Kirjaudu ▼
 

Nokian entinen johtaja MTV3:lle: En olisi valinnut Windowsia

Mikko Stig / Lehtikuva
Nokian entinen johtaja MTV3:lle: En olisi valinnut Windowsia
MTV3:n haastattelema Nokian entinen johtaja Anssi Vanjoki sanoo, että matkapuhelinjätin liittoutuminen Microsoftin kanssa on tarpeetonta.
Taloussanomat
13.10.2011 09:13
62

Nokian entinen johtaja Anssi Vanjoki pitää Nokian liittoutumista Microsofin kanssa tarpeettomana muutoksena. MTV3:n haastattelema Vanjoki sanoo, että Windows Phone -käyttöjärjestelmä on kilpailukykyinen, mutta siinä ei ole mitään, mitä hän ei olisi nähnyt muissa järjestelmissä.

– Nokian softaosaaminen ainakin silloin kun itse olin mukana oli sellaista maailmanluokkaa, että minä en sitä olisi tarpeelliseksi nähnyt, Vanjoki sanoi MTV3:lle.

Käyttöjärjestelmän vaihtamisen sijaan Vanjoki olisi jatkanut Nokian omien Symbianin ja Meegon kehittämistä.

– Osaaminen oli sitä tasoa, että kyllä siitä varmaan olisi pystytty ponnistamaan ihan omakin alusta täysin kilpailukykyiseksi.

Taloustiedot

Kaksi vuosikymmentä Nokiassa työskennellyt Vanjoki jätti yhtiön pian sen jälkeen, kun kanadalaisen Stephen Elopin nimitys uudeksi toimitusjohtajaksi julkistettiin.

– En nähnyt että minulla olisi ollut heinäkuun alussa aloittamassani tehtävässä mahdollisuuksia jatkaa sen jälkeen kun toimitusjohtaja vaihtui, hän sanoi haastattelussa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (62)


Anonyymi
miksi ihmeessä Anssi antaa päivästä toiseen lausuntoja Nokiasta? Jos on noin paljon sanottavaa niin ei olisi varmaan pitänyt nousta lavalle ja irtisanoutua.

On totta että Anssin ansiosta Nokialla on edes MeeGo, hän puolusti open source osaamista ja hänellä oli selkeä tulevaisuuden visio.

Olisiko firma sitten menestynyt hänen johdollaan, tiedä häntä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, MeeGo olisi tuupattu ulos puoli vuotta aiemmin ja superbugisena, ja ensimmäinen laite olisi ollut N950 eikä N9. Mukaan olisi laitettu jos jonkinnäköistä visionääristä ja pugista upnp-kilkettä ja muuta propellihommaa.

Akilleen kantapää on aina ollut lähteä kompuroimalla ja kiirehtimällä markkinoille, kuten Ngagessa, S90ssä, Ovessa, Internet tabletissa ja kaikissa muissa projekteissa. Kiire markkinoille olisi tappanut käyttäjäkokemuksen ja laadun todennäköisesti taas kerran. Nyt ainakin N9 vaikuttaa kunnolla kypsytetyltä.
Quality is my thing 13.10.2011 13:43

Anonyymi
Ollila sanoi joskus että meillä ei ole osaamista -> Tarkoittaa että perus insinöörit eivät osaa.

Elop sanoi että on tehty kuraa -> haukkuu alempaa porrasta.

Vanjoki sentään sanoo että työntekijät kyllä osaa, oltaisiin me saatu se hiottua. Tämä on hyvää johtamista, ei hauku alaista kellä ei ole mitään vaikutusvaltaa päätöksiin.
Johtamista 13.10.2011 13:45

Anonyymi
Windows on kiva. Se kaatuu joka päivä muutaman kerran.


