Elektrobit irtisanoo ja lomauttaa

Elektrobit irtisanoo ja lomauttaa
Elektrobit irtisanoo 60 ja lomauttaa 85 työntekijää Suomessa. Lomautusten arvioidaan kestävän jopa ensi vuoden elokuun alkuun.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
13.12.2010 09:41
Kommentit 37

Langattomia viestintäratkaisuja valmistava Elektrobit irtisanoo yt-neuvottelujen tuloksena 60 työntekijää ja lomauttaa 85 työntekijää Wireless Solutions -liiketoiminnasta ja yhtiön konsernitoiminnoista.

Yt-neuvottelujen alussa vähennysten ja lomautusten arvioitiin koskevan enintään noin 150 työntekijää.

09:40Osake
0,00 %
0,65
0,00

Lomautukset ovat toistaiseksi voimassa, ja niiden arvioidaan kestävän ensi vuoden elokuun alkuun saakka. Vähennyksiä ja lomautuksia tehdään kaikissa yhtiön Suomen-toimipisteissä eli Espoossa, Kajaanissa, Oulussa ja Tampereella.

Irtisanomiset ja lomautukset säästävät noin 4 miljoonaa euroa ja muut toimet noin miljoona euroa ensi vuoden ensimmäisen puoliskon loppuun mennessä.

Elektrobit arvioi, että henkilöstövähennykset ja muut toimet aiheuttavat noin 2,6 miljoonan euron kertaluonteiset kulut, jotka kohdistuvat tämän vuoden toiselle vuosipuoliskolle. Kulut eivät vaikuta tulosohjeistukseen.

Vähennysten jälkeen Elektrobitin palveluksessa on noin 1 520 työntekijää, joista Suomessa noin 500.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenElektrobit antoi tulosvaroituksen (29.3.2011 18:00)
UutinenSynkkä aamu – potkut 500:lle (28.10.2010 08:59)
UutinenElektrobit julkisti tappiolukunsa (25.10.2010 20:10)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (37)

Huono 0
noin, hyvä hyvä, olenkin jo ollut vähän huolissani kun yt-uutisia ei ole vähän aikaan kuulunut. Parempi vähän kuin ei mitään.
iron mike
Jahas, viikko alkaa taas normaaleissa kuvioissa.

Kallis asuminen (=sijoittajien vapaa ja harmaa rohmuaminen) pakottaa työn pois Suomesta.
Kukahan keksii halvat asumisparakkikylät...?
maksa, jos haluat säilyttää työpaikkasi
Onneksi nuokin ovat vain tavallisia työläisiä, johto on ansainnut ennätysbonukset jouluksi taas !
kurssi nousi
nousukausi tulossa ..ostakaa asuntoja ,ja ottakaa lisää lainaa.
rk
Hieno logo, onnenapila suorastaan, muttei työntekijöille...
mulle, mulle, mulle ja hei, mulle tämäkin !
Huono 1
Kukahan keksii halvat asumisparakkikylät...?

Ei niitä tarvitse keksiä. Kahtellaan vaan rapakon toiselle puolelle, niin kyllä löytyy. Trailerparkkeja nimittäin.
Tiina Viitanen
Huono 2
Jotakin vikaa koulutuksessa, kun ei löydy osaamista oikein miltään alalta.
???????
talkoilla kun tehdään niin sitten pitää vähän säästää :) Lypsettävät lehmätkin tahtoovat loppua...
Setä mies
Erittäin hyvä uutinen.

Niin sini-kuin valkokaulusduunarien tulisi jo pikkuhiljaa tunnustaa realiteetit ja laskea järjettömät palkka-ym vaatimukset.

Kaikille 6-päiväinen työviikko 12 tunnin työpäivillä kuten Kiinassa, tuntipalkka max euron/tunti, pois turhat ilta/yö/ylityö/sunnuntai/juhlapyhä/lauantai -jne saunalisät.

Sekä tietysti varaus "tarvittaessa töihin kutsuttava" ettei yrityksen turhaan tarvitsisi maksella jos töitä ei ole, nykyäänhän Ay-liike on saanut palkanmaksupakon vaikka tilapäisesti töitä ei olisikaan.

Kilpailukyky nousuun, ainoa tiemme ulos lamasta ja selviytyä voittajana globalisaatiosta!
Suuromistaja-perijä
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 18
Milano
Puolipilvistä, ajoittain sadetta 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

09:36OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,63+0,99 %+0,09

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949