Gartner uskoo tablet-laitteiden myynnin vahvaan kasvuun
Tutkimusyhtiö Gartner ennustaa, että tablet-laitteiden maailmanlaajuinen markkina kasvaa kuluvan vuoden aikana 119 miljoonaan kappaleeseen.
Viime vuonna tablet-laitteita myytiin noin 60 miljoonaa kappaletta, joten kasvua tulisi noin 98 prosenttia.
Kasvu jatkuu Gartnerin näkemyksen mukaan vahvana myös jatkossa. Yhtiö ennakoi tablet-laitteiden myyntimäärän nousevan ensi vuonna edelleen 182 miljoonaan kappaleeseen. Vuonna 2016 niitä myytäisiin jo 369 miljoonaa.
Gartner arvioi myös tänään julkaisemassaan tiedotteessa, että iPad-laitteita valmistava Apple säilyttää asemansa markkinajohtajana ennustejakson ajan. Kuluvalle vuodelle Gartner povaa Applen OS-käyttöjärjestelmälle 61,4 prosentin markkinaosuutta.
∇ Mainos ∇













