Kirjaudu ▼
 

Jälleen suru-uutisia Foxconnin tehtaalta

EPA
Jälleen suru-uutisia Foxconnin tehtaalta
Maailman suurimman elektroniikan sopimusvalmistajan Foxconnin työntekijä on löydetty kuolleena. Viime vuonna ainakin kymmenen yhtiön työntekijää teki itsemurhan.
12.1.2011 17:57
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Foxconn ilmoittaa, että 25-vuotias yhtiön naispuolinen työntekijä on löydetty kuolleena kodin ulkopuolelta Shenzhenissä, Kiinassa. Nainen oli yhtiön mukaan insinööri ja hän oli työskennellyt Foxconnilla vuodesta 2005. Hän oli sairaslomalla.

Foxconn valmistaa tuotteita muun muassa Nokialle ja Applelle. Yhtiön karut työolot ovat olleet paljon julkisuudessa. Viime vuonna ainakin kymmenen yhtiön työntekijää teki itsemurhan. Kaikkiaan yhtiön palveluksessa on yli miljoona ihmistä.

Ranskalainen toimittaja kävi viime vuoden lopulla tehtailla, ja kertoi etteivät työolot ole juuri parantuneet.

Työpäivät ovat tyypillisesti 13-tuntisia ja niitä on kuusi viikossa. Töistä pidetään kymmenen minuutin tauko joka toinen tunti. Työnjohtajien tahdosta työntekijät saavat nykyään kuitenkin istua työpisteidensä ääressä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yksi työntekijä kertoi, että itsemurhakohun jälkeen työnjohtaja olivat lopettaneet haukkumisen.

Esimerkiksi Applen toimitusjohtajan Steve Jobsin huomion herättäneet itsemurhat johtivat Foxconnin nostamaan työntekijöidensä palkkoja viime vuonna 3200 yuaniin eli noin 360 euroon kuussa.

12.1.2011 17:57
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Foxconn

Kommentit (22)


Anonyymi
Onkohan kukaan ajatellut ihan perinteistä tilastomatematiikkaa? Suomessa tekee itsemurhan vuosittain yli 1000 ihmistä - ja meitä on viisi miljoonaa. Foxconnilla on töissä miljoona ihmistä, joista 10 tekee itsemurhan. Ei tarvitse tehdä pitkää matikkaa tajutakseen, että uutinen voi olla vähän paisuteltu.


Just niin! Aika pässii porukkaa jotka on äänestänyt sun kommenttia Thumbs down.
Anonyymi: AAA 12.1.2011 21:32

Anonyymi
Työpäivät ovat tyypillisesti 13-tuntisia ja niitä on kuusi viikossa. Töistä pidetään kymmenen minuutin tauko joka toinen tunti.

Eipä ole ihme että suomalaisetkin ohjelmistoalan tietotekniikkayritykset käyttävät näiden halpamaiden työntekijöitä hyväkseen. Onko Suomen julkishallinnolla puhtaat paperit kun tilaa tietotekniikkansa yritykseltä joka oikein leuhkii pörssitiedotteessaan että on johtava suotuisan kustannuksen maiden työvoiman hyväksikäyttäjä.
Samalla työttömyys lisääntyy maassamme.

Mitä mieltä olette demarit ? Kuka hoitaa julkishallinnon palvelutilaukset yritykselle joka teettää työt halpamaissa.
Anonyymi: Töitä suomalaisille 12.1.2011 21:47

Anonyymi
Milloinhan saamme lukea itsemurha aallosta esim. Salosta päin? Sielläkin on globaalia teollisuutta jolla ei mene hyvin.


Eikös siellä näitä tapahdukin tai yrityksiä ainakin, mutta niistä ei kirjoiteta?
Anonyymi: Nimetön 12.1.2011 23:10

Anonyymi
Kyllähän sitä mielenterveys järkkyy jos pitää valmistaa ja suunnitella iPhoneja
Psykologi


Punaisista peukuistasi päätellen täällä jyllää aito iPhone-uskonto, jossa iPhonen arvosteleminen on tabu!
Anonyymi: En osta iPhonea kosk 13.1.2011 0:06

Anonyymi
Mutta kyllä miljoona (1 000 000) on sen verran iso luku, että jo "terveistäkin" ihmisistä yksi tekee itsemurhan... Itsemurhaan johtanut syy nyt on toistaiseksi täysin arvelujen varassa?
Väitän, et jos paavi vaatisi ihmisiä hyppään parvekkeelta alas, niin miljoonasta enemmän, kuin yksi hyppäis.
Anonyymi: Nimetön 13.1.2011 0:40

Anonyymi
...johtivat Foxconnin nostamaan työntekijöidensä palkkoja viime vuonna 3200 yuaniin eli noin 360 euroon kuussa.

