Aspocomp: Lama ei tullutkaan – ainakaan vielä
Yhtiön tulos ennen veroja nousi heinä–syyskuussa 1,2 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin samaan aikaan tulosta kertyi 0,3 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 6,3 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 4,5 miljoonasta eurosta.
Liiketulos kohosi 1,3 miljoonaan euroon, kun vuosi sitten vertailukaudella se oli 0,6 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos koheni 0,02 euroon vuodentakaisista nollasta eurosta.
– Kolmannella neljänneksellä kysyntä jatkui vilkkaana lomakaudesta huolimatta. Liikevaihto säilyi lähes toisen neljänneksen tasolla. Lama ei tullutkaan – ainakaan vielä, sanoo toimitusjohtaja Sami Holopainen osavuosikatsauksessa.
– Loppuvuotta kohti kysyntä näyttää kuitenkin pehmenevän. Näin ollen vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto ja -tulos jäänevät kahta edellistä neljännestä alhaisemmiksi.
Aspocomp arvioi edelleen, että koko vuoden liikevaihto kasvaa selvästi ja liiketulos muodostuu merkittävästi viime vuotta paremmaksi.
Yhtiö nosti koko vuoden tulosnäkymiään positiivisessa tulosvaroituksessa reilu kuukausi sitten.
















Kommentit (11)
Suomalaisilla yrityksillä ei ole mitään menetettävää, koska omavarasuusaste on alle 38 prosenttia ja loput vierasta pääomaa.
Mutta kuparin hinta saattaa olla nyt lähellä pohjatasoja, jos trendi on kääntymässä, niin voi olla että taantuma jää lyhyeksi ?
Sijoittihana rapakontakainen yhteistyökumppani yritykseen rahaa vaihto-osakkeiden muodossa summan, joka antaa odottaa arvon nousua ainakin tuohon euroon. Tämä yrityshän on yksi pörssin helmistä, mitä kannattavuuteen tulee.
Joku ilmeisesti keinottelee alhaisen kurssin avulla lähitulevaisuutta odotellen.