Kannattaisiko vaihtaa jo pois se Windows 3.1. Saattaa auttaa.
Just joo 13.10.2011 14:27

Anonyymi
Iso mul--kku on puhunut.
mulk--kuilla on aina 13.10.2011 14:37

Anonyymi
Vanjoen viisauksi:

+ Nokia ei tule tekemään simpukka-puhelimia
+ Android on lyhytikäinen
+ iPhone on marginaalituote
+ Kosketusnäyttöjä ei tarvita joten lopetetaan niiden tuotekehitys ja valmistus

Eli: Tienaat miljardeja kun aina teet päinvastoin kuin mitä Herro Isoherra Olen Tosi Viisas Herra sanoo, koska päinvastainen aina tapahtuu :-)
Tyhmä, tyhmempi, Van 13.10.2011 14:57

Anonyymi
Ei kai niitä sovelluksia tullut ikinä Symbianille, kun niiden kehitys oli tehty niin helvetillisen vaikeaksi.
* Paska ja sekava kehitysympäristö (SDK)
* SDK emulaattorit hanurista
* Jos teet softan niin se toimii vain osassa puhelimia. Muissa ei toimi koska on väärä symbian-versio tai sitten ei muuten vaan toimi
* API:t rikotaan jokaisessa uudessa Symbian versiossa

Mitäpä joku isoherra Vanjoki näistä olisi välittänyt. Kun ei välitetty asiakkaista eikä edes operaattoreista niin joku appisoftakoodari oli lähinnä kivi kengässä.

Microsoft varmaan on osannut tehdä sellaiset kehitystyökalut WP:lle ettei kaikki ole niin helvetin hankalaa.
sdkfz 13.10.2011 15:17

Anonyymi
Ruotsalaisia yrityksiä nämä kyseiset henkilöt tiesivät monta.


Liitytään takaisin Ruotsiin. Saadaan samalla parempi jalkapallomenestys.
sdkfz 13.10.2011 15:20

Anonyymi
Nokian olisi pitänyt tajuta jo vuosia sitten että se ei kykene luomaan ekosysteemiä yksin. Ei amerikkalaisia softataloja voi jatkuvasti vain sivuuttaa ja jättää niille vain murusia.
bomi 13.10.2011 15:35

Anonyymi
Nokialla tosiaan oli 2000-luvun alkupuolella kaikki avaimet käsissään:
- Ensimmäinen matkapuhelinten kehitysympäristö (Symbian SDK) jaossa ilmaisena
-Oli myös ensimmäinen Symbianpohjainen kosketusnäyttöpuhelin, jota tikulla härpittiin (en muista mallinumeroa). Taisi jäädä aika marginaalikamppeeksi.

Jotenkin tämä homma tössäröitiin kuitenkin...
Ismo Inssi 13.10.2011 17:50

Anonyymi
"- Nokian softaosaaminen ainakin silloin kun itse olin mukana oli sellaista maailmanluokkaa..." Jep jep.Niin, uusin Symbian on varsin toimiva (ottanut mallia n900 käyttöliittymästä) ja Meego onkin jo erittäin toimiva.Johtopäätös: kyllä se softapuolikin toimii Nokialla. Tosin eihän siellä ole App Storen kaltaista kymmenien pieruohjelmien kaltaista tukea taustalla, niin eihän se tietenkään voinut pärjätä. Ehkä nyt Windowsin kautta saadaan pieruohjelmat Nokiallekin o/


Niin, tai sitten se softaosaaminen ei vaan realisoitunut tuotteisiin.
Paitsi ehkä N9, joka vaikuttaa olevan ihan ok.

Tuo pieruohjelma on joku mantra, jota toistetaan loputtomiin. Heh (?) hauska juttu, heheh.
Ei muuten ole yhtään pierusovellusta top200 (ainakaan) ilmaisissa tai maksullisissa ohjelmissa. Itse asiassa en ole vielä yhtää niitä nähnyt, mutta varmaan hakemalla löytyisi.
joo-o 13.10.2011 18:23
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä