Kirjaudu ▼
 

Evlin Ervasti: Ei merkittäviä uutisia Nokialta - kurssilasku perusteltu

Chris Ratcliffe/Bloomberg News
Evlin Ervasti: Ei merkittäviä uutisia Nokialta - kurssilasku perusteltu
Nokialta ei saatukaan aamulla mullistavia uutisia.
Kari Rintakoski
27.2.2012 12:15
54

Nokian tämänaamuiset puhelinjulkistukset olivat ennakko-odotusten mukaiset eikä yhtiöllä ollut kerrottavanaan merkittäviä muita uutisia, sanoo Evlin analyytikko Mikko Ervasti. Nokian osakekurssi luisu on aamun tiedotustilaisuuden jälkeen jyrkentynyt.

- Markkinareaktio on siinä mielessä oikeassa, että jos luvattiin "merkittäviä teollisuudenalan uutisia", niin eihän tässä nyt niitä ollut. Jos tuolla hypetyksellä kurssi nousi reippaasti, on perusteltua tulla saman verran alaskin, Ervasti sanoo uutistoimisto Startelille.

Perjantaina Nokian osake nousi uutisia odoteltaessa 5,6 prosenttia.

Ainoana myönteisenä uutisena Ervasti pitää sitä, että Symbian-puhelin saa peräti 41 megapikselin kameran. Hyvää on myös verkkokuponkiyhtiö Grouponin kansa tehty sopimus.

Taloustiedot

- Mieluummin olisin kuullut markkinoista ja julkistuspäivämääristä tarkemmin globaalille 900-mallille sekä Kiinan suunnitelmista ja päivämääristä ja kumppaneista, mutta niistä varmaan kuullaan enemmän ajan mittaan, Ervasti sanoo.

Kello 11.10 Nokian osakkeen kurssi oli Helsingin pörssissä laskenut 5,7 prosenttia 4,08 euroon.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Mikko Ervasti
Tagit mwc2012
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (54)


Anonyymi
Lumia 610:lla ei sitten ole merkitystä?Miksi olisi? Paljon parempia ja halvempia Android 2.3 ja 4.0 puhelimia on jo markkinoilla. Mitä merkitystä taas yhdellä eri numeroisella Lumialla olisi? Arvaa paljonko jengiä maailmalla kiinnostaa nämä Tango ja Apollo päivitykset mitä siihen animaatio viuhka tiilipaska käyttöliittymään tulee? 0% ihmisistä on kiinnostuneita, tasan 0%Mutta kun Apple julkaiseen puhelimen jossa ei ole edes numero vaihtunut, samat kuoret kuin aikaisemmin, vanha puheentunnistus sovellus laitettuna vakiosovellukseksi, niin se myy kuin häkä ja on super merkittävää.


Kuulin juuri, että iPhonen tärkein ominaisuus on sen toimiminen sykemittarina, hahahahaha!
H&M 27.2.2012 13:50

Anonyymi
5% osinko/osake tuotto huhtikuussa ja suuret markkinat avoinna uusille Windows puhelimille maailman suurimmalla matkapuhelinvalmistajalla. Kustannusrakennetta pistetään kuntoon ja NSN siivoaa organisaatiotaan kustannussäästöillä tuottavaksi.

Sen kummemmin Ervastin ajatuksen juoksua kommentoimatta minusta ihan hyvä paperi tuleville vuosille.
Pertsa U 27.2.2012 13:51

Anonyymi
"Teini hyvä. Zeiss ne optiikat tekee, ei Nokia. ", wanhus yritti vängätä.


Zeiss on tehnyt nuo jo vuosia sitten.
Tarkkalla kameralla 27.2.2012 13:51

Anonyymi
Jos tuohon olisi lisätty rajut irtisanomiset kalliissa Suomessa, kurssi olisi varmaan noussut?
Taviskin tajuaa jo m 27.2.2012 13:52

Anonyymi
N9 MeeGo PR1.2 päivitys on tullut jakeluun tänään (3501 parannusta).



Olikin tämän kanan viimeinen lento. Parannuksia oli 350100 liian vähän.
Onneksi ammuttiin al 27.2.2012 13:52

Anonyymi
Merkittäviä uutisia tuli. Eri asia pystyvätkö nämä analyytikot analysoimaan. Ei merkittäviä analyysejä. Tuotteethan on huippuja.
Nimetön 27.2.2012 13:58

Anonyymi
Paljon parempia ja halvempia Android 2.3 ja 4.0 puhelimia on jo markkinoilla. Mitä merkitystä taas yhdellä eri numeroisella Lumialla olisi?


Olen testannut noita "halvempia" androideja. Hirveätä kuraa ovat, yksi halppis androidi tuossa pöydällä ja silläkään ei tee yhtään mitään. Hidas ja tökkivä, tosin samasta kärsii kyllä kalliimmatkin androidit että ei uutta auringon alla.

Laite fragmentaatio sontinut koko android alustan. Marketista kun lukee appsien arvosteluja miljoona ja yksi rääkyy kuinka apps ei toimi HEIDÄN androidilaan. Eikä ihme kun on hirveä kasa eri versioita käyttiksestä, eri raudalla, eri resoluutioilla jne. Ei appsien tekijöillä ole juuri mahdollisuutta testailla missä luurissa se toimii ja että hajoaako apps jos luurissa on android version x.y.z.

Täysin naurettava tilanne.
Naapurin Setä 27.2.2012 14:01

Anonyymi
"Uusi kamera on hieno, mutta sitä on kehitetty 5 vuotta. Siten se kuuluu Nokian loistavaan menneisyyteen."

Teini hyvä. Zeiss ne optiikat tekee, ei Nokia.


Zeiss tekee linssit ja toimii lähinnä markkinointikikkana. Kennot tekee joku muu, mutta koko palapelin kokoaan Nokia.
Nimetön 27.2.2012 14:07

Anonyymi
Paljon parempia ja halvempia Android 2.3 ja 4.0 puhelimia on jo markkinoilla. Mitä merkitystä taas yhdellä eri numeroisella Lumialla olisi?

Olen testannut noita "halvempia" androideja. Hirveätä kuraa ovat, yksi halppis androidi tuossa pöydällä ja silläkään ei tee yhtään mitään. Hidas ja tökkivä, tosin samasta kärsii kyllä kalliimmatkin androidit että ei uutta auringon alla.

Laite fragmentaatio sontinut koko android alustan. Marketista kun lukee appsien arvosteluja miljoona ja yksi rääkyy kuinka apps ei toimi HEIDÄN androidilaan. Eikä ihme kun on hirveä kasa eri versioita käyttiksestä, eri raudalla, eri resoluutioilla jne. Ei appsien tekijöillä ole juuri mahdollisuutta testailla missä luurissa se toimii ja että hajoaako apps jos luurissa on android version x.y.z.

Täysin naurettava tilanne.


Markkinoiden ylivoimainen johtaja ja kasvaa edelleen kovaa tahtia. Että vikise sinä siinä vaan, ei kukaan jaksa kuunnella. Työnnä mango ja tango hanuriisi ja soita polkkaa vibra päällä
Nimetön 27.2.2012 14:07

Anonyymi
Paljon parempia ja halvempia Android 2.3 ja 4.0 puhelimia on jo markkinoilla. Mitä merkitystä taas yhdellä eri numeroisella Lumialla olisi?

Olen testannut noita "halvempia" androideja. Hirveätä kuraa ovat, yksi halppis androidi tuossa pöydällä ja silläkään ei tee yhtään mitään. Hidas ja tökkivä, tosin samasta kärsii kyllä kalliimmatkin androidit että ei uutta auringon alla.

Laite fragmentaatio sontinut koko android alustan. Marketista kun lukee appsien arvosteluja miljoona ja yksi rääkyy kuinka apps ei toimi HEIDÄN androidilaan. Eikä ihme kun on hirveä kasa eri versioita käyttiksestä, eri raudalla, eri resoluutioilla jne. Ei appsien tekijöillä ole juuri mahdollisuutta testailla missä luurissa se toimii ja että hajoaako apps jos luurissa on android version x.y.z.

Täysin naurettava tilanne.


Mulla on tossa juuri halpis androidi. Muisti lopussa jatkuvasti, tökkii, joskus saa hakata back nappulaa noin sata kertaa ennen kuin reagoi mitenkään.

Puheluiden keskellä kuuluu useimmiten jotain häröpiippauksia ja andoid mixaa joskus puhetta niin että soittaja kuulostaa C3PO:lta...
Nimetön 27.2.2012 14:10
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä