"Elopilla on aikaa helmikuulle 2013"
Nokia ilmoitti tänään nopeuttavansa käynnissä olevia muutoksia yhtiössä. Uuden strategian toteutus on kesken, ja kilpailijoiden paine ei hellitä. Strategian ensimmäisten hedelmien, eli Lumia-puhelinten vastaanotto on ollut ristiriitaista.
Tämän päivän synkkä osavuosikatsaus oli viime viikon tulosvaroituksen tietojen perusteella pitkälti odotusten mukainen. Uutistoimisto Reutersin haastattelemat analyytikot antavat Nokialle armonaikaa alle vuoden.
– Toisella vuosineljänneksellä täytyy tapahtua uskottava käänne tai Nokian ja sen johdon tulevaisuus on vakavien kysymysten edessä, tutkimusyhtiö CCS Insightin tutkimusjohtaja Ben Wood arvioi.
Inderesin Mikael Rautasen mukaan aikataulun asettaa Nokian kassa. Tällä hetkellä älypuhelinliiketoiminta tekee niin rajua tappiota, etteivät Nokian rahat riitä niiden kattamiseen vuoden loppua pidempään.
Nokia ilmoittikin tänään aikovansa jatkossa keskittyä pelkästään ydinliiketoimintaansa. Laite- ja palveluyksikön kustannussäästöjä aiotaan vauhdittaa ja syventää. Nokian osuus Nokia Siemens Networksissa on herättänyt paljon kysymyksiä, joihin on toistaiseksi saatu vähän vastauksia.
Toimitusjohtaja Stephen Elop palkattiin Nokiaan muutosjohtajaksi. Tutkimusyhtiö Gartnerin analyytikko Carolina Milanesi antaa hänelle aikaa kuta kuinkin saman verran kuin muut analyytikot Nokialle.
– On liian aikaista puhua uudesta toimitusjohtajasta. Sanoisin, että Elopilla on aikaa helmikuulle 2013 todistaa [Nokian] strategia oikeaksi. Se on kaksi vuotta siitä kun kaikki alkoi. Sille ajalle mahtuu uusi käyttöjärjestelmä Windows Phone ja lomakausi, Milanesi sanoi.













