Kirjaudu ▼
 

Geosentric hakeutuu selvitystilaan

Geosentric hakeutuu selvitystilaan
Paikannusyhtiö Geosentric eli takavuosien Benefon hakeutuu selvitystilaan. Vuosia talousvaikeuksissa ollut yhtiö ei ole saanut merkittävältä osakkeenomistajaltaan hyväksyntää rahoituksensa järjestämiseksi.
Taloussanomat
3.4.2012 10:05 (päivitetty 11:31)
27

– Muiden toteuttamiskelpoisten vaihtoehtojen puuttuessa hallitukselle ei jää muita vaihtoehtoja kuin kutsua yhtiökokous koolle päättämään yhtiön
selvitystilaan asettamisesta, Geosentric kertoo tiedotteessaan.
 
Yhtiö julkaisee yhtiökokouskutsun myöhemmin.
 
Geosentricin hallitus jatkaa rahoitusvaihtoehtojen selvittämistä esimerkiksi omaisuuden myynnillä.

Yhtiö on jo aiemmin kertonut useaan otteeseen, että
sillä oli kassavaroja vain maaliskuun loppuun asti.

Alku Benefonissa
vuonna 1988 

Geosentric perustettiin alunperin vuonna 1988 Salossa Benefon-nimisenä. Yhtiön perustaja Jorma U. Nieminen toimi aiemmin Mobiran eli Nokian nykyisen Salon tehtaan toimitusjohtajana.
 
Benefon tuli tunnetuksi paikannuspuhelimistaan, jotka olivat aikaansa edellä. Nykyisin gps-paikannus on älypuhelimien perusominaisuus.
 
Benefon osti vuonna 2007 hollantilaisen Geosolutionsin, jonka yhteydessä yhtiön nimi muuttui Geosentriciksi. Reilu vuosi sitten yhtiö myi  Twig-laitevalmistuksensa eurolla toimivalle johdolle. Viime vuosina yhtiö on kehittänyt Gypsii-nimistä paikannusalustaa.
 
Viime vuonna tehdyn rahoitusjärjestelyn seurauksena yhtiön ainoaksi liiketoiminnaksi jäi Geosolutionsin vähemmistösijoituksen hallinnointi.
 
Vuonna 2010 Geosentricin liikevaihto oli 54 000 euroa ja tappio ennen veroja 11 miljoonaa euroa. Yhtiön henkilöstömäärä oli viime vuonna keskimäärin 116 työntekijää.
 
Helsingin pörssiin silloinen Benefon listattiin vuonna 1993. Kaikkien aikojen ylin noteeraus kirjattiin vuonna 1995, jolloin osake maksoi 38,52 euroa.
 
Osakkeen kaupankäynti keskeytettiin aiemmin tänään yhtiön pyynnöstä ennen pörssin aukeamista. Kurssi jäi 0,01 euroon. 

Taloustiedot

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (27)


Anonyymi
Viimeinkin pörssin häpeäpilkusta päästään.
Nimetön 3.4.2012 11:28

Anonyymi
Kohta Nokia on samassa tilanteessa!
sileäkäsi 3.4.2012 11:42

Anonyymi
Aikansa kutakin. Nyt sitten jännätään millaisin ehdoin saa pörssiyhtiö Incap uudistettua toukokuussa kokonaisuudessa maksuun erääntyvän 6,7 miljoonan euron lainan. Lainan korkohan on ollut karmeat 7% vuodessa ja mikäli uusi laina saadaan neuvoteltua, niin se tuskin on halvempi. Lainaan tosin liittyy mahdollisuus osakekonversiosta, mutta sellaisella osakkeenhinnalla, jonka toteutuminen ei ole todennäköinen nykyisellä pörssikurssilla.

Vaihtoehtoja siis Incapille toukokuuhun ovat :

1. Uusi laina huonommilla ehdoilla kuin nyt
2. Lainan konversion kokonaan osakkeiksi joka nykyisellä pörssihintatasolla tarkoittaisi lähes tulkoon osakemäärän tuplautumista,
3. Konkurssi, koska Incapilla ei ole rahaa maksaa lainaa takaisin.
4. Osakeanti vanhoille omistajille, jotta laina saataisiin maksetuksi ja konkurssi vältettyä

Onnea tämänkin lapun omistajille. Te todellakin sitä tarvitsette, koska hyviä vaihtoehtoja ei Incapilla edessään ole lainkaan.
Eräs entinen Incap:i 3.4.2012 11:43

Anonyymi
No mutta... nykkö se on jo loppu ??
Nyjjo? 3.4.2012 11:55

Anonyymi
Benofon ensiksi sitten Nokia Siemens ja lopuksi NOKIA :) kaikki loppuuvat aikanaan
ennustaja 3.4.2012 12:02

Anonyymi
Ainakin osakkeenomistajat pääsevät viimeinkin tuskistaan.turskistaan sensijaan ei,viisas onkin jo ajat sitten sijoittanut vuorisuolaan.
kekkula 3.4.2012 12:28

Anonyymi
Mister X ehtii viimeinkin jerseyn saarille kotiuttamaan voittojaan.ja hankkimaan digitaalifaxiin lisää mustetta.
matkalla kannattaa toki käydä lubenin kuppilan takahuoneessa.eihän sitä koskaan tiedä....
nöyrä 3.4.2012 12:34

Anonyymi
No mutta... nykkö se on jo loppu ??


TWIG jatkaa elämäänsä, ks. http://www.benefon.fi/
Eli Benefonin puhelinten kehitys ja myynti jatkuu.
Vieläpä osin aika lailla alkuperäisin voimin. Mutta eri yhtiössä, koska tuo liiketoiminta eriytettiin aiemmin.

Sen sijaan GeoSentric poistuu pörssistä ja myös Gypsiin taru lienee lopussa, joka ei ikinä osoittautunut liiketoiminnalliseksi menestykseksi.
Benefon ja TWIG 3.4.2012 12:36

Anonyymi
"Yhtiö julkaisee yhtiökokouskutsun myöhemmin."

Firmalla on niin vähän rahaa, että kokous tulee olemaan lähinnä suurimpien omistajien tapahtuma jossain halvassa kuppilassa. Pienomistajat eivät tilanpuutteen takia ole tervetulleita. :D
Nimetön 3.4.2012 12:56

Anonyymi
´

Hukkaan ovat menneet konkareiden ja gurujen neuvot ostaa halvalla. Yhtä senttiä edullisempia tarjouksia pörssiin tuskin tulee aikoihin.

Benefonin kunniaksi on mainittava etteivät sen osakkeisiin huipulla sijoittaneet ole hukanneet puoliakaan siitä mitä kilpakumppani Noksuun haksahtaneet.
vänrikki S. 3.4.2012 13:15
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä