Nokia irtisanoo enintään 1 000 Salosta

Lehtikuva
Nokia irtisanoo enintään 1 000 Salosta
Nokian Salossa sijaitsevan matkapuhelintehtaan työntekijöitä kokoontui aamulla Salohalliin kuulemaan, mitä Nokia tekee tehtaalle.
Matkapuhelinjätti Nokia vähentää Salon tehtaalta enintään 1 000 työntekijää. Nokia aikoo siirtää kokoonpanon Aasiaan. Meksiko ja Unkari mukaan lukien yhtiö vähentää yhteensä noin 4 000 työntekijää.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
8.2.2012 10:02 (päivitetty 10:13)
Kommentit 302

Henkilöstövähennysten arvioidaan toteutuvan vaiheittain vuoden 2012 loppuun mennessä, Nokia kertoo tiedotteessaan.

Salon tehtaan lisäksi muutoksia tulee myös Komaromin tehtaalla Unkarissa ja Reynosan tehtaalla Meksikossa.

Muutokset tarkoittavat yhteensä noin 4 000 työntekijän vähentämistä. Salosta väkeä vähennetään enintään tuhat.

Tulevaisuudessa näiden tehtaiden on tarkoitus keskittyä älypuhelinten räätälöintiin ja palvelevan asiakkaita varsinkin Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.

Taloustiedot

Laitteiden kokoonpano siirretään Nokian Aasian-tehtaille. Näin kokoonpano on lähellä suurinta osaa komponenttien toimittajista, Nokia perustelee muutoksia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Kokoonpanon siirrolla Aasiaan on tarkoitus nopeuttaa laitteidemme tuloa markkinoille. Työskentelemällä lähempänä alihankkijoitamme uskomme voivamme tuoda innovaatioita markkinoille nopeammin ja siten parantaa kilpailukykyämme, Nokian Markets-yksikön johtaja Niklas Savander sanoo tiedotteessa.

Nokia aikoo tarjota paikallisesti räätälöidyn tukiohjelman, johon kuuluu sekä taloudellista tukea että tukea uudelleentyöllistymiseen.

Lisää Aiheesta
UutinenGartner: Ei hyvin mene, Nokia (15.2. 10:28)
YrityksetNokia:
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (302)

Huono 0
Sinne se Suomalainen unelma Nokia haihtuu kun pieru Saharassa.
Seuraavaksi Nokia jättää Suomen kokonaan.
kyllä hyvä asia jotta työvoima hallinolla riittää puuhaa,
onhan konserni sentään maksanut hulppeat verot suomeen.
duunari
Onneksi Suomen kansa on äänestänyt itselleen mieleisensä Kokoomuslaisen preidentin ja pääministerin! Onnea kaikille äänestäjille!
Kok ja Sdp ovat tuhonneet Suomen.
pääsee taas 1000 valtion eläteiksi + puolustusvoimista työttömäksi jäävät.
Jengi saa kenkää ja kurssi lähtee huimaan nousuun. Rikkaille hilloa ja duunareille kenkää. Asia meininki.
Jaques
eihän tosi asioille mitään voi.
toivottava uusien työpaikkojen
löytyvän.
duunari
Tuotteen premium on hävinnyt ja hand & legs suomaisine AY- ehtoineen ja työaikaa mittaavine palkkauksineen on tämän juurisyy.
Timo Soini haluaa säästöjä, mutta ei muutoksia
En osta ensimmäistäkään Made in China puhelinta
n.n.
Huono 6
kelan valtio maksssssssssssssss
sami
Hmm.. piti sitten jättää hieman kannattamatonta toimintaa Suomeen.. uusi YT-kierros sitten vuoden sisällä.
Vain
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 31 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melko pilvistä, ja poutaa 16
Oulu
Selkeää ja poutaa 14
Bryssel
Selkeää ja poutaa 21
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

14:15OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,15+0,66 %+0,01

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949