Miksi Nokia paljasti patenttisalkkunsa arvon?
– Ensimmäisen neljänneksen tulos oli pitkälti laskettavissa tulosvaroituksen perusteella. Varoituksessa annettiin myös tärkeä ohjeistus, jonka mukaan matkapuhelinliiketoiminta on tappiollista toisella neljännekselläkin, Rautanen sanoo Taloussanomille.
Nokia varoitti vain reilu viikko ennen tulosjulkistusta, että sen laite- ja palveluliiketoiminnan tulos jää tappiolle sekä ensimmäisellä että toisella neljänneksellä.
Tänään julkistetussa osavuosituloksessa Nokia ennakoi saavansa patenttilisensseistä noin puoli miljardia euroa vuotuista tulovirtaa.
Rautanen ihmettelee, miksi Nokia haluaa kertoa patenttitulosta erikseen markkinoille.
– Haluaako Nokia viestiä esimerkiksi sitä, mikä yhtiön patenttisalkun potentiaalinen arvo voisi olla? Rautanen kysyy.
Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop myönsi tulostiedotteessa, että uusien Windows-puhelinten myynti on ollut vaihtelevaa. Yhdysvalloissa myynti on ylittänyt Nokian odotukset, mutta esimerkiksi Britanniassa menekki on ollut "haasteellisempaa".
– Lumia-myynnin tilanne on sekava ja viestit ovat jossain määrin ristiriitaisia. Tuotteita on kehuttu, mutta myyntimäärät ovat vielä vaatimattomalla tasolla, Rautanen sanoo.
Nokia kertoi viime viikon tulosvaroituksessaan, että yhtiö myi yli kaksi miljoonaa Lumia-puhelinta alkuvuoden aikana. Mallien keskimääräinen myyntihinta oli 220 euroa.












