Kirjaudu ▼
 

Geosentric hakeutuu selvitystilaan

Geosentric hakeutuu selvitystilaan
Paikannusyhtiö Geosentric eli takavuosien Benefon hakeutuu selvitystilaan. Vuosia talousvaikeuksissa ollut yhtiö ei ole saanut merkittävältä osakkeenomistajaltaan hyväksyntää rahoituksensa järjestämiseksi.
3.4.2012 10:05 (päivitetty 11:31)
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

– Muiden toteuttamiskelpoisten vaihtoehtojen puuttuessa hallitukselle ei jää muita vaihtoehtoja kuin kutsua yhtiökokous koolle päättämään yhtiön
selvitystilaan asettamisesta, Geosentric kertoo tiedotteessaan.
 
Yhtiö julkaisee yhtiökokouskutsun myöhemmin.
 
Geosentricin hallitus jatkaa rahoitusvaihtoehtojen selvittämistä esimerkiksi omaisuuden myynnillä.

Yhtiö on jo aiemmin kertonut useaan otteeseen, että
sillä oli kassavaroja vain maaliskuun loppuun asti.

Alku Benefonissa
vuonna 1988 

GeoSentric Oyj
Taloustiedot
Y-tunnus 0695082-4
Kotipaikka Salo
Yhtiömuoto OYJ
TOL-luokka
Viestintälaitteiden valmistus
Kaikki yrityksen taloustiedot

Geosentric perustettiin alunperin vuonna 1988 Salossa Benefon-nimisenä. Yhtiön perustaja Jorma U. Nieminen toimi aiemmin Mobiran eli Nokian nykyisen Salon tehtaan toimitusjohtajana.
 
Benefon tuli tunnetuksi paikannuspuhelimistaan, jotka olivat aikaansa edellä. Nykyisin gps-paikannus on älypuhelimien perusominaisuus.
 
Benefon osti vuonna 2007 hollantilaisen Geosolutionsin, jonka yhteydessä yhtiön nimi muuttui Geosentriciksi. Reilu vuosi sitten yhtiö myi  Twig-laitevalmistuksensa eurolla toimivalle johdolle. Viime vuosina yhtiö on kehittänyt Gypsii-nimistä paikannusalustaa.
 
Viime vuonna tehdyn rahoitusjärjestelyn seurauksena yhtiön ainoaksi liiketoiminnaksi jäi Geosolutionsin vähemmistösijoituksen hallinnointi.
 
Vuonna 2010 Geosentricin liikevaihto oli 54 000 euroa ja tappio ennen veroja 11 miljoonaa euroa. Yhtiön henkilöstömäärä oli viime vuonna keskimäärin 116 työntekijää.
 
Helsingin pörssiin silloinen Benefon listattiin vuonna 1993. Kaikkien aikojen ylin noteeraus kirjattiin vuonna 1995, jolloin osake maksoi 38,52 euroa.
 
Osakkeen kaupankäynti keskeytettiin aiemmin tänään yhtiön pyynnöstä ennen pörssin aukeamista. Kurssi jäi 0,01 euroon. 

∇ Mainos ∇
3.4.2012 10:05 (päivitetty 11:31)
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (27)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jo oli aikakin.
Anonyymi: loppu 3.4.2012 10:10

Anonyymi
Olisi pitänyt ymmärtää mitä takoittaa tietoliikenteessä lyhenne CDMA
Anonyymi: Että tämmöistä 3.4.2012 10:12

Anonyymi
Jokohan Benefon nyt pääsisi täysin palvelleena haudan lepoon?
Anonyymi: Palantir 3.4.2012 10:13

Anonyymi
Äärikapitalismi vaatii liian kovia tuottavuuksia pelkästä sijoituksesta, Fed ja EKP painaa inflatorista rahaa, joka on täysarvoista vain ensisijan saajille (pankki ja valtio) muille erittäin köyhdyttävää, koska hintataso nousee ja työ tulee "liian kalliiksi".

Työ tuottavuus on mitattu taloususkoisten finanssismittarilla päin mäntyä, se automaattisesti näyttää miinusta kaikelle julkisen sektorin työlle, koska sen voittoihin sijoittajat eivät oikein pääse käsiksi. Se kun menee opetuksena ja hoitona, siis hyvinvointina suoraan kansalle.
Anonyymi: tajusitko tämän käss 3.4.2012 10:17

Anonyymi
Tuli turskaa!
Anonyymi: Mela vilahti 3.4.2012 10:17

Anonyymi
hyvästi benefon. oikea yhtiö, väärä maa.
Anonyymi: tohtori Philippe Hef 3.4.2012 10:20

Anonyymi
No nyt tuli ylläri!
Anonyymi: Ihan puulla päähän l 3.4.2012 10:39

Anonyymi
Ei velalla yrityksiä pyöritetä velkataloudessa.
Ei riitä velalliset tähän touhuun.



sepe kirjoitti tämänkin.
Anonyymi: He he he . . . saira 3.4.2012 10:51

Anonyymi
No nyt tuli ylläri!


Joo, kaikki ovat aivan häpnaadilla lyötyjä. Yllättävän pitkään sinnitteli
Anonyymi: Heikki 3.4.2012 10:51

Anonyymi
No nyt tuli ylläri!

Joo, kaikki ovat aivan häpnaadilla lyötyjä. Yllättävän pitkään sinnitteli


Ja taas komppaan Heikki
Anonyymi: Samuel 3.4.2012 10:51
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

25.7. Kohta se on totta: Maailman ympäri ilman polttoainetta kulkevalla lentokoneella
25.7. Digitoday Poliisi halusi avata puhelimen – teetti kopiot kuolleen miehen sormista
25.7. Amerikkalaiset luulevat tietävänsä taloudesta – virheellinen itseluottamus aiheuttaa riskejä miljoonille
25.7. 10 merkkiä siitä, että olet oikeassa työpaikassa
25.7. Digitoday Microsoft vokottelee asiakkaita Windows 10:een tiedonkeruulla
25.7. EU painostaa Volkswagenia maksamaan korvauksia eurooppalaisille asiakkaille
25.7. Yle: Nokia teetti Suomessa asiantuntijatöitä 750 eurolla kuussa
25.7. Talouden taantuma nipistää Dubaita – lentokentälle hylätään taas kalliita autoja
25.7. Digitoday Pokémonit valtasivat App Storen: Ennätys puhki
25.7. Anttila: Osa verkosta ostaneista asiakkaista saa tavaransa
25.7. Turkissa kuohuu ja paine EU-johtajia kohtaan kasvaa – "Pakolaissopimus täytyy neuvotella uudelleen"
25.7. Yhdysvaltojen kasvava tuotanto painaa öljyn hintaa
25.7. DI: Ericssonista lähtevä Vestberg saa muhkean erokorvauksen
25.7. Turkki puhdistaa nyt lentoyhtiötään: Turkish Airlines jakeli potkuja
25.7. Nokia painuu, pörssin nousu jatkuu
25.7. Digitoday Poikkeuksellinen Applen tietokone huutokaupataan – hinta voi nousta miljoonaan dollariin
25.7. Digitoday Huhuttu kauppa vahvistui: Verizon ostaa Yahoon verkkoliiketoiminnan
25.7. Digitoday Suomen Pankin sivut tukkinut palvelunestohyökkäys ohi – "Ei ole ennen tehty vastaavaa"
25.7. Trumpin USA voisi erota WTO:sta – "Kauppasopimukset ovat katastrofi"
25.7. Digitoday Suomalainen Jolla lisensoi: Uusi Sailfish-puhelin tuli myyntiin Intiassa
25.7. Ericssonin Johansson uuden toimitusjohtajan valinnasta: "Tilanne on ihanteellinen"
25.7. Osakeralli jatkuu Yhdysvalloissa – "kultainen skenaario" tukee kursseja
25.7. Analyytikko Vestbergin potkuista: Ericssonin suuromistajat halusivat muutosta
25.7. Juncker: Iso-Britannian eropyynnöllä ei ole takarajaa
25.7. Kiina paketoi nyt miljardien ongelmaluottoja arvopapereiksi
25.7. Ericssonin Vestbergille potkut – "On oikea aika hakea uusi johtaja"
25.7. Digitoday Nintendo toppuutteli Pokémon Go -intoa – osake sukelsi 18 %
25.7. Ryanair varoittaa: Näin paljon lentoliput halpenevat
25.7. HS: Pörssiyhtiöiden hallituksissa joka neljäs on nainen
25.7. Aurinkopaneeleilla 500 euron säästö vuodessa – toukokuu oli erityisen hyvä
Asiakastieto

Yhteistyössä