Tuo siis on yli kaksinkertainen verrattuna siihen millä tulee Kiinassa toimeen.
Anonyymi: Ovatko Nokian palkat 13.1.2011 5:26

Anonyymi
Subliminaalinen viesti jonkun tuotantokoneen sivuäänenä, jolla on tällainen haitallinen vaikutus? Esim. ilmanvaihdon infraäänet?
Anonyymi: tieteellinen julkili 13.1.2011 9:12

Anonyymi
valmistuu insinööriksi?
Anonyymi: miten alle 20-vuotia 13.1.2011 10:55

Anonyymi
Kallista kossua
Kallista sähköä
Kallista bensaa

Voi meittiä, Jyrki, pliige, apua!
Anonyymi: Suomessa ennätys tul 13.1.2011 10:56

Anonyymi
iPad 2:n tuotanto näemmä käynnistynyt.
Anonyymi: Åpina 13.1.2011 13:22
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

16:11 Kohumeklari määrättiin maksamaan pankille miljoona euroa
14:47 Sadat autojen turvatyynyt räjähtivät tarkistuksessa
12:57 Snapchat tuo videoivat aurinkolasit markkinoille
12:04 Samsung-puhelin kipinöi lennolla – upotettiin ämpäriin
11:07 OECD:n Kiviniemi: Hallituksen työllisyystavoitetta ei saavuteta
09:57 OP:n Karhinen AL:ssä: Asiakkaiden ei vielä pidä maksaa korkoa talletuksista
07:12 Näkökulma Keisari Beckenbauer ei olekaan jalkapallopyhimys – palkkiokohu ravistelee Saksan huippu-urheilua
06:05 Digitoday Sähköpostissa tunkeilija? Lue nämä 4 ohjetta
06:01 Yritys pani työhakemuslomakkeen uusiksi: "Mitä tekisit, jos et pelkäisi mitään?"
23.9. Venäjä voi lainata jopa 7 miljardia dollaria ulkomailta
23.9. Apple hävisi pitkän kiistan soittoäänistä – Nokia voittajien joukossa
23.9. Saudit torjuivat huhut – öljyn hinta romahti
23.9. Uudenkaupungin autotehdas palkkaa 150 – hakemuksia odotetaan runsaasti
23.9. Vincit aikoo listautua Helsingin pörssiin
23.9. Digitoday Printterit jumissa, tiedot kateissa: Windows 10 -pulmista vaaditaan korvauksia
23.9. Hurja huhu: Google ostaa Twitterin – osake lentää
23.9. Facebook narahti – antoi väärää tietoa
23.9. Tutkimus: Kaupparajoitukset haittaisivat enemmän EU:ta kuin Britanniaa
23.9. Helsingin pörssi kääntyi laskuun nousupäivien jälkeen
23.9. M&M: Nokian Renkaiden maine romahti – putosi kokonaan arvostetuimpien brändien listalta
23.9. Pikavippien porsaanreikä aiotaan tukkia – kansanedustajat yhtä mieltä
23.9. Kuinka paljon hallitus rokottaa motoristeja? "Puhutaan mahdollisesti 100–150 euron haarukasta"
23.9. Nyt tuli synkkä varoitus Lontoosta: Vaarassa 100 000 työpaikkaa
23.9. Uusi skandaali kuohuttaa Yhdysvalloissa – tunnettua miljardööriä syytetään laittomista kaupoista
23.9. Componentan yhtiökokous päätti saneerausmenettelyn aloittamisesta
23.9. Digitoday Koska sen Note 7:n saa? Samsungin vastaus kertoo epävarmuudesta
23.9. Nuoren miehen kohtalokas erhe – lähetti työmeilistä arvokasta sisäpiiritietoa tyttöystävälle
23.9. Näin paljon suomalaisilla on käteistä lompakoissaan
23.9. Digitoday Apple hakee patenttia paperikassille: "Saattaa muodostua säiliöstä ja kahvasta"
23.9. Ruotsin keskuspankki vakuuttaa: Asuntojen hinnoissa ei ole kuplaa
Asiakastieto

Yhteistyössä