Kirjaudu ▼
 

Kiinalaiset iPad-raatajat saivat palkankorotuksen

Qilai Shen/Bloomberg News
Kiinalaiset iPad-raatajat saivat palkankorotuksen
Apple-yhtiölle iPad- ja iPhone-laitteita Kiinassa kokoava Foxconn on myöntynyt nostamaan työntekijöidensä palkkoja. Kehnoista työoloista moitittu alihankkija sanoo, että nyt sen maksamat tienestit ylittävät minimipalkat reilusti.
18.2.2012 14:41
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Hikipaja-imagostaan irti pyristelevä elektroniikkateollisuuden alihankkija Foxconn sanoo nostaneensa Kiinassa tämän kuun työntekijäkohtaisia palkkoja parhaimmillaan liki neljänneksellä, uutistoimisto Reuters kertoo.

Yhtiö muistuttaa, että tämä on jo kolmas palkankorotus vuoden 2010 jälkeen. Nyt esimerkiksi aloittavien työntekijöiden palkat ovat selvästi tavallisia kiinalaisia minimipalkkasääntöjä korkeampia, Foxconn sanoo. 

Muun muassa elektroniikkajätti Applelle puhelimia ja päätelaitteita valmistava alihankkija on ollut jo monen vuoden ajan halpatyövoimaa tutkivien järjestöjen hampaissa.

Arvostelijoiden mukaan Foxconnin tehtailla työntekijät joutuvat korotuksista huolimatta yhä tekemään 6-päiväistä työviikkoa ja 12-tuntisia työpäiviä. Tehtailla on ollut myös runsaasti työtapaturmia, ja jopa väsyneiden työntekijöiden itsemurhia.

Kansainvälinen työoloja valvova järjestö Fair Labor Association aloitti tällä viikolla Schenzenissä Foxconnin iPad-tuotantolaitosten tarkastukset. Tarkastus tehdään Applen tilauksesta, joten sen puolueettomuutta on ehditty jo julkisuudessa epäillä.

∇ Mainos ∇
18.2.2012 14:41
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (30)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ihme että edes tuon verran mainittiin että muun muassa Applelle valmistava alihankkija. Ettei taas ole vaan se iso paha Apple....
Anonyymi: Hemmo 18.2.2012 15:06

Anonyymi
12 tuntia päivässä ja kuusi päivää viikossa! Ei tälläiselle työntekijöiden riistämiselle ole mahdollisuuksia sivistyneissä länsimaissa! Ei ihme että ahneet suuryhtiöt siirtävät tehtaansa maihin joissa työntekijöistä voidaan ottaa kaikki hyöty irti heidän omaa elämäänsä ja vapaa-aikaansa kunnioittamatta. Sinänsä huvittava paradoksi on että Kiinan pitäisi olla kommunistisen järjestelmänsä ansiosta jonkinlainen työläisen paratiisi...
Anonyymi: Lisää osinkoja työlä 18.2.2012 15:13

Anonyymi
Ihme että edes tuon verran mainittiin että muun muassa Applelle valmistava alihankkija. Ettei taas ole vaan se iso paha Apple....


Tai sitten palkat nousivat vain niillä tehtailla joilla tehdään Applen tuotteita, samalla kun niillä Foxconnin tehtailla, joita ex kotimainen vessapaperitehdas käyttää tuotteidensa valmistukseen, palkat ovat edelleen sillä matalammalla tasolla.

Apple teki jotain todellista työolojen parantamiseksi, milloinkohan Nokia tekee jotain?
Anonyymi: Ai niin, Nokialla ei 18.2.2012 15:23

Anonyymi
Sitten taas toisaalta, riittäisikö sieltä riisipellosta kaikille elanto!!!???
Anonyymi: Hemmo 18.2.2012 15:23

Anonyymi
Mitä, annettiinko "eläimille" palkankorotus?!!! Nythän katteet menevät aivan sekaisin kun iPadin valmistuskulut nousevat kahdeksasta dollarista.

(Foxconin johtaja kutsui työntekijöitä julkisesti *eläimiksi*)
Anonyymi: Hyvin on pikkupomo o 18.2.2012 15:28

Anonyymi
"Sitten taas toisaalta, riittäisikö sieltä riisipellosta kaikille elanto!!!??? "

No näinhän se on, kukapa maailmassa riisiä tarvitsisi kun voi katsella ruoan kuvia iPadillä.

Eräs hyvin viisas valtiomies sanoi jotenkin näin että vain typerysvaltiossa on sekä työttömiä että viljelemätöntä maata.
Anonyymi: Nimetön 18.2.2012 15:30

Anonyymi
Hallituksen syy, että työpaikat siirtyy Kiinaan.
Tänne pitäisi saada olot vastaamaan Applen maksuhalua, niin johan tulisi niitä työpaikkoja.
Itse asiassa tärkeää ei ole kiinalaisten halpa hinta, vaan heidän tuotanto kapasiteettinsa ja kykynsä löytää ja palkata joustavaa työvoimaa sekä nopeus ja ripeys jolla tämä kaikki tapahtuu, kuten New York Times tässä artikkelissaan selittää:

https://www.nytimes.com/2012/01/22/business/apple-america-and-a-squeezed-middle-class.html

Tässä raaka fakta:
iPhonen tuottaminen jenkeissä lisäisi vain $65 hintaan palkkoina, joka on niin vähän että nykyistä kuluttajahintaa ei tarvitsisi edes nostaa, ja puhelimen tuotanto olisi silti Applelle kannattavaa.

