Kirjaudu ▼
 

Elop: Lisää vauhtia

Lehtikuva/Martti Kainulainen
Elop: Lisää vauhtia
Matkapuhelimia valmistava Nokia aikoo lisätä vauhtiaan. Yhtiöllä on toimitusjohtaja Stephen Elopin mukaan "selkeä tarve" toteuttaa strategiaansa entistä nopeammin.
Taloussanomat
19.4.2012 13:46
67

Nokia kertoi tänään reippaasti tappiolle painuneesta ensimmäisestä vuosineljänneksestä.

– Olemme käymässä läpi merkittävää yhtiön muutosta teollisuudenalalla, joka edelleen kehittyy ja muuttuu nopeasti. Olemme viime vuoden aikana edistyneet uuden strategiamme toteutuksessa, mutta olemme kohdanneet ennakoitua suurempia kilpailullisia haasteita, Elop sanoo osavuosikatsauksessa.

Elopin mukaan yhtiön uusien Lumia-älypuhelinten saama "suosio ja palkinnot" ovat olleet rohkaisevia. Lumia-puhelimet perustuvat ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmään.

– Varsinaiset myyntitulokset ovat kuitenkin olleet vaihtelevia. Olemme ylittäneet odotuksia joillakin markkinoilla, kuten Yhdysvalloissa, kun taas eteneminen tietyillä markkinoilla, kuten Iso-Britanniassa, on ollut haasteellisempaa.

Elopin mukaan peruspuhelinten markkinoilla on taas parhaillaan menossa rakennemuutos, jossa kosketusnäytöt ovat tärkeässä roolissa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Tästä muutoksesta johtueen jatkamme tarkkaan harkituilla toimenpiteillä Series 40 -ohjelmistoalustan uudistamista ja suunnittelemme tuotevalikoiman vahvistamista vuoden 2012 toisen neljänneksen aikana, Elop sanoo.

Nokian toimitusjohtajan mukaan yhtiöllä on "selkeä tarve" toteuttaa strategiaa entistä nopeammin. Tämän takia yhtiö aikoo laajentaa läsnäoloaan eri markkinoilla, lisätä mainontaa, tuoda avainasiakkaiden pyytämiä toiminnallisuuksia laitteisiin ja "laajentaa menestyneimpiä go-to-market -aktiviteetteja".

– Uskomme strategiaamme, keskitymme yllä mainittujen toimenpiteiden nopeaan toteutukseen ja arvon luontiin osakkeenomistajillemme pidemmällä aikavälillä, Elop sanoo.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (67)


Anonyymi
Tarkoittaako lisävauhti entistäkin keskeneräisempien tuotteiden lanseerausta?
Epätietoinen 19.4.2012 13:54

Anonyymi
Ei kai alamäkeen tarvitse vauhtia lykkiä.
vauhtisokean efloppi 19.4.2012 13:54

Anonyymi
Vauhtihan on ollut suorastaan huikea, alapäin on tultu oikein rytinällä - ehkä kannattaisi vaihtaa suuntaa ja sitten miettiä sitä vauhtia.
ennustajaeukko 19.4.2012 13:54

Anonyymi
Ei se vauhdin lisääminen auta yhtään, jos suunta on väärä. Metsään mennään vain entistä kovemmalla ryminällä.

WP:stä pitäisi luopua heti. Tai vähintäänkin ottaa Android siihen rinnalle.
Lassi 19.4.2012 13:55

Anonyymi
Kuulee sen Elopin jutuista ettei usko enää itsekää, mutta on ryhtiä niin ettei itse lähde. Yleensä aloite on hallituksella yhtiön ollessa kriisissä. Miksi hallitus on välinpitämätön.
Mistä on kysymys? 19.4.2012 13:55

Anonyymi
Lisää vauhtia, sanoi Titanicin kapteeni kun jäävuoren näki.
Zeppo 19.4.2012 13:55

Anonyymi
Sanon nyt sen, mitä monet eivät ymmärrä, mutta joka on fakta.

GSM-myynti on voimakkaasssa laskussa ja se menee kohta puolin nollille.

CDMA-myynti (sen eri versiot mm. wcdma) ja LTE-myynti on kovassa kasvussa ja ottavat kohta puolin 100 % markkinoista.

Tämä on Nokian kovan muutoksen taustalla faktana.
Minä vaan 19.4.2012 13:56

Anonyymi
Elop jauhaa samaa mantraa kerta toisensa jälkeen. Antakaa jo miehelle kenkää ja lentolippu Kanadaan! Hän on tehnyt vain hirveästi hallaa Nokialle ja sen osakkeenomistajille.
pot pot pot pot potk 19.4.2012 14:01

Anonyymi
51% prosentin romahdus älypuhelimissa ei riitä vaan vauhtia on saatava lisää?
Äly hoi, miksi jätit 19.4.2012 14:01

Anonyymi
"selkeä tarve toteuttaa strategiaansa entistä nopeammin"

Viimenen sammuttaa valot :)
Nimetön 19.4.2012 14:04
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä