Torvalds: Apple pahempi kuin Microsoft
Ohjelmointiguru Linus Torvaldsin mukaan elektroniikkajätti Apple on ohjelmistoyhtiö Microsoftia pahempi. Torvalds kritisoi Linux-lehti Muktwaren viimesyksyisessä haastattelussa esimerkiksi Applen harjoittamaa mediakontrollia.
Torvalds pitää kuitenkin monista Applen tuotteista. Tämä ei vaikuta siihen, että hän arvelee Applen jäävän muista jälkeen.
– Useat "siisteimmistä" jutuista tulevat [käyttöjärjestelmä] Androidista, Torvalds sanoo Applen tulevaisuudesta.
Torvaldsin mukaan Apple uudisti tietotekniikan markkinat iPodilla, jonka hehku lopulta himmeni. Näin käy myös iPhonen kanssa, Torvalds arvelee. Hän ei arvioi, pärjääkö Apple ilman Steve Jobsia, mutta muistutti, että Applen edesmennyt perustaja oli valtava eteenpäin vievä voima.
"Teknisen työn tekijän" näkökulmasta toimitusjohtajilla ei ole suurta tekemistä yhtiön kehityksen kanssa, Torvalds sanoo. Hänen mukaansa Jobs ja Apple ovat kuitenkin tässä suhteessa poikkeus. Kun Jobs kuoli, Torvalds uskoi, että Apple tekee kuolemaa.
– Mutta ehkä Apple ei tarvitse Steveä.
Torvalds kehuu Jobsia henkilöksi, jolla oli näkemystä löytää ratkaisuja ja toteuttaa ne. Aikakauslehti Wired arvioi tuoreessa Torvalds-haastattelussaan juuri tämän piirteen yhdistävän miehiä. Lehti kertoi, että Jobs yritti palkata Torvaldsin Applelle 2000-luvun taitteessa.













