Aspocomp kohensi tulostaan
Piirilevyjä valmistava Aspocomp Group kasvatti liikevaihtoaan ja paransi tulostaan ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Tulos nousi voitolliseksi edellisen neljänneksen tappiolta. Koko vuoden ohjeistuksensa yhtiö on pitänyt ennallaan.
– Vaikean loppuvuoden jälkeen vuosi 2011 käynnistyi nihkeästi, mutta piristynyt pikatoimituskysyntä nosti liikevaihdon lopulta hyvälle tasolle. Myös 400 000 euron liiketulosta, noin yhdeksää prosenttia liikevaihdosta, voi pitää tyydyttävänä suorituksena, toimitusjohtaja Sami Holopainen kommentoi osavuosikatsauksessa.
Aspocompin liikevaihto kasvoi tammi–maaliskuussa 4,9 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 4,3 miljoonasta eurosta. Liiketulosta siitä jäi 0,4 miljoonaa euroa, saman verran kuin vuotta aiemmin.
Tulos ennen veroja nousi 0,14 miljoonaan euroon 0,08 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos pysyi vuodentakaisella nollatasolla.
Osavuosikatsauksen mukaan Aspocompin rahoitusasema säilyi "haastavana, mutta vakaana". Yhtiöllä oli maaliskuun lopussa kassavaroja 3,9 miljoonaa euroa, kun niitä vuotta aiemmin oli 3,1 miljoonaa euroa.
Liiketoiminnan rahavirta painui alkuvuonna 0,7 miljoonaa euroa negatiiviseksi.
Aspocomp ei ole muuttanut näkemystään koko vuodesta. Yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihtonsa kasvavan ja liiketuloksen muodostuvan voitolliseksi. Tulos ei kuitenkaan yllä viime vuoden tasolle.
Aspocompin mukaan Japanin luonnonkatastrofilla ei ole merkittäviä vaikutuksia yhtiön liiketoimintaan.
















