Kirjaudu ▼
 

Evlin Ervasti: Ei merkittäviä uutisia Nokialta - kurssilasku perusteltu

Chris Ratcliffe/Bloomberg News
Evlin Ervasti: Ei merkittäviä uutisia Nokialta - kurssilasku perusteltu
Nokialta ei saatukaan aamulla mullistavia uutisia.
Kari Rintakoski
27.2.2012 12:15
54

Nokian tämänaamuiset puhelinjulkistukset olivat ennakko-odotusten mukaiset eikä yhtiöllä ollut kerrottavanaan merkittäviä muita uutisia, sanoo Evlin analyytikko Mikko Ervasti. Nokian osakekurssi luisu on aamun tiedotustilaisuuden jälkeen jyrkentynyt.

- Markkinareaktio on siinä mielessä oikeassa, että jos luvattiin "merkittäviä teollisuudenalan uutisia", niin eihän tässä nyt niitä ollut. Jos tuolla hypetyksellä kurssi nousi reippaasti, on perusteltua tulla saman verran alaskin, Ervasti sanoo uutistoimisto Startelille.

Perjantaina Nokian osake nousi uutisia odoteltaessa 5,6 prosenttia.

Ainoana myönteisenä uutisena Ervasti pitää sitä, että Symbian-puhelin saa peräti 41 megapikselin kameran. Hyvää on myös verkkokuponkiyhtiö Grouponin kansa tehty sopimus.

Taloustiedot

- Mieluummin olisin kuullut markkinoista ja julkistuspäivämääristä tarkemmin globaalille 900-mallille sekä Kiinan suunnitelmista ja päivämääristä ja kumppaneista, mutta niistä varmaan kuullaan enemmän ajan mittaan, Ervasti sanoo.

Kello 11.10 Nokian osakkeen kurssi oli Helsingin pörssissä laskenut 5,7 prosenttia 4,08 euroon.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Mikko Ervasti
Tagit mwc2012
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (54)


Anonyymi
Kuka muu matkapuhelinvalmistaja pystyy yhdessä tilaisuudessa esittelemään näin monta uutta puhelinmallia ja uutuus sovelluksia? Ei kukaan muu.
Näillä julkistuksilla ja kevään ja kesän uutuuksilla Nokia nostaa huimasti markkinaosuuksiaan.


Mitä uutta ne nyt muka julkaisi? Samaa Lumiaa eri paketeissa, olipa innovatiivista voi että, teknologiamaailma mullistui täysin kuten Nokia lupaili?

Ostitko Nokiaa hieman kalliiseen hintaan voi voi, itse ajattelin ostaa kun menee alle 2 euron. Se on fiksua ostaa halvalla!
Nimetön 27.2.2012 12:34

Anonyymi
Jos etukäteen puhutaan "merkittävistä teollisuudenalan uutisista", niin silloin on lupa odottaa jotain oikeasti innovatiivista. Nyt sellaista ei saatu, vaan Nokia jatkoi samaa epäinnovatiivista rataa kuin viimeiset kymmenen vuotta: erilaisia variaatioita olemassa olevista puhelimista ja lisää megapikseleitä kameraan...
M.A. 27.2.2012 12:35

Anonyymi
Piip piip piip siinä itket Kari, kun hienoja Noksun tuotteita tulee.
Nimetön 27.2.2012 12:36

Anonyymi
Huva, huva.
Piensijoittajan varoilla ostettu halpaa Nokiaa alle 4,10.
4,7 rikkoutuu ensivi 27.2.2012 12:38

Anonyymi
Pitäisiköhän Nokian alkaa kameravalmistajaksi? eivät tunnu pärjäävän puhelimissa.
Nimetön 27.2.2012 12:40

Anonyymi
Lumia 610:n hinnaksi 189 euroa!!! Tässä on killeri kännykkä sekä business että skidi käyttöön!!!
DI Stadista 27.2.2012 12:42

Anonyymi
Uusi kamera on hieno, mutta sitä on kehitetty 5 vuotta. Siten se kuuluu Nokian loistavaan menneisyyteen. Elop on jo tappanut ne projektit, joilla Nokia loistaa 5 vuoden päästä.
Laaki 27.2.2012 12:49

Anonyymi
Lumia 610:n hinnaksi 189 euroa!!! Tässä on killeri kännykkä sekä business että skidi käyttöön!!!


Jos pitää niin surkean puhelimen hankkia, kannattaa suunnata kirpparille. Sieltä saat halvemmalla.
Kiksi 27.2.2012 12:50

Anonyymi
N9 MeeGo PR1.2 päivitys on tullut jakeluun tänään (3501 parannusta).


Ne kaikki 1158 kpl N9 -omistajaa hyppivät onnesta. Vilpittömät onnentoivotukseni.
juke 27.2.2012 12:50

Anonyymi
Onko sita kameraakaan Nokia kehittanyt, kunhan joku komponenttivalmistaja on tyrkyttanyt etta semmoista olisi saatavilla ja insinoori on katsonut etta kato, sopii meidan emolevyn liittimeen, laitetaas tuosta uutuus ja toivotaan etta koodarit saavat jotain aikaiseksi. Taitaa olla niin etta iPhone5 laittaa pelikentan uusiksi.
pwm 27.2.2012 12:54
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä