Näin Nokia vastaa nälkäpalkkaväitteisiin
Finnwatchin uusi tutkimus osoittaa, että Nokian ja sen alihankkijoiden Salcompin, Flextronicsin ja Foxconnin tehtaissa Intian Chennaissa suurin osa työntekijöistä saa palkkaa, jolla ei pysty elämään.
Ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen Asia Floor Wage -kampanjan mukaan elämiseen riittävä palkka oli toukokuussa Intiassa noin 130 euroa kuussa.
Nokian Chennain tehtaalla vuokratyöntekijät saavat noin 70 euroa kuussa ja harjoittelijat 77 euroa. Vakituisille Nokia maksaa 95–186 euroa. Katso taulukko Nokian ja sen alihankkijoiden palkoista Chennaissa jutun lopusta.
"25 prosenttia
yli minimipalkan"
Nokian eettisestä toiminnasta vastaava Miia Hapuoja puolustautuu nälkäpalkkaväitteiltä muistuttamalla, että Nokian vuokratyöntekijätkin saavat 25 prosenttia enemmän palkkaa kuin Tamil Nadun -osavaltion elektroniikkateollisuudelle määrittelemä minimipalkka.
Hapuoja kritisoi myös Asia Floor Wagen elämiseen tarvittavan palkan laskentamallia.
– Tämä on ensimmäinen tarjolla oleva laskentamalli. Sitä ei ole yleisesti hyväksytty. Mallin referenssit on tehty New Delhin alueella, joka on huomattavasti kalliimpi kuin Chennai. Malli ei myöskään ota huomioon Nokian työntekijöilleen tarjoamia ilmaisia kuljetuksia ja aterioita, Hapuoja kertoo Finnwatchin tiedotustilaisuudessa.
Riittävää palkkaa
vaikea selvittää
Hapuoja sanoo, että Nokia on itsekin yrittänyt selvittää, mikä olisi elämiseen tarvittava palkka Chennain ympäristössä. Hapuoja kertoo esimerkiksi kysyneensä asiaa paikallisilta kansalaisjärjestöiltä. Kansalaisjärjestöt antoivat ymmärtää, että se on sama kuin alan minimipalkka.
Nokia ei ole jättänyt asiaa tähän, vaan on luomassa mallia elämiseen riittävän palkan laskentaan. Hapuojan mukaan Nokialla on Living wage -hanke, jota on mallinnettu ensi alkuun Euroopassa. Tätä voidaan myöhemmin viedä ja soveltaa myös muualle, kuten Intiaan.
Nokian Chennain tehtaan yli 11 000 työntekijästä 26 prosenttia on harjoittelijoita ja 19 prosenttia vuokratyöntekijöitä. Hapuojan mukaan Nokia käyttää Chennaissa kolmea eri vuokrafirmaa. Hän kertoo, että Nokian ilmaiset kuljetukset ja ilmaiset ateriat koskevat myös vuokratyöntekijöitä.
– Vuokratyövoimaa käytetään, koska alalla on voimakkaita kausivaihteluita, hän sanoo.
Harjoittelijana
pidetään pitkään
Finnwatchin tutkimus kiinnitti huomiota myös siihen, että työntekijöitä pidetään harjoittelijoina erikoisen kauan. Harjoittelujakso Nokialla kestää 15 kuukautta ja Nokian alihankkijoilla jopa 1,5–2 vuotta. Tutkimuksessa haastatellut työntekijät ja tehtaan johtohenkilöt kuitenkin kertovat, että työntekijät oppivat työnsä jo muutamassa kuukaudessa.
– Tämä on asia, jota koko ajan arvioidaan, sanoo Nokian Hapuoja.
Hapuojan mukaan 15 kuukauden harjoittelu tuo tällä hetkellä parhaimmat tulokset. Hän muistuttaa, että moderni työkin on uutta Intiaan maaseudulta tulevalle väelle. Jatkossa harjoittelun pituutta voidaan kuitenkin hänen mukaansa arvioida uudelleen.
Nokia pärjäsi
alihankkijoita paremmin
Finnwatchin raportin mukaan Nokia pärjäsi paremmin vastuullisuudessa Intian Chennaissa kuin alihankkijansa Salcomp, Flextronics ja Foxconn. Nokian ja Foxconnin tehtailla palkat ovat kohentuneet ammattiliittojen kanssa neuvoteltujen sopimusten seurauksena.
Nokian tehtaalla Chennaissa on uusi vakituisille työntekijöille tarkoitettu ammattiliitto, joka on puolueista riippumaton. Hapuoja kertoo, että liittoon kuuluu noin 5000 nokialaista. Työehtosopimus on tehty viime vuonna.
– Työnantajalle on etu, että työntekijät ovat järjestäytyneet, jotta dialogia voidaan käydä. Työnantajalle on tärkeää, että liitto edustaa aidosti työntekijöitä, sanoo Hapuoja.
Intiassa on tyypillistä, että ammattiliitot ovat poliittisesti sitoutuneita. CITU-ammattiliitto on lähellä kommunistista puoluetta ja LPF on lähellä DMK-puoluetta. LPF oli aikaisemmin Nokian hyväksymä ammattiliitto Chennain tehtaalla, mutta tilanne muuttui tämän vuoden alussa ja tilalle tuli riippumaton tehtaan työntekijöiden oma ammattiliitto.
Nokian Chennain tehtailla lakkoiltiin elokuussa 2009 sekä tammikuussa ja heinäkuussa 2010. Lakkoilevia työntekijöitä erotettiin, mutta heidät otettiin myöhemmin takaisin osana sopimusta ammattiliiton kanssa.
Finnwatch teki tutkimuksensa osana EU-rahoitteista makeITfair-hanketta. Paikallinen kumppanijärjestö Cividep haastatteli neljässä tehtaassa yli sataa työntekijää. Tutkijat vierailivat tehtaissa ja haastattelivat niiden johtoa tämän vuoden maaliskuussa. Vain Foxconn eväsi pääsyn tehtaalleen, mutta antoi kuitenkin haastatteluja.
| Nokialla paremmat palkat kuin alihankkijoilla | |||
|---|---|---|---|
| Palkkataso euroina yhtiöiden tehtailla Intian Chennaissa | |||
| Yhtiö | Vakituisten palkka | Vuokratyöntekijöiden palkka | Harjoittelijoiden palkka |
| Nokia | 95-186 | 70 | 77 |
| Salcomp | 73-95 | 67 | 67 |
| Foxconn | 127-143 | 80 | 80 |
| Flextronics | 84-95 | 66-88 | - |
| Lähde: Finnwatch | |||


















Kommentit (42)
Ei myöskään ole yhtään nälkä. Äskenkin söin maukkaan kebab-aterian ja puolikkaan pizzan. Kohta tarttis varmaan ottaa ruokalevot.
Eli selvitetään mikä palkka nipinnapin riittää elämiseen mutta enempää ei makseta. Eihän roskaväen sovi luoda parempaa tulevaisuutta itselleen.
Nokia siis maksaa nuorelle kouluttamattomalle harjoittelijalle yhtä paljon keskiverto Intialainen tienaa.
Saako Suomessa harjoittelijat 3000 euroa/kk?
Tässä markkinatilanteessa Nokialla ei ole varaa törsätä.
Koko lauseessa on jotenkin väärä kaiku.
Tarkoituksena on siis selvittää mikä on pienin summa jolla työntekijät pysyvät juuri ja juuri hengissä ??
Tarkoitus on siis että minkäänlaiseen henkiseen virikkeeseen ei työntekijöillä jää varaa ?
Eli kyseessä on käytännössä orjatyövoima, yhtä hyvin voisi tarjota asunnon ja kupin riisiä kaksi kertaa päivässä, eikä palkkaa laisinkaan.
Ajaisi täysin saman asian. Ei kuulosta kovinkaan oikeudenmukaiselta työntekijöitä kohtaan.