Nokia-uutisilla ei vaikutusta alihankkijoiden näkemyksiin

Matkapuhelinyhtiö Nokian alihankkijat Digia ja Ixonos kertovat, että Nokian tänään kertomilla tiedoilla ei ole vaikutusta niiden näkemykseen tulevaisuudestaan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Kari Rintakoski
27.4.2011 17:06
Kommentit 13

Digia ja Ixonos ovat jo aiemmin tänä vuonna arvioineet Symbian-käyttöjärjestelmän lopettamisen vaikutuksia tulokseensa.

– Jo aiemmin on kerrottu Symbianista, että se loppuu eikä se ole miksikään muuttunut. Tämänpäiväiset uutiset eivät tietysti tätä isoa kuvaa muuta, Digian toimitusjohtaja Juha Varelius sanoo.

13:26Osake
-1,11 %
0,89
-0,01
+1,23 %
2,46
+0,03
+1,69 %
2,172
+0,04

Nokia kertoi helmikuun puolivälissä uudesta strategiastaan, jonka osana se ottaa Windows Phone 7:n ensisijaiseksi älypuhelinalustakseen Symbian- ja Meego-alustojen sijaan. Tänään Nokia tarkensi suunnitelmiaan ja kertoi aikovansa ulkoistaa Symbian-kehityksen tietotekniikkayhtiö Accenturelle vuoden loppuun mennessä. Varelius arvioi, että Symbian-kehityksen ulkoistaminen yhdelle alihankkijalle luultavasti nopeuttaa muutosta alihankkijaketjussa, johon Digiakin kuuluu.

– Symbian on markkinana käytännössä yhtä kuin Nokia. Meegon ympärillä on muutakin toimintaa ja nähtäväksi jää, millaista liiketoimintaa sieltä syntyy. Mikä sitten yhteistyössä Microsoftin kanssa on mahdollisesti Nokian osuus ja mitä mahdollisesti tehdään Suomessa, siitä meillä ei ole minkäänlaista kuvaa, Varelius sanoo.

Digia on arvioinut liikevaihtonsa tänä vuonna laskevan, koska palvelumyynti Nokialle Symbian- ja Meego-teknologioissa vähenee. Varelius kuitenkin muistuttaa, että yhtiön liikevaihdosta vain kolmannes tulee mobiililiiketoiminnasta ja kaksi kolmannesta yritysjärjestelmistä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Myös Ixonos on arvioinut koko vuoden liikevaihtonsa ja liikevoittonsa laskevan. Ixonosin toimitusjohtaja Kari Happonen sanoo, ettei yhtiön näkemys Nokian uudistusten vaikutuksista ole muuttunut millään tavalla.

– Emme tietenkään pitkään aikaan ole laskeneet Symbian-liiketoiminnan kasvun varaan, vaan investoineet enemmän mobiili-Linux puolelle Meegoon ja Androidiin, Happonen sanoo.

– Intelin vetämä Meego-leiri tuntuu jatkuvasti vahvistuvan. Huawei ilmoitti eilen olevansa kiinnostunut Meegosta yhtenä tulevien laitteiden alustoista ja sehän on lupaavaa. Androidhan on joka tapauksessa kasvanut maailman käytetyimmäksi alustaksi ja on meillekin iso mahdollisuus, Happonen sanoo.

Lisää Aiheesta
UutinenDigia romahti tukevasti tappiolle (11.8.2011 10:30)
KolumniNokialainen: "Pitäkää tunkkinne" (28.4.2011 11:39)
UutinenElop: Ei lisää potkuja luvassa (27.4.2011 14:19)
UutinenNokia: Jättipotkut! (27.4.2011 11:31)
UutinenIxonos käynnistää yt-neuvottelut (19.4.2011 09:51)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (13)

Huono 0
puhuu pelkkää sontaa joka tulee suusta
iui
- Intelin vetämä Meego-leiri tuntuu jatkuvasti vahvistuvan. Huawei ilmoitti eilen olevansa kiinnostunut Meegosta yhtenä tulevien laitteiden alustoista ja sehän on lupaavaa. Androidhan on joka tapauksessa kasvanut maailman käytetyimmäksi alustaksi ja on meillekin iso mahdollisuus, Happonen sanoo.

Nokia tulee vielä ottamaan pataansa oikein huolella.

Huono 2
kohta kaikki työpaikat on keniassa
nekru
Huono 1
Kokonaiskustannusten nousu ja myyntihintojen lasku tuo jatkossakin samanlaisia uutisia mutta pienemmässä mittakaavassa.

Jokainen vuosi tulee euroopassa vähennystarvetta keskimäärin 500 henkilöä vuodessa 2012 jälkeenkin.

Kustannustehokkaammat maat kallistuvat mutta silti kokonaistuotantoa siirretään sinne.
Maailmaan tulee mielenkiintoinen tilanne jossa 70% alkutuotannosta on Intiassa ja Kiinassa. Jalostusaste noissa maissa nousee.
Halpamaiden kallistuessa vielä 25% on jo jotain uutta keksittävä samalla kun uudet yritykset valtaavat markkinoita.
Taitaa jäädä pää vetävään käteen monella nykyisellä mammuttiyrityksellä.
Monet varmasti myydään uusille voimakkaille tahoille.
Wind of change
Huono 0
suu käy mutta mitään ei tapahdu
elop
Huono 0
suu käy mutta mitään ei tapahdu
elop
vsi, että Meego. Eikö se ole jo enemmänkin vitsi.
teekkarihuumoria, Vappu lähellä
Huono 0
Tulee pahat taistelut, jossa lentää jotain muutakin sanoja.
Ensi askeleet otettu
Huono 0
Ei kannata olla yhden kortin varassa, tämä on vain liiketoimintaa. Ei muillakaan aloilla kerrota alihankkijoille vuosien tilauksia etukäteen.

Androidhan rokkaa nyt, kääntäkää takkia tai olkaa hiljaa, ihme mitään aikaan saamattomia nyswäreitä..
vsi, että Meego. Eikö se ole jo enemmänkin vitsi.
Et siis tunne tuotetta kun sekoitat sen johonkin vitsiin.

Järkyttävintä on, että ennusmerkkien mukaan lauma valmistajia ajaa Nokian ohi tällä Meego-nimisellä Nokian omalla pikaliipparilla.
Lautta palaa
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 18
Tokio
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 18
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949