Kirjaudu ▼
 

Nokia haki patenttia muodonmuuttajakännykälle

Nokia haki patenttia muodonmuuttajakännykälle
Nokian aiemmin suunnittelema Morph-konseptipuhelin.
Nokian visiossa tulevaisuuden älypuhelin muuttaisi kokoaan ja muotoaan ja olisi läpinäkyvä. Laitteen voisi kiinnittää iholle, josta se tarkkailisi käyttäjän ruumiinlämpöä ja sydämen toimintaa.
Taloussanomat
30.3.2012 21:24
58

Nokia on hakenut patenttia taipuisalle ja venyvälle puhelinkonseptilleen, Unwiredview-sivusto kirjoittaa. Nokia haki patenttia hankkeelleen syyskuussa 2010, ja patenttihakemus yksityiskohtineen julkaistiin eilen.

Matkapuhelinjätti on ideoinut taipuisaa puhelinta jo aiemminkin, muun muassa vuoden 2008 Morph-puhelinkonseptissa, mutta nyt idea on ilmeisesti konkreettisempi.

Konseptia, jolle patenttisuojaa nyt haetaan, kuvaillaan hakemuksessa sanoen sillä olevan "muovattava rakenne, jota voidaan venyttää elastisesti ainakin ensimmäisen ja toisen muokkauksen aikana".

Laitteessa saattaisi lisäksi olla taipuisa kosketusnäyttö. Osa laitteesta voisi olla läpinäkyvä, ja laite voisi tarkkailla sen käyttäjän ruumiinlämpöä ja sydämen sykettä. Laite voisi myös muuttaa kokoaan siten, että se olisi iholle kiinnitettynä pienempi ja venyisi suuremmaksi irrotettaessa.

Taloustiedot

Unwiredview spekuloi, että laite voisi olla esimerkiksi ruumiinosan ympärille tai iholle kiinnitettävä esine, joka etäkäyttäisi esimerkiksi pilvipalvelimella, älypuhelimella tai kannettavalla tietokoneella toimivaa keskusyksikköä.

Patenttia ei ole vielä myönnetty, ja on arvauksien varassa mitä seuraavaksi tapahtuu ja milloin. Vaikka patenttihakemuksessa kuvailtu teknologia voisi olla toteuttamiskelpoista, tuntuu laite vielä tällä hetkellä kohtalaisen kaukaiselta.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (58)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nokia on selkeästi ottamassa markkinajohtajalle kuuluvan suunnannäyttäjän roolin.
Hyvä näin!
Nimetön 30.3.2012 21:29

Anonyymi
Anustapin muotoinen värisevä pöhelin ?
Heppa hei 30.3.2012 21:33

Anonyymi
laite voisi olla esimerkiksi ruumiinosan ympärille


Pilin ympärille.
Operaa 30.3.2012 21:34

Anonyymi
haluan peräsuoleen asennettavan värisevän kännykän mieluummin mahdollisimman iso, kuten vanha Mobira Cityman "halko"
Nimetön 30.3.2012 21:36

Anonyymi
Tuo kuvan kello/kännykkästä oli demo video jo sillon 2008.
Nimetön 30.3.2012 21:40

Anonyymi
Tuo kuvan kello/kännykkästä oli demo video jo sillon 2008.


Lueppa kuvateksti...
EEh 30.3.2012 21:45

Anonyymi
laite voisi olla esimerkiksi ruumiinosan ympärille

Pilin ympärille.


Tim Cooks testasi sitä tehdaskäynnillä Kiinassa yhdeen miespuoliseen työntekijään, ennenkuin nöyryytetty orja hyppäsi katolta alas.
It feels good 30.3.2012 22:03

Anonyymi
Jos muotoansa muuttava kännykkä saadaan älypuhelinominaisuuksilla, niin ollaan jo aikaamme edellä rutkasti mut hyvä niin. Innovaatioita tarvitaan ja KATSO yksi päivä ne on tätä päivää.
davinci 30.3.2012 22:06

Anonyymi
No joo. Näitä villejä ideoita nyt patentoivat yksi jos toinenkin puhelinvalmistaja. Ei kannata pidätellä hengitystään tällaisen julkaisua odotellessa. Mainos- ja imagomielessähän näitä tehdään. Varsinaiset tuotantomallit ovat sitten ihan eri asia.
Tantor 30.3.2012 22:09

Anonyymi
mites se ilaatikko ranteeseen kääntyy tän jälkeen varastamatta jos tarvii? Tähänkin fanaatikolta löytyy sitten mielipide jos idea on minkään arvoinen mutta ne keksinnöt nyt vaan vaatii joskus omaakin pallisettiä alkuvaiheessa
j 30.3.2012 22:17
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä