Kirjaudu ▼
 

Elop: Lisää vauhtia

Lehtikuva/Martti Kainulainen
Elop: Lisää vauhtia
Matkapuhelimia valmistava Nokia aikoo lisätä vauhtiaan. Yhtiöllä on toimitusjohtaja Stephen Elopin mukaan "selkeä tarve" toteuttaa strategiaansa entistä nopeammin.
19.4.2012 13:46
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Nokia kertoi tänään reippaasti tappiolle painuneesta ensimmäisestä vuosineljänneksestä.

– Olemme käymässä läpi merkittävää yhtiön muutosta teollisuudenalalla, joka edelleen kehittyy ja muuttuu nopeasti. Olemme viime vuoden aikana edistyneet uuden strategiamme toteutuksessa, mutta olemme kohdanneet ennakoitua suurempia kilpailullisia haasteita, Elop sanoo osavuosikatsauksessa.

Elopin mukaan yhtiön uusien Lumia-älypuhelinten saama "suosio ja palkinnot" ovat olleet rohkaisevia. Lumia-puhelimet perustuvat ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmään.

– Varsinaiset myyntitulokset ovat kuitenkin olleet vaihtelevia. Olemme ylittäneet odotuksia joillakin markkinoilla, kuten Yhdysvalloissa, kun taas eteneminen tietyillä markkinoilla, kuten Iso-Britanniassa, on ollut haasteellisempaa.

Elopin mukaan peruspuhelinten markkinoilla on taas parhaillaan menossa rakennemuutos, jossa kosketusnäytöt ovat tärkeässä roolissa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Tästä muutoksesta johtueen jatkamme tarkkaan harkituilla toimenpiteillä Series 40 -ohjelmistoalustan uudistamista ja suunnittelemme tuotevalikoiman vahvistamista vuoden 2012 toisen neljänneksen aikana, Elop sanoo.

Nokian toimitusjohtajan mukaan yhtiöllä on "selkeä tarve" toteuttaa strategiaa entistä nopeammin. Tämän takia yhtiö aikoo laajentaa läsnäoloaan eri markkinoilla, lisätä mainontaa, tuoda avainasiakkaiden pyytämiä toiminnallisuuksia laitteisiin ja "laajentaa menestyneimpiä go-to-market -aktiviteetteja".

– Uskomme strategiaamme, keskitymme yllä mainittujen toimenpiteiden nopeaan toteutukseen ja arvon luontiin osakkeenomistajillemme pidemmällä aikavälillä, Elop sanoo.

19.4.2012 13:46
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (67)


Anonyymi
Lupauksia lupauksien perään, tuttua Nokiaa
Anonyymi: tyhjää täynnä 19.4.2012 15:07

Anonyymi
Yhtiöllä on toimitusjohtaja Stephen Flopin mukaan "selkeä tarve" toteuttaa tragediaansa entistä nopeammin.
Anonyymi: Nimetön 19.4.2012 15:08

Anonyymi
Ehkä nyt hän haluaa rysäyttää Nokian oikein kunnolla kun kerran pieleen meni. Jättääpähänhän nimensä ainakin historian kirjoihin yrityshistorian huonoimpana johtajana koskaan!
All publicity is good publicity! Flop voi kirjoittaa mokistaan vaikka kirjan ja alkaa kokemuksillaan valmentamaan yritysjohtajia siitä kuinka asioita ei pidä tehdä kuten hän teki.
En olisi yllättynyt vaikka kohta hän ilmoittaisi taas että we are standing in a burning platform ja päättäisi alkaa kehittämään uutta alustaa Cobolilla.
Anonyymi: Nimetön 19.4.2012 15:14

Anonyymi
Taitaa kohta olla Elopinkin läksiäiset muutamine miljoonine euroineen takataskussa!!
Anonyymi: Pelle 19.4.2012 15:15

Anonyymi
njääh, elop toteuttaa ennakkoon kirjotettua kaavaa. Ollaan vaiheessa jolloin on aika toisen aallon "säästöissä" eli hajota ja tuhoa jolloin myydään ja ositetaan nokian viimeiset osaamisen rippeet ja myydään pois eniten tarjoavalle.Unohtamatta irtisanomisia jotka luonnollisesti seuraa mukana.
Anonyymi: ms.nokia 19.4.2012 15:16

Anonyymi
51% prosentin romahdus älypuhelimissa ei riitä vaan vauhtia on saatava lisää?

Erittäin hyvä pointti. Elop ei millään halua myöntää olleensa väärässä, ei vaikka miten suteen menisi niin hän pitää kiinni omasta mielipiteestään/arvauksestaan ilman oljenkorsia ja jos suunta ei tuosta ihmeen kaupalla vielä muutu niin koko Nokia häviää maailman kartalta ihan varmasti. Elop pelasi upporikasta ja rutiköyhää.
Anonyymi: Nimetön 19.4.2012 15:18

Anonyymi
Fortza Elop, pikku monttu ja sit lähtee,luotan.


...lopulliseen syöksyyn.
Anonyymi: Raven 19.4.2012 15:20

Anonyymi
Tankkasin 13k nokiaa 2.996 kurssiin. Kirkas vetoa olen puolentoista vuoden kuluttua 40ke varakkaampi. Hyvä Eelop.


Olen samaa mieltä kuin sinmä. Mutta otan vedosta kiinni, siis 19.4.
Anonyymi: Heikki 19.4.2012 15:29

Anonyymi
Tankkasin 13k nokiaa 2.996 kurssiin. Kirkas vetoa olen puolentoista vuoden kuluttua 40ke varakkaampi. Hyvä Eelop.

Olen samaa mieltä kuin sinmä. Mutta otan vedosta kiinni, siis 19.4.


sorry, 19.10.
Anonyymi: Heikki 19.4.2012 15:30

Anonyymi
Nokian osakkeilla on pian enää vessapaperin arvo.
Anonyymi: R.I.P. 19.4.2012 16:11
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

13:47 Öljy heiluttaa Venäjää – "Ennusteet eivät ehkä synkkene"
13:36 Romutuskokeilu saamassa lisärahaa: +5000 autoa
12:52 Putinin grilli tuli Viitasaarelta – "Jos vaan tällä saadaan Suomi nousuun"
12:15 Nanso voi lopettaa tuotannon Suomessa
11:41 Digitoday Se tapahtui taas: Selfie vei hengen
11:37 Alcatel-johtajan palkkiosta iso kohu: "Ei ole normaalia"
11:03 Solidium maksamassa valtiolle 266 miljoonaa osinkoja
10:57 Kreikalla oli 1,4 miljardin tavoite – pieleen meni
10:11 Häkävaroittimet testattiin ja tässä tulos: "Lopeta käyttö"
09:35 Outoa: Autoilukausi ohi – öljyvarastot piripinnassa
09:30 "Suomesta lähtenyt tuotanto tuskin palaa"
09:10 Yle selvitti, kuka lobbaa kovimmin komissiossa
08:57 Eräpäivä ovella: Viime vuonna suomalaisille yli kolmen miljoonan turha lasku
08:24 Digitoday Elon Musk paljasti "halpa-Teslan" aikataulun
08:19 Työllisyyden elpyminen nosti osan palkkoja USA:ssa
08:03 Eläkejohtaja ESS:ssä: Hyvin koulutetut nuoret menetetään ulkomaille
07:25 Työterveyslaitos HS:lle: Omalla ilmoituksella viikko sairauslomaa
06:01 Työhaastattelu silmänlumetta – "Ottaa niin päähän"
2.9. Legolla menee hyvin – myynti paisui lähes neljänneksen
2.9. EU-ehdotus Itämerelle: Vähemmän turskaa, enemmän kampelaa
2.9. Näin monta puuta maailmassa on – luku yllätti
2.9. Tänä vuonna romahti – Venäjä ja Kiina eivät yllä tavoitteeseen
2.9. Digitoday Jenkit Nokian karttakaupasta: Antaa mennä!
2.9. Spekulointi natsijunan lastilla kiihtyy – "Tämä on sepite"
2.9. Ilta-Sanomat Hallitukselta ylimääräinen 30 miljoonan euron lisäbudjetti
2.9. "Terveydenhuoltoala oli liian pitkään hyvä bisnes"
2.9. Soinin "kryptiset" puheet hämmensivät jenkkitoimittajan
2.9. Syriza johtaa yhä kyselyitä Kreikassa
2.9. Suomeen tulossa uusia pankkeja – asuntolainaa halvalla
2.9. Digitoday Huawei kopioi Nokian tunnuksen? "Liimaa ja leikkaa"
Asiakastieto

Yhteistyössä