Nokiaa odottaa kahden vuoden korpivaellus

Lehtikuva
Nokiaa odottaa kahden vuoden korpivaellus
Uuden strategiansa perjantaina julkistanut Nokia odottaa, että yhtiö pääsee uudelleen kasvuun kiinni vasta kahden vuoden kuluttua. Nokia odottaa korpivaelluksen jälkeiselle ajallekin vaatimatonta liikevoittoa. Sijoittajat eivät pitäneet tilanteesta, ja yhtiön kurssi sukelsi heti, kun kaupankäynti Helsingin pörssissä aamupäivällä alkoi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Hannu Sokala
11.2.2011 10:26
Kommentit 39

Nokia ilmoitti perjantaina liittoutuvansa yhdysvaltalaisen ohjelmistoyhtiön Microsoftin kanssa "maailmanlaajuisen ekosysteemin rakentamiseksi".

Nokian mukaan matkaviestinmarkkinoilla on hyvät kasvumahdollisuudet. Kasvua vahvistavat älypuhelinten leviäminen ja langattomien palveluiden yleistyminen etenkin kehittyvillä markkinoilla.

09:53Osake
+0,56 %
2,136
+0,01

Omasta tilanteestaan Nokia on huomattavasti epävarmempi. Yhtiö ilmoitti, että perjantaina aloitetun strategisen muutoksen seurauksena matkapuhelinryhmän tämän vuoden näkymiin "liittyy merkittävästi epävarmuustekijöitä".

Epävarmuuden vuoksi Nokia ei julkistanut ollenkaan tavoitteitaan tälle vuodelle.

Taloustiedot

Nokia varoitti, että tämä ja ensi vuosi ovat "siirtymävuosia". Tämän kahden vuoden aikana Nokia investoi "ekosysteemin" rakentamiseen Microsoftin kanssa.

Nokia uskaltaakin asettaa tavoitteita vasta kaudelle, joka alkaa vuonna 2013. Yhtiö naulasi ensimmäiseksi tavoitteekseen, että matkapuhelinryhmän liikevaihto kasvaa silloin markkinoita nopeammin.

Toiseksi tavoitteekseen Nokia ilmoitti, että matkapuhelinryhmän liikevoittoprosentti (ei-IFRS) on vähintään kymmenen prosenttia. Kyseinen prosentti oli viime vuodelta 10,9 ja toissa vuodelta 12,5.

Vuonna 2008 matkapuhelinryhmän liikevoittoprosentti oli 18,2 ja vuonna 2007 20,1 prosenttia.


Verkkomarkkinoilla
Nokia kasvaa

Nokia arvioi, että langattomien ja kiinteiden verkkojen ja niihin liittyvien palveluiden markkinat kasvavat tänä vuonna hieman viime vuodesta.

Nokia Siemens Networksin "vankan aseman" ansiosta Nokia arvioi, että NSN:n liikevaihto kasvaa tänä vuonna markkinoita nopeammin. Liikevoittoprosentin Nokia odottaa olevan "positiivinen". Viime vuonna liikevoittotaso oli 0,8 prosenttia.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenElop: Nokialla oli kolme vaihtoehtoa (11.2.2011 14:38)
UutinenTässä syy Nokian kurssisyöksyyn (11.2.2011 11:37)
UutinenNokian kurssi syöksyy (11.2.2011 17:09)
UutinenNokian uusi kumppani: Microsoft! (11.2.2011 09:50)
YrityksetNokia, Microsoft
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (39)

Huono 0
Yhtäläisyyksiä microsoftilla ja nokialla kyllä riittää eli sitä kautta ymmärrettävää toi liittoutuminen. Molemmat on hävinneet asemiaan urakalla kisassa yhdelle haastajalle Applelle jolla ylivoimainen käyttöjärjestelmä ja laiteteknologia. Siis massojen silmissä.
laskun taitto kasvuksi voi olla vaikeeta
Huolestuttava juttu. Miten kauan kestää että ensimmäinen hyvä puhelin tulee ulos?
Rakas johtaja Kim Jong Il
Korpivaellukselle kannattaa ottaa vene mukaan; Redmontiin kun mennään niin on iso vesi välissä. No, Eflophan perustaa sen "virtuaalikonttorin" jenkkilään, joten soutakoon perässä ne jotka jaksavat. Stephen ja Steve kumoavat maljat suomalaisen Nokian muistolle ja M$okian syntymälle.
Guggenheim Keilaniemeen?
Ihan kuin vanhaan hyvään aikaan verkot tuovat rahaa taloon, jotta pikkupojat saavat kolvailla noita kenkäpuhelimia.
Rusko" foeva"
Markon ja Eskon pysyminen edelleen "viroissaan" on signaali, ettei uusi tj. ole ainakaan viela sisaistanyt tehtaviaan.
Talonmies
Huolestuttava juttu. Miten kauan kestää että ensimmäinen hyvä puhelin tulee ulos?

No jos vanhat merkit pitää paikkansa niin kauan.

Kuinka kauan Nokialla yleensä on kestänyt lanseerata ihan peruskauraa?

Kuinka hyvin 2008 tapahtunut siemens nokia merger on alkanut toimia?
Nokian työntekijöitä odottaa kahden vuoden yt-vaellus.
Huono 4
Tuo Elop se on hyväpalkkainen ja taitava johtaja:
Nokialta tulee muutama miljoona palkkaa, mutta google, apple ja samsung maksavat saman kaksinkertaisina, eikä mies ole edes niillä töissä!
Paha Elophiiri
Kuten kevään vaalien JÄLKEEN Suomeakin.
Buhahhah
seuraavaksi pääkonttuurin siirto amerikkaan
ja kaappaus on suoritettu loppuun
hölmöläiset olivat hyväuskoisia . tässäkin asiassa.
samoin kuin maan täyttämisessä "tulevaisuuden työvoimapulan vuoksi , kai romanian kirjallisuus kansalaisilla seuraavaksi, jos maamme nykyjohto saa päättää...
toivon mukaan ,tämä ei ole totta
tallu
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 18
Tukholma
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

09:48OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,54+1,24 %+0,19

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949