T-Mobile alkaa pian myydä Nokian Lumiaa USA:ssa
Saksalaisen Deutsche Telekomin yhdysvaltalainen tytäryhtiö T-Mobile USA alkaa myydä Nokian uutta Lumia 710 -Windows-puhelinta tammikuussa. Yhtiöt järjestävät asiasta tiedotustilaisuuden myöhemmin tänään.
Laitteen hinnaksi tulee kahden vuoden sopimuksella hienoisesti alle 50 dollaria. Puhelin on saatavilla 11. tammikuuta lähtien.
Lumia 710 on Nokian ensimmäinen Windows-puhelin Yhdysvalloissa. Laite on suunnattu ensimmäistä älypuhelintaan hankkiville kuluttajille.
New Yorkissa toimiva itsenäinen analyytikko Tero Kuittinen ei ole erityisen vaikuttunut Nokian avauksesta, johon kuuluvat halvan hintaluokan puhelin ja Yhdysvaltain neljänneksi suurin matkapuhelinoperaattori.
- On hienoinen pettymys, että AT&T ei ole Nokian ensimmäinen kumppani Yhdysvalloissa, hän sanoo.
AT&T:n odotetaan aloittavan Lumia-puhelinten myynnin vuonna 2013.












