NSN: Neuvottelemme toimintojen myynnistä
Verkkolaiteyhtiö Nokia Siemens Networks (NSN) jatkaa neuvottelujaan ydinliiketoimintaansa kuulumattomien osien myymisestä, yhtiön toimitusjohtaja Rajeev Suri kertoo uutistoimisto Bloombergin haastattelussa.
Surin mukaan NSN neuvottelee mahdollisten ostajien kanssa ja odottaa uusia kauppoja myytyään kolme yksikköä viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.
– Olemme jo neuvottelemassa ostajien kanssa omaisuuserien myynnistä. Eräitä muita toimintoja siirrämme ylläpitomoodiin ja siirrämme investointeja toisiin segmentteihin, Suri sanoo.
Ruotsalainen Ericsson ei ole kiinnostunut NSN:n osista, Ericssonin toimitusjohtaja Hans Vestberg sanoi tänään Barcelonassa.
– Päästrategiamme on orgaaninen kasvu. Haluamme kasvaa tutkimuksemme ja kehitystoimintamme avulla. Katselemme koko ajan ympärillemme, mutta nyt en ole lainkaan kiinnostunut tarjolla olevasta valikoimasta, Vestberg sanoi viitaten NSN:n myynnissä oleviin toimintoihin.
NSN:n tavoitteena on vähentää vuosittaisia kulujaan yhdellä miljardilla dollarilla. Marraskuussa yhtiö ilmoitti aikovansa vähentää maailmanlaajuisesti 17000 työpaikkaa eli 23 prosenttia henkilöstöstään.
Rajeev Suri ei haastattelussa arvioinut, milloin neuvottelut työntekijäryhmien kanssa Saksassa ja Suomessa saadaan päätökseen.