Vielä 80-luvulla Apple osti laitteidensa tuotannon pääosin Kaliforniasta, mutta 2000-luvulla kiinalaiset tekevät kaiken paljon nopeammin, ja vauhti jolla he voivat tuotantoprosessiaan muuttaa ja uudistaa on parempi kuin länsimaissa koskaan. iPhonen tuottaminen länsimaissa ei olisi ikinä ollut edes mahdollista palkoista riippumatta.

Kyse ei ole siis pelkästä rahasta. Tärkeämpää on huolehtia infrastruktuurista, raaka-aineiden ja työvoiman saatavuudesta ja lainsäädännön yksinkertaistamisesta siten, että työntekijöiden palkkaaminen voi hoitua nopeammin.
Anonyymi: jami 18.2.2012 15:44

Anonyymi
Toivottvasti ipadien hinnat eivät nyt nouse.
Anonyymi: rssd3 18.2.2012 15:45

Anonyymi
Voisi esittää jokaiselle henkilökohtaisen kysymyksen. Suostuisitko sinä tekemään työtä 72 tuntia viikossa? Eikö tuolla työmäärällä pitäisi olla tuloluokan yläpäässä? Jospa siis tämä malli Suomeenkin kilpailukyvyn ylläpitämiseksi? Toivottavasti ei ikinä!
Anonyymi: 72h työviikko Suomee 18.2.2012 15:48

Anonyymi
Hallituksen syy, että työpaikat siirtyy Kiinaan.
Tänne pitäisi saada olot vastaamaan Applen maksuhalua, niin johan tulisi niitä työpaikkoja.
iPhonen tuottaminen jenkeissä lisäisi vain $65 hintaan palkkoina, joka on niin vähän että nykyistä kuluttajahintaa ei tarvitsisi edes nostaa, ja puhelimen tuotanto olisi silti Applelle kannattavaa.

Ratkaisevaa ei ole siis niinkään hinta vaan kiinalaisten kyky muuttaa tuotantoprosessia erittäin nopeasti vastaamaan asiakkaan suuria ja pieniä tarpeita.

Länsimaissa tulisi helpottaa työlainsäädäntöä, parantaa infrastruktuuria ja helpottaa raaka-aineiden saatavuutta, jotta voisimme kilpailla kiinalaisten kanssa tuotantokyvyssä.
Anonyymi: jami 18.2.2012 15:49
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

18:57 Pekka Lundmark Moskovassa: Venäjä ei painostanut Fortumia
18:01 Saudi-Arabian harkitsee ottavansa jopa 15 miljardia dollaria lainaa
17:23 Teknologiateollisuus: "Metalliliiton tavoite oli kilpailukykysopimuksen vastainen"
16:40 Ilta-Sanomat Anne Berner erokysymykseen: En pidä keskustelua ajankohtaisena
16:34 Metallin kiky kariutui – EK ja SAK vetoavat neuvottelujen jatkamiseksi
16:19 Liikemies nosti jättiosingon – maksoi Putinin "suomalaisen kaverin" ulos
15:20 Pörssissä nuutunut tunnelma - Outokumpu kiri nousuun
15:19 Digitoday 427 484 128 salasanaa: Väitetty tietomurto salattu vuosikausia
15:10 Kilpailukykysopimus nytkähti: TEAM siunasi monta sopua
14:43 Arveluttavatko lääkärien lääkeyhtiöiltä saamat rahat? – Nyt ne ovat julkisia
14:26 Ilomantsin konepajan tarina ei päätykään
14:08 Elintarvikevienti kasvaa Venäjästä huolimatta
13:49 Konecranesille "suuri" nosturitilaus Siemensiltä
13:18 Volkswagenin tulos parani
12:45 Ruotsi luopumassa energiayhtiöitä piinaavasta ydinvoimaverosta
12:38 Hobby Hallin uusi omistaja: Suomi on niin pieni, että on pakko olla monessa mukana
12:26 Digitoday Poliisi takavarikoi miljoonien bitcoinit: Myy huutokaupalla
11:54 St1 suunnittelee Turkuun seitsemän kilometrin syvyisiä reikiä
11:12 Saksan työttömyys ennätyksellisen alhaalla
10:46 Taaleri ostaa palan Inderesiä
10:16 Solteq aloittaa yt-neuvottelut
10:12 Onnibus hankkii uusia autoja ja lisää kierroksia lippukisassa
10:06 Digitoday Lataatko videoita Youtubesta? Sille voi tulla loppu
10:05 Valio aloittaa yt-neuvottelut – sulkemassa Tampereen meijerin
09:42 "Maksuajoista sopiminen tarkoittaa, että suuret sanelevat ehdot"
09:30 Vain metsätuotteet vanhalla tasolla – Vienti -10 %
09:03 Suomi hakee EU-rahaa Microsoftilta lähteville
08:35 Brasilian korruptioministeri erosi – oli sekaantunut korruptiotutkintaan
07:53 500 000 palkansaajan työehdoista sopu yöllä
06:05 Digitoday Windows 10 -asennus raivostutti: Suomalaisnainen marssi Microsoftin konttoriin
Asiakastieto

Yhteistyössä