Kirjaudu ▼
 

Tällaisia herkkuja tulee Nokian Windows-puhelimiin

Lehtikuva
Tällaisia herkkuja tulee Nokian Windows-puhelimiin
Microsoftin Windows Phone -kehittäjäkokemuksesta maailmanlaajuisesti vastaava Brandon Watson esittelee Windows Phonen käyttöliittymää lehdistötilaisuudessa Helsingissä tänään.
Ohjelmistojätti Microsoft lupaa päivittää Nokian älypuhelinten tulevaa käyttöjärjestelmää lukuisilla ominaisuuksilla, joilla se kuroo kiinni Applen iOS:n ja Googlen Androidin etumatkaa. Taloussanomat tutustui uusiin Windows Phone Mango -puhelimiin, kun Microsoft esitteli uutta käyttöjärjestelmänsä päivitystä tänään Helsingissä.
Harri Pietarinen
26.5.2011 15:22
117

Microsoft on päivityksessään keskittynyt parantamaan yhteydenpitoa, verkkoselaamista ja sovellustukea. Windows Phoneen on kesän jälkeen tulossa muun muassa nykyistä nopeampi Internet Explorer -selain, tekstiviestien sanelu, Twitter- ja Linkedin-integraatio ja kolmannen osapuolten sovellusten moniajo. Alusta kääntyy syksyllä muun muassa suomeksi ja ruotsiksi.

Mangon selkeimmät uudistukset keskittyvät viestintätoimintoihin. Microsoft on Windows-alustassaan ryhmitellyt yhteydenpitoa henkilöiden mukaan. Kilpailevissa puhelimissa viestit ryhmitellään sovellusten mukaan. Siten käyttäjän tekstiviestit, Facebook- ja Messenger-keskustelut järjestyvät käytännössä ihmisten mukaan.

06:04Osake
+0,69 %
2,93
+0,02

– Käyttäjän ei tarvitse hypätä viestimestä toiseen, sanoi Microsoftin Windows Phonen kehittämisestä vastaava johtaja Brandon Watson tänään tiedotustilaisuudessa. 

Mangossa on tuorein versio Internet Explorer -selaimesta. Se tukee html5-standardia ja laitteistotason grafiikkakiihdytystä, jotka nopeuttavat nettiselaamista nykyiseen verrattuna-

Taloustiedot

– Halusimme tehdä parhaimman selaamiskokemuksen, piste, Watson painotti.

Toimiiko
suomeksi?

Windows-puhelin on luvassa myös paranneltu Bing-hakukone. Bing Audio on suosittua Shazam-palvelua jäljittelevä ominaisuus, jonka avulla käyttäjä pystyy tunnistamaan soivia kappaleita. Bing Vision -sovellus käyttää puolestaan tunnistukseen puhelimen kameraa. Sovelluksella pystyy skannaamalla tunnistamaan esimerkiksi kirjoja.

Hakukoneen englanninkielisessä versiossa on myös paikallisten ravintoloiden ja kauppojen haku. Microsoft ei pystynyt kuitenkaan lupaamaan, toimiiko hyödyllinen haku Suomessa.

Autoilijoille hyödyllinen uudistus on tekstiviestien sanelu, joka muuntaa puheen tekstiksi. Sen Microsoft vakuutti toimivan myös suomeksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Microsoft hellii myös sovelluskehittäjiä. Sovelluksiin on luvassa moniajo, jonka avulla käyttäjä voi vaihtaa sovellusta nopeasti. Mango-päivitys myös integroi sovellukset entistä tiiviimmin aloitusnäytölle.

– Haluamme auttaa kehittäjiä tekemään hyvän näköisiä sovelluksia, Watson sanoi.

Saatavilla
syksyllä

Mango on vapaasti saatavilla nykyisille Windows Phone 7 -asiakkaille ja uusissa puhelimissa se nähdään ensi syksystä lähtien.

Nokia kertoi tiistaina, että Mangoon pohjautuva Windows Phone -käyttöjärjestelmä tulee yhtiön ensimmäiseen Windows-älypuhelimeen. Nokia pyrkii tuomaan ensimmäisen Windows-puhelimen kauppojen hyllyille tänä vuonna, mutta viimeistään ensi vuonna.

Yhtiön älypuhelinjohtaja Jo Harlow sanoi tuoreessa lehtihaastattelussa, että Nokia aikoo julkaista Windows-puhelimia muutaman kuukauden välein ensimmäisen Windows-puhelimen julkaisun jälkeen.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (117)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Tällaisia herkkuja tulee Nokian Windows-puhelimiin"


Tuleeko siihen minijääkaappi vai karkkilokero?
Nimetön 26.5.2011 15:28

Anonyymi
Microsoft hellii myös sovelluskehittäjiä. Sovelluksiin on luvassa moniajo, jonka avulla käyttäjä voi vaihtaa sovellusta nopeasti.


Tuleeko siihen C-kääntäjäkin? Entä millainen debuggeri?
Taidan siirtyä kooda 26.5.2011 15:30

Anonyymi
Timo Soini varmaan kansallistaisi Nokina ja tekisin siihen sisu-käyttöjärjestelmän, jota ei olisi saatavilla portugaliksi, kreikaksi tai espanjaksi?
Rane 26.5.2011 15:33

Anonyymi
"tänä vuonna, mutta viimeistään ensi vuonna."

Olen kuullut tämän ennenkin :D
Nokialainen 26.5.2011 15:35

Anonyymi
missä ne loput 490 päivitystä on ?
Mooses80 26.5.2011 15:37

Anonyymi
Microsoft / Nokia on kun naapurin blikka. Aina se vaan lupaa ja lupaa, mut mitään ei kuitenkaan sit tapahtu.
Jeps 26.5.2011 15:40

Anonyymi
Hienosti on taas pahantahtoiset luuserit mollaamassa nokiaan liittyvässä uutisessa. hohhoijakkata...


Tiedätkö, minulla on ollut Noksu vuodesta 1995 ja jos totta puhutaan niin yli puolet on lähtenyt uutena takuukorjaukseen syystä tai toisesta. Nyttemmin uusien luurien aikana luen lähes päivittäin mitä hienoa on taaskin tulossa lähiaikoina. Ihan pian pitäisi saada taas kuu taivaalta ja tähdet kanssa aivan jumalaisen näköisissä kuorissa. Sitten menee se pian ja sitten taas lisää aikaa. Pitkän ajan päästä tulee sitten vihdoinkin jotain joka on aina vähän kun kuvassa ja melkein yhtä hieno kun sen piti olla.

Kyllä syytä voi katsoa välillä peilistäkin. Noksu on edelleen koska pitää tukea kotimaista työtä, paska se on silti.
Nimetön 26.5.2011 15:50

Anonyymi
Nokia viha on yhtä lujassa kuin herra viha täällä entisten maaorjien ja sopulien maassa. Kateus on kamala tauti.
Individi 26.5.2011 15:52

Anonyymi
Hehkuttaako pahin kilpailija kaikki uudet tulevat laiteominaisuudet puoli vuotta ennen lanseerausta? Taitaa olla melkoinen riski. Kilpailija ehtii ottaa vastavedoksi hyllyllä olevan "valmiin paukun" lyödäkseen markkinoiden valtausyritykset.
Ei kannata pullistel 26.5.2011 15:54

Anonyymi
Mitvit. Käyttöjärjestelmään ominaisuuksia? Eikös ne ominaisuudet ole sovelluksia eikä käyttöjärjestelmiä? Joko toimittaja tai MS ei osaa.

Tosin onhan Windows-käyttöjärjestelmän osia selain ja mediasoitin. Ei tuollaiseen kuka tahansa pysty. Luulisi Nokiaa pelottavan.
Ohjelmistoinsinööri 26.5.2011 16:05
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä