Apple väärässä, iPhone kestääkin paukkupakkasia
Valikoimapäällikkö Ville Valkama Elisalta sanoo, että ainakaan toistaiseksi heille ei ole tullut tietoon tapauksia, joissa pakkanen olisi puraissut iPhonea.
– Silti kannattaa huomioida se, että esimerkiksi 40 asteen pakkasessa tehdyllä hiihtoreissulla jokainen älypuhelin on varmasti aika kovilla. Kireillä pakkasilla puhelin kannattaakin suojata. Takin pinnalla oleva povitasku ei välttämättä ole se paras älypuhelimen säilytyspaikka.
Myös viestintäpalveluiden viestintäjohtaja Timo Saxen Soneralta on samoilla linjoilla.
– Suomessa myytävän puhelimen on kestettävä pakkasellakin, mutta ei puhelinta silti kannata kovalla pakkasella jättää esimerkiksi kylmään autoon.
– Erityisesti akku ja näyttö ovat älypuhelimessa herkkiä kylmälle ja kosteudelle.
Saxen sanoo, että tammikuun puolella käyty keskustelu iPhonen pakkasen sietokyvystä aiheutti asiakkaiden taholta muutamia asiaan liittyviä tiedusteluja ja ihmettelyjä.
– Itse pakkaset eivät kuitenkaan ole aiheuttaneet mitään vaurioaaltoa.
Sekä Soneralta että Elisalta todetaan, että mikäli pakkasesta aiheutuvia ongelmia jatkossa ilmenee, tilanne katsotaan ja selvitetään tapauskohtaisesti ja kuluttajansuojalain hengessä.

















Kommentit (117)
ei pidä paikkaansa itselläni on ollut iphone taskussa rinteessä monena pakkaspäivänä ja olen kuunnellut siitä musiikkia ja hyvin on pelannut.
Valehtelet. Akku ei olisi kestänyt noin pitkään ;)
Joku auto kestää rikkoutumatta 3v takuuajan ja joku toinen ei. Silloin myyjä korjaa sen takuuaikana. Apple ei tähän suostu.