Kirjaudu ▼
 

Nokian osake tippui roimasti – tässä syy luisuun

Lehtikuva
Nokian osake tippui roimasti – tässä syy luisuun
Nokian osake lähti tänään torstain tulosjulkistuksen jälkeen kunnon luisuun. Lopulta laskua tuli lähes kuusi prosenttia, ja osake kävi alimmillaan 3,89 eurossa.
Toivo Martikainen
27.1.2012 20:11
119

Matkapuhelinyhtiö Nokian osake oli tänään perjantaina kovassa laskussa Helsingin pörssissä. Osaketta vaihdettiin 159 miljoonan euron edestä, ja kurssi päätyi 5,9 prosenttia miinukselle 3,92 euroon.

Vielä eilen kurssi päätti 4,16 euroon iltapäivän tulosjulkistuksen saatua sen nousuun. Tänään osake kävi alimmillaan jo 3,89 eurossa.

Roima lasku johtuu pitkälti analyytikkojen tänään antamista arvioista, jotka eivät lupaa hyvää Nokialle. Esimerkiksi tutkimusyhtiö Strategy Analytics arvioi Nokian osuuden kannattavista älypuhelinmarkkinoista kutistuneen loppuvuonna 28 prosentista 13 prosenttiin.

– Kurssilasku johtuu eilisestä osavuosikatsauksesta. Tänään on tullut paljon negatiivisia raportteja Nokia-analyytikoilta, osakkeen tavoitehintoja on laskettu ja ennusteita tulevasta otettu alaspäin. Tämä oli ennakoitavissa, Nordean osakeanalyytikko Sami Sarkamies kommentoi.

Sarkamiehen mukaan Nokian eilistä tulosta on katsottu tänään tarkemmin, ja eilinen nousu on osoittautunut osittain katteettomaksi.

– Varmasti on mietitty, kuinka perusteltu eilinen kurssinousu oli, kun näkymät olivat kuitenkin kaikilta osin ennakoitua heikommat, hän sanoo.

Nokian osakkeen arvostus sai tänään takapakkia useilta pankeilta. Moni kansainvälinen rahoituslaitos laski Nokian osakkeen tavoitehintaa, Suomessa Nordea. Luottoluokittaja Moody's ilmoitti pitävänsä Nokian luokitusnäkymät negatiivisina.

Amerikkalaispankki Morgan Stanley laski ennustettaan Nokian Lumia-puhelimen myynnistä ja ennustaa sekä puhelin- että verkkoliiketoiminnan olevan Nokialle tappiollista ensimmäisellä neljänneksellä. Pankki ei usko Lumian voivan tänä vuonna täyttää Symbian-puhelinten myynnin vähenemisestä syntynyttä aukkoa.

Osake tippui viikossa
yli kymmenen prosenttia

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kun Nokian osake päätti viikon 3,92 euroon, tuli laskua viikossa yli 10 prosenttia. Vielä maanantaina osake liikkui 4,40 eurossa, mutta tulosviikon odotukset toivat sitä alas jo ennen torstain julkistusta.

Kuukauden takaisista arvoista ollaan kuitenkin plussalla, sillä joulun jälkeisinä välipäivinä osake kävi jo 3,65 eurossa ja ennen joulua sitäkin alempana, 3,57 eurossa.

Nokian Windows-puhelinten tulo markkinoille ei ole ainakaan vielä näkynyt yhtiön kurssikehityksessä, vaikka toimitusjohtaja Stephen Elop sanoikin yhtiön myyneen jo yli miljoona uutta Lumia-puhelinta. Marraskuun noin viiden euron kursseista ollaan tultu alas yli euron verran, eli kurssi on laskenut 20 prosenttia parissa kuukaudessa.

NSN:n näkymät
heikolla pohjalla

Lisämurheenaihetta Nokialle tarjoaa verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks. Verkkoyhtiön kohtalolla ollaan palloteltu pitkään, ja pörssiin listautumistakin on väläytelty. Lähitulevaisuus ei kuitenkaan vaikuta valoisalta.

– Ensimmäinen neljännes ja vuosipuolisko näyttävät NSN:n osalta selkeästi odotuksia heikommalta, Nordean Sarkamies kommentoi.

NSN ilmoitti uusineensa joulukuun lopussa yhteensä 1,3 miljardin euron suuruiset valmiusluotot 15 kansainvälisen pankin kanssa. Järjestelyllä korvataan nykyinen valmiusluottojärjestely, joka vanhenee tämän vuoden kesäkuussa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (119)


Anonyymi
Nokiahan on mennyttä MS:n vanavedessä.. Os jota kukaan ei halua. Nokian ainoa mahdollisuus on oma käyttis jolla erottautua kilpailijoista. Hetken se heillä oli: Melkein kaikki arvostetut nettisaitit kehuivat Meego/ Harmattan 1.2:ta, parasta mitä Nokialta ikinä tullut. Nyt tulee vaan Microshit tuubaa jota kukaan ei halua.Oletkos sinä niitä katkeroituneita Meegon väsääjiä, jotka eivät koskaan saanet mitään sellaista ulos jolla olisi haastettu edes Bada?kai se lohduttaa sinun egoa hakea revanssia netissä, vaikka Meegon juna meni jo.

