Incapin tappio syveni loppuvuonna
– Kannattavuus kehittyi oikeaan suuntaan ja toisen vuosipuoliskon operatiivisen toiminnan liiketulos oli odotusten mukaisesti positiivinen. Vaikka viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto aleni vuoden kolmannesta neljänneksestä, operatiivisen toiminnan tulos oli samalla tasolla, Incapin toimitusjohtaja Sami Mykkänen sanoo yhtiön tilinpäätöstiedotteessa.
– Koko vuoden tulokseen vaikuttivat myönteisesti liikevaihdon kasvu, tuotantorakenteeseen jo vuonna 2010 toteutetut muutokset sekä asiakashintojen tarkistukset. Tulosta heikensi komponenttipulasta aiheutunut materiaali- ja tuotantokustannusten nousu.
Incapin tappio ennen veroja kasvoi loka-joulukuussa 1,3 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 0,5 miljoonasta eurosta.
Liikevaihto kasvoi 16,9 miljoonaan euroon 16,1 miljoonasta eurosta.
Liiketulos painui 0,6 miljoonaa euroa tappiolle, kun se vuotta aiemmin oli hilkun verran plussan puolella.
Osakekohtainen tappio syveni 0,07 euroon vertailujakson 0,03 eurosta.
Incapin hallitus esittää, että osinkoa viime vuodelta ei jaeta. Osinkoa ei jaettu myöskään sitä edelliseltä vuodelta.
Incap arvioi liikevaihtonsa tänä vuonna kasvavan viime vuoden 68,9 miljoonasta eurosta. Liiketuloksen (EBIT) yhtiö arvioi olevan positiivinen eli selvästi parempi kuin viime vuonna, jolloin se oli 1,6 miljoonaa euroa miinuksella.










