Kirjaudu ▼
 

Hyökkäys kaatoi piraattijahtaajien sivut: "Tämä on vasta alkua"

Hyökkäys kaatoi piraattijahtaajien sivut: "Tämä on vasta alkua"
Kiista Elisan asiakkaiden oikeudesta käyttää The Pirate Bay -verkkopalvelua sai uuden käänteen, kun tekijänoikeusjärjestön verkkosivut lamaantuivat.
Aleksi Moisio
9.1.2012 15:49
89

Verkkokäyttäjien pääsy Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK):n sivuille keskeytyi yllättäen iltapäivällä. TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen epäilee syyksi sivuille kohdistuvaa palvelunestohyökkäystä.

– Kyseessä ei olisi ensimmäinen kerta, kun tällaista esiintyy, Kotilainen sanoo.

Kotilainen arvioi, että palvelunestohyökkäys johtuu maanantain tapahtumista. TTVK:n toimintaan kohdistui päivällä poikkeuksellisen paljon mielenkiintoa, koska teleoperaattori Elisa alkoi estää asiakkaitaan pääsemästä The Pirate Bay -tiedostonjakopalveluun.

Elisan ratkaisun taustalla on käräjäoikeuden lokakuinen päätös, jonka nojalla yhtiön piti sakon uhalla estää pääsy The Pirate Bayhin. Estoa haki oikeudelta useita tekijänoikeusjärjestöjä edustava TTVK, jonka mukaan The Pirate Bayta käytetään laittomaan kopiointiin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Aiemmin iltapäivällä Anonymous-nimimerkkiä käyttäviin verkkoaktivisteihin kytketty Twitter-käyttäjä ilmoitti viestissään TTVK:n verkkosivujen kaatamisen olevan "vasta alkua".

AnonFinland-nimisen Twitter-käyttäjän mukaan aktivistit ovat valmiita turvautumaan järeämpiin keinoihin, mikäli Elisan asiakkaiden pääsyä kiisteltyyn verkkopalveluun ei palauteta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (89)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tyhmä suomalainen tahtoo kulttuuria hintaan mihin hyvänsä.
ei vielä puusta pudo 9.1.2012 15:56

Anonyymi
Tanan kottarainen :(
moi 9.1.2012 15:58

Anonyymi
Haluaisin nostaa hattua Elisalle siitä, että ilmoittavat tiedotteessaan mitkä domainit on blokattu ja mihin ip-osoitteisiin ne osoittavat :)
Kansalainen 9.1.2012 16:00

Anonyymi
Ennakkosensuuri on ehdottomasti kielletty perustuslain 12$. Suomessa viranomaiset taitaa tehdä mitä huvittaa ???

Turun Yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, lausunto lapsipornosensuurilakiin:

21 Turun yliopisto
Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta esittää lausuntonaan seuraavaa
.
Page 30
Lausuntopyynnön pohjana oleva ehdotus on ilmeisellä tavalla perustuslainvastainen.
Ehdotuksen mukaisella lailla säädettäisiin salainen ennakkosensuurijärjestelmä, joka
perustuisi ehdotuksen mukaan internet-operaattorien vapaaehtoiseen toimintaan,
mutta jonka tarkoituksena olisi viranomaistoimin estää poliisiviranomaisen
lainvastaiseksi epäilemän viestin vastaanottaminen. Sensuurin sisältö perustuisi
poliisiviranomaisen ylläpitämään listaan internet-osoitteista. Järjestelmä esitetään
operaattoreille vapaaehtoisena, mutta mikäli operaattorit eivät sensuuria toteuttaisi,
säädettäisiin operaattoreita velvoittava sensuurijärjestelmä.
Vaikka esityksen tavoite lasta esittävän pornografisen aineiston levittämisen
estämisestä on sinällään legitiimi, on huomattava, että esityksen tarkoituksena on
nimenomaisesti ja julkilausutusti poliisin avustuksella toteutettava, tietyn viestin
sisältöön perustuva, mutta tietyn sisällöntuottajan olemassa olevaan ja tulevaan
aineistoon kokonaisuudessaan kohdistuva ennakkosensuuri. Vaikka estosta esityksen
mukaan huolehtisikin teleoperaattori ?vapaaehtoisesti?, on huomattava vakiintuneesti
katsotun, että PL 12 §:n sisältämää ennakkosensuurin kieltoa ei voida kiertää
osoittamalla ennakkotarkastustehtävät yksityisille
1
. Kun lisäksi otetaan huomioon
esitykseen sisältyvä ajatus siitä, että mikäli operaattorit eivät vapaaehtoisesti toteuta
ennakkosensuuria poliisin rekisterin perusteella, harkitsee ministeriö ?velvoittavia
lainsäädäntötoimia?, on kyseessä oleva sääntely kokonaisuudessaan arvioituna PL 12
§:n sanamuodon vastainen. Kyseessä ei ole säännöksessä tarkoitettu sananvapauden
käytön sääntely, vaan PL 12 §:n ehdottomasti kieltämä ennakkosensuuri.
Ennakollisten esteiden osalta PL 12 §:n kvalifioitu lakivaraus mahdollistaa tavallisella
lailla säädettävän vain kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä
rajoituksia.
Banaanitasavalta Suo 9.1.2012 16:02

Anonyymi
TTVK on Sovjet Finland ajalta oleva instituutio ja toimii sen mukaan...

Eikähän TTVK:n kannattas siirtyö nykyaikaan ja luoda toimivia sähköisiä musiikinostokanavia ja uudenlaista markkinaa eikä lähteä Pohjois-Korea tyyppiselle sensurointilinjalle!
ennen oli ennen ja n 9.1.2012 16:05

Anonyymi
Myös EFFIN sivut, piraattilahti.fi on estetty.

Sinänsähän tämä esto ei ole yhtään kummempi kuin se että kaupungissa laitettaisiin yksi katu kiinni, ja kadun päähän pääsisi kuitenkin toisia katuja pitkin ongelmitta..

Nyt kun sensuurista on saatu "pää auki", niin enää ei ole pitkä matka siihen kun jollain tekosyyllä aletaan sensuroimaan vääriä mielipiteitä...
Nimetön 9.1.2012 16:09

Anonyymi
http://thepiratebay.ee/ viron loppu osa vaan. Virossa parempi meininki kuin täällä. Mediamafialle meni tämä erä
spukke 9.1.2012 16:09

Anonyymi
Sensuuri on helppo ohittaa kierrättämällä liikenne vain toista kautta. Mikäli Elisa haluaa pysyä mukana täytyy sen sulkea pikkuhiljaa kaikki IP-osoitteet maailmalta. Eläköön järjen käyttö!
Nimetön 9.1.2012 16:15

Anonyymi
Jaa, jospa TTVK on joutunut lapsipornofiltterilistalle+
Banaanitasavallan uu 9.1.2012 16:16

Anonyymi
Miloin tämä turha taistelu loppuu ja kännykkäsovellksista tuttu mikrolaskutus saadaan tv-sarjoihin: Mielelläni maksan euron pari per jakso jos ei ole mainoksia ja riskiä haittaohjelmista.
moro 9.1.2012 16:16
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä