Tästä ei Nokia voi mennä enää alaspäin

Sari Gustafsson / Lehtikuva
Tästä ei Nokia voi mennä enää alaspäin
Nokian kurssi ei voi enää paljoa laskea, mutta kovaa nousuakaan on tuskin lähiaikoina luvassa, arvioi analyytikko Michael Schröder FIMistä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Perttu Pitkänen
9.4.2011 07:03
Kommentit 40

Analyytikko Michael Schröder sijoituspalvelutalo FIMistä arvioi, että Nokian osakekurssi on aika lähellä pohjalukemia.

– Osakkeen hinnoittelussa on otettava huomioon myös Nokian muu liiketoiminta, Schröder sanoo.

13:25Osake
+1,69 %
2,172
+0,04

Hänen mukaansa Nokialla on osinkojenkin jälkeen nettokassaa viiden miljardin verran. Osakkeen arvoon vaikuttaa myös verkkoliiketoiminta, eli Nokia-Siemens -yhteisyritys, ja karttayhtiö Navteq.

– Jos tähän lisää vielä Nokian peruspuhelinliiketoiminnan, niin päästään reiluun neljään euroon osakkeelta. Loppu on sitten odotuksia älypuhelinmyynnistä, ja tällä hetkellä ne ovat kohtuullisen alhaalla, Schröder laskee.

Taloustiedot

Alimmillaan Nokian osakekurssi on tänä vuonna käynyt 5,4 eurossa maaliskuun puolivälissä. Eilen iltapäivällä kolmen aikaan kurssi oli  6,26 euroa. Schröderin mukaan osakekurssi hinnoittelee tilanteen melko oikein.

Jonkin verran uutta kasvua voi tulla Nokia-Siemensin puolelta, kun yhtiö saa päätökseen Motorolan verkkoliiketoimintojen oston. Kauppaa kuitenkin jarruttavat Kiinan kilpailuviranomaiset.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Motorolan verkkoliiketoiminta on ollut selvästi kannattavampaa kuin Nokia-Siemensin. Suurempi koko parantaa  myös kilpailukykyä, sillä verkkokaupassa suuret kasvavat ja pienet kutistuvat.

Nokian osakekurssin nousu lähelle 10 euroa vaatisi kuitenkin paljon enemmän varmuutta Nokian kilpailukyvystä älypuhelinmarkkinoilla.

– Ongelma on, että uuteen strategiaan liittyy kahden vuoden siirtymäkausi, eikä ole mitään takeita että uudet Windows puhelimet olisivat kilpailukykyisiä kun ne aikanaan saapuvat kauppojen hyllyille, Schröder sanoo.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (40)

Huono 0
Yksitysten terveyspalveluiden käyttö lisääntynyt hs. On käsittämätöntä että kela korvauksella voittoa käärivät lääkärikeskukset kilpailevat julkista sektoria vastaan, koko kela korvaus pitäisi tietenkin poistaa se on yritystuki siinä kuin muutkin kilpailun vääristävät tuet. Markkinatalouttako?
dis-informaation tutkimuskeskus
Huono 9
eikä ole mitään takeita että uudet Windows puhelimet olisivat kilpailukykyisiä kun ne aikanaan saapuvat kauppojen hyllyille

ja vesi on märkää
ja aurinko ei paista yöllä, ainakaan talvella
kerro jotain mitä ei jo tiedetä
Anroid tulee valtaamaan maailmanmarkkinat kertovat johtavat talouslehdet maailmalta.
Aasia-Afrikka ,volyymia piisaa.Oikeus heilläkin.
Huono 2
Nyt pitää vain odotella, eikä olla tuli pe@seen alla, kyllä sitten kerrotaan kun on jotain mitä kertoa.
rauhoittukaa
Huono 9
Nokian kurssi nousee yli 10e vasta sitten kun nykyiset noin 40-vuotiaat Sami ja Satu Suomalaiset ovat ELÄKKEELLÄ.
Jos silloinkaan
Nokian tulevaisuus löytyy: tuokaa markkinoille uudestaan ne Mikro-Mikko tietokoneet.
nostalgia korjaisi tilanteen
Huono 4
Ensin me otamme teidän rahanne gringot.
aivot narikassa,helppo kohde
Johan on? On tuossa vielä varaa vajota 6,26€!!
1 sentin osake???
Sitten kun Windows-älypuhelimet ovat markkinoilla ja myyvät hyvin on turha ostaa halvalla, koska kurssi on 15 e paremmalla puolella.
Sanna
Kilpailijat tekevät jo nyt "täydellisiä" puhelimia. Nokian pitäisi laittaa paremmaksi, mikä on Nokian menneisyys huomioiden mahdotonta.
Steve
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 18
Tukholma
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

13:18OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,12-0,31 %-0,05

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949