Apple alkaa jakaa osinkoja miljardeilla
Tietokoneita ja puhelimia valmistava yhdysvaltalainen Apple ilmoittaa suunnittelevansa yhteensä 45 miljardin dollarin suuruista, kolmivuotista osingonjako- ja omien osakkeiden takaisinosto-ohjelmaa.
Apple aikoo maksaa tilikautensa viimeisestä neljänneksestä eli heinä-syyskuusta alkaen osinkoa 2,65 dollaria osakkeelta neljännesvuosittain, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Lisäksi yhtiö aikoo ostaa kymmenellä miljardilla dollarilla omia osakkeitaan tilikautensa 2013 ensimmäisestä neljänneksestä eli loka-joulukuusta alkaen.
Osakkeiden osto-ohjelmasta suunnitellaan kolmivuotista ja sillä on tarkoitus neutraloida tulevien osakepalkkio-ohjelmien arvonalentumisvaikutusta.
Vuositasolla Applen maksama osinko nousee siten 10,60 dollariin, mikä on noin 1,8 prosenttia osakkeen tämänhetkisestä hinnasta. Osinkotuotto on alhaisempi kuin muilla isoilla teknologiayhtiöillä, kuten Microsoftilla, jolla se on 2,5 prosenttia tai Hewlett-Packardilla, jonka osinkotuotto on noin kaksi prosenttia.
Absoluuttisin luvuin Applen osinko on kuitenkin yksi Yhdysvaltain muhkeimmista. Se käyttää ensimmäisen vuoden aikana osinkoihin yli 10 miljardia dollaria, mikä on vain hiukan vähemmän kuin esimerkiksi AT&T:llä ja Verizonilla. Molemmat yhtiöt houkuttelevat sijoittajia nimenomaan osinkopolitiikallaan.
"Osinkopäätös ei sulje
mitään ovia"
Applen toimitusjohtaja Tim Cook sanoo tiedotteessa, että yhtiö on tehnyt merkittäviä investointeja ja että se aikoo jatkaa niiden tekemistä.
– Näiden investointien jälkeenkin meillä on riittävä kassa strategisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen ja liiketoimintamme pyörittämiseen. Sen vuoksi aiomme käynnistää osingonjako- ja osakkeiden osto-ohjelman, Cook sanoo.
Hän sanoi tänään iltapäivällä pidetyssä puhelinkokouksessa, että nyt tehdyt ratkaisut eivät sulje yhtiöltä mitään ovia.
Osinko- ja osto-ohjelmien suuruus on hänen mukaansa kolmen ensimmäisen vuoden aikana kaikkiaan 45 miljardia dollaria.
Applen kassan koko on 97,6 miljardia dollaria eli lähes 75 miljardia euroa. Kassaa on paisuttanut iPhone-puhelimien ja iPad-taulutietokoneiden hyvä kysyntä.
Cook luonnehti puhelinkokouksessa uuden iPodin ensimmäistä myyntiviikonloppua "ennätykselliseksi", tarkentamatta sen enempää.
Osingonmaksun aloittaminen avaa monille rahastoille mahdollisuuden omistaa Applen osakkeita. Tämä saattaa tukea osakkeen hintaa pidemmällä aikavälillä. Monet "arvo-orientoituneet" rahastot eivät saa ostaa osakkeita, joista ei makseta osinkoa.
Apple maksoi edellisen kerran osinkoa osakkeenomistajilleen vuonna 1995. Silloin osakekohtainen osinko oli 12 senttiä. Osingonmaksun esteenä oli pitkään yhtiön perustaja Steve Jobs, joka vastusti voittojen jakoa sijoittajille. Jobs menehtyi viime vuoden lokakuussa.
Sijoittajat ovat odottaneet uutista osingonmaksusta ja yhtiön osakekurssi on noussut 37 prosenttia sen jälkeen, kun yhtiön johto vihjasi tammikuussa, että mahdollisuutta osingon jakamiseen tarkastellaan.