Samsung ilmoitti jo siirtävänsä Badan kehitysresurssit Tizen projektin taakse.
Tizenin kehitys jatkuu siis virallisen MeeGon pohjalta. Nokian Maemo6 Harmattania ei ehditty MeeGoon liittää ennekuin N9 tuli myyntiin.
Maemo/MeeGo/Tizen voi kyllä haastaa minkä muun käyttöjärjestelmän tahansa.


Niin ja MeeGo / TiZen osaa pyörittää myös Android sovelluksia joten on aika kova käyttis.

Nokia kusaisi pahasti Intelin kintuille hylätessään MeeGo ja tulee maksamaan siitä vielä KARVAAN HINNAN
ei kannata isommille 27.1.2012 23:19

Anonyymi
Nokia-osuus portfoliostani on noin minimaalinen(en muista tarkkaa lukua koska annoin pankkiirilleni neuvon pitää ne mahdollisen hostile takeoverin vuoksi). Ei kannata ilakoida tai ilkkua liikaa.
Uskomatonta sumutusta


Kyseessähän oli ihan rehellinen kirjavihje. Pahoitteluni jos otit ilkuntana, koska sitä ei ollut sellaiseksi tarkoitettu.
Stop loss 27.1.2012 23:19

Anonyymi
Nokia on tippunut lopullisesti höyhensarjalaisten joukkoon eikä sieltä enää toivoa nousta ole.Monet muistelevat kaiholla aikoja kun ostivat osaketta jopa 60 euron hinnalla ja odottavat aikaa jotta joskus saisi niistä edes pienen osan takaisin.

toiveunia tarvitaan
Nimetön 27.1.2012 23:20

Anonyymi
Ainot syy miks onkian osake laski oli analyytikkojen ennuste.


Ei pidä paikkansa. Itse myin kaikki Nokia osakkeeni eilen klo 13.30 hintaan 4.25 tappiolla. Luettuani Nokian osavuosikatsauksen, en nähnyt siinä mitään, mikä oikeuttaisi kurssinousun. Historia: N9 ja Lumiat (kovasti mainostettuina) eivät säväytä, Symbian vajoaa. Tulevaisuus: Pelkkää epävarmuutta tulevasta kehityksestä ja riskejä. Lisäksi Eurokriisistä puhuvat makroluvut vievät meitä kohti lamaa. Ainoa järkevä ratkaisu lyhyellä tähtäimellä oli realisoida tappiot ja hyljätä Nokian osakkeet. Seuraavan kerran voin harkita Nokiaa, kun jossakin päin maailmaa osoitetaan oikeasti kiinnostusta Nokian tuotteita kohtaan.


Kilpailijoiden taloudellinen asema antaa paljon paremmat mahdollisuudet tuote kehittelyyn. Nokia kassa n. 5 mirjaria, mutta lukekaapas, vaikka Applen Q4 lukuja Tietoviikon sivuilta:

"yhtiön käteisvarat kasvoivat vuosineljänneksellä 17,5 miljardia dollaria. Sillä melkein ostaisi Nokian pörssistä: Nokian markkina-arvo on vajaat 20 miljardia dollaria"

Eikä Samsungillakaan taida Q4 jälkeen olla rahasta pulaa.
Muistakaa myös Nokia 27.1.2012 23:22

Anonyymi

Voisitko avata logiikkaasi hiukan? Jos ja kun Nokia alkaisi tekemään Android-pohjaisi mokkuloita, miten siitä syntyisi Nokialle kilpailuetua muihin Android-pohjaisiin nähden? Erottautuminen kärsisi entisestään, kaikkien muiden Nokian tuotteiden kannibalisointi (Nokian itsensä toimesta) lisääntyisi entisestään, ja ne kuuluisat mittakaavaedut Nokia todennäköisesti on itse pelannut ulos jo alkaneella, viimeistään toisella kvartaalilla.


Tiedän, että Nokialla on ilmeisesti jokin WP-modausoikeusvalttikortti. Mutta toistaiseksi Nokia ei pääse erottumaan Windowsphone markkinoilla senkään vertaa. Jos WP:stä tulee suosittu, niin tottakai sielläkin laitetarjonta kasvaa.

Androidilla Nokia voi erottautua oman launcherin avulla, sekä tietysti Nokian navisoftilla ja ennenkaikkea sillä minkä Nokia osaa, hardwarella! Nokian softaosaaminen on todella jäissä, ja itse, Lumian omistajana alan tulla uskoon että kaikki mitä Nokia on WP:hen koodannut pilaa luuria entisestään. Tänään tuli FW update joka ei tehnyt muuta kuin pilasi autobrightnessin kokonaan. Wifi sharing loistaa poissaolollaan yms. Ehkä seuraavassa updatessa 2-3kk päästä.

Haluaisin oikeasti että Nokia menestyy. Ihan oikeasti. Vaikka WP on ihan kelpo hyvä käyttis vaikka faijalleni, suurinosa taitaa olla sen verran vaativaa koulukuntaa ostajista ettei he tuota pakosti hyväksy. Jännä nähdä, toivon olevani väärässä. Tätä kirjoittaessa Lumia vetää Zunella restorepointtia btw edelliseen firmwareen.
Kohti Androidia? :( 27.1.2012 23:27

Anonyymi
Nokia on ihan beta(-video) tai helkama. Android/iPhone otti markkinat hallintaansa jo. Puhelimen teknisillä ominaisuuksilla nyt ei enää niin hirveästi voi kilpailla kuin muutama vuosi takaperin.

Kaikilla firmoilla on nyt aikalailla sama paletti tarjolla älypuhelimissaan. Vähän kuin 90-luvun alussa videoitten kanssa ennen DVD:tä.
Timppa 27.1.2012 23:31

Anonyymi
Pikkuisen hiomista niin WP on vähintään yhtä hyvä kuin iOS tai Android. Valitettavasti aikaa kuluu ja Nokian tappiot kuluttavat kassan ennen kuin rahaa toivottavasti alkaa taas tulla. Windows 8 ja WP8 tulevat tänä vuonna ja niillä on Nokian onnistuttava, muuten ovat vain halpiskännykät ja kartat jäljellä. Ensi syksyyn asti Nokia rypee pohjamudassa.
Olisiko WP8 lopulta 27.1.2012 23:31

Anonyymi
Pikkuisen hiomista niin WP on vähintään yhtä hyvä kuin iOS tai Android. Valitettavasti aikaa kuluu ja Nokian tappiot kuluttavat kassan ennen kuin rahaa toivottavasti alkaa taas tulla. Windows 8 ja WP8 tulevat tänä vuonna ja niillä on Nokian onnistuttava, muuten ovat vain halpiskännykät ja kartat jäljellä. Ensi syksyyn asti Nokia rypee pohjamudassa.


WP8 tulee vasta 2013 eli ei ole vielä kypsä tuote.
Odottava kännykkä kansa on kyllä totaalisen kypsä, Nokian munailuun ja kuurouteen.
weepee my ass 27.1.2012 23:39

Anonyymi
Todella ala-arvoista kommentointia täällä. Vaikuttaa siltä että joku yksittäinen pakkomielteinen peukuttaja kirjoittelee tänne kymmeniä negatiivisia viestejä Nokiasta ja peukuttaa itselleen plussia sekä muille miinuksia kaikkiin vähänkin positiivisiin kommentteihin Nokiasta. Säälittävää touhua sanon minä.
Nokialla on ihan hyvät mahdollisuudet menestykseen Windows-puhelimilla (ne on ihan oikeasti todella hyviä puhelimia) ja myös Meltemi-puhelimet tulevat myymään käsittämättömän suuria määriä kehittyvillä markkinoilla. Nokialla on menossa suuri muutoksen aika mutta paremmat ajat ovat varmasti vielä tulossa.
Nimetön 27.1.2012 23:46

Anonyymi
Todella ala-arvoista kommentointia täällä. Vaikuttaa siltä että joku yksittäinen pakkomielteinen peukuttaja kirjoittelee tänne kymmeniä negatiivisia viestejä Nokiasta ja peukuttaa itselleen plussia sekä muille miinuksia kaikkiin vähänkin positiivisiin kommentteihin Nokiasta. Säälittävää touhua sanon minä.
Nokialla on ihan hyvät mahdollisuudet menestykseen Windows-puhelimilla (ne on ihan oikeasti todella hyviä puhelimia) ja myös Meltemi-puhelimet tulevat myymään käsittämättömän suuria määriä kehittyvillä markkinoilla. Nokialla on menossa suuri muutoksen aika mutta paremmat ajat ovat varmasti vielä tulossa.

Nokian aika loppui Microshitin kuolevaan suudelmaan.. ainoa pakotie on MS:n ja Nokia määrä-aikainen sopimus, jos Nokian kassa kestää kun sopimus loppuu, jtn omaa, uutta radikaalia täytyy tehdä.. Muuten se on moro Nokialle:-( Ainoastaan Nokian puhelimiä käyttänyt ja N9 on viimeinen aito Nokialainen jonka ostin.. ostan toisenkin..
Meego/Tizen..Real No 28.1.2012 0:00
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä