonut osavuosituloksensa yhteydessä yt-neuvotteluiden aloittamisesta